IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Eilenä oli hyvä päivä töissä ja sain kuulla että mun ei tarvitse tällä viikolla mennä kahvioon töihin ehkä sitten ensi viikolla taas. Alan jo pikkuhiljaa toipua viikonlopusta eilenä oli vielä väsynyt olo, mutta nyt tällä hetkellä fiilis tuntuu jo pirteämmältä varmaan myös johtuu kun join äsken ison kupin mustaa kahvia. Ihanaa kun kesä on vihdoinkin alkanut! Pääsee käyttämään toppeja, t-paitoja, legginsejä, mekkoja..sekä aijon shoppailla uusia kesävaatteita tuossa kesäkuussa kun tehdään kaverin kanssa shoppailureissu kaupunkiin. Mietin pitäisikö hankkia tänä kesänä uudet bikinit? Mulla on edelleen nuo yhdet punaiset mitkä on vielä ihan hyvässä kunnossa. Jos löydän uudet niin olisi ihan kiva! Kesällä menen uimaan niissä jos uskallan vaan mennä järveen. Mä uin viime kesänä vaan kerran kun olin silloin mökillä menin saunasta suoraan järveen. Ajattelin kun pääsee töistä, niin käyn ostamassa jäätelöä. Tekee mieli koska on näin lämmin ilma katsoo minkä jäätelön aijon ostaa.
Hammaslääkäri laskua ei ole vieläkään kuulunut no kyllä se tulee jossain vaiheessa. Maksan sen heti kun tulee mulla on tilillä sen verran rahaa niin niillä pystyy hyvin maksamaan sen. Näen kaveria myöhemmin tänään menen sen luokse kylään mikä on kiva niin sen seura piristää myös kivasti päivää. Mulla ei ole vaatekriisiä tiedän mitä puen päälle töihin mustat legginsit, t-paita ja adidas huppari. Tuli eilenä lämmin kun otin takin mutta nyt en ota takkia päivällä on taas se yli 20 astetta lämmintä. Menen lenkille jos jaksan työpäivän jälkeen katsoo millainen fiilis. Ajattelin jo siivota tänään huomenna pesen vaan pyykit. Menen huomenna käymään kaupoilla ostamassa viikonloppuherkut mun tekee mieli sipsiä ja suklaata herkuttelen aina viikonloppuisin viikolla pystyn hyvin olla ilman niitä ohitan aina kaikki karkki ja sipsihyllyt kun käyn kaupassa arkipäivinä pystyn siihen joka kerta. Tästä tulee hyvä päivä näkee samalla paljon ihmisiä. Laitan hyvät musat soimaan ja tiskaan sekä siivoan tätä keittiötä koska on aika sotkuinen.
Pikkasen oli väsynyt fiilis eilenä no ei se mitään nukuin päikkärit aamupäivästä niin vähän piristi ja sai siinä samalla levättyä. Eilenä oli niin ihana ilma ja tänäänkin on luvattu yli 20 astetta lämmintä laitan tänään päälle housut ja hupparin ei tarvitse onneksi laittaa takkia enää.
Töihin olen menossa taas mikä on mukavaa sekä näen taas kaikki mun työkaverit tulee varmasti hyvä päivä siellä. Saa nähdä olenko taas tällä viikolla menossa kahvioon töihin? Se selviää sitten tänään tai huomenna menen sinne mielelläni jos mua vaan pyydetään tykkään todella paljon siitä työstä ja mä kehityn siellä koko ajan paremmaksi. Onneksi aamu kahvi herätti taas tänä aamuna juon varmaan vielä toisen kupillisen ennen kun menen töihin niin pysyy hereillä. Työ päivinä mä juon aina pari kuppia kahvia aamulla. Muina päivinä sitten juon yhden kupillisen. Otan hetken päästä aamulääkkeet ja seuraava lääke mitä mun pitää hakea on leponexit. Masennuslääkkeitä haen vasta kesäkuussa ja mä saan aina sitä lääkettä kolmeksi kuukaudeksi mikä on kätevää niin sitä ei tarvitse hakea jatkuvasti. Meillä alkaa kohta jalkapallo sählyn sijasta kuulin eilenä että tänään olisi pelit iltapäivällä jee, olen siitä innoissani mä tykkään pelata jalkapalloa enemmän kun sählyä. Meillä on todella iso nurmikenttä missä pelataan ja mä asun ihan siinä vieressä. Meitä on hyvä porukka aina pelaamassa mikä on kiva juttu. Otan aamulääkkeet nyt ja hyvät musat soimaan ja nauttimaan kesästä mikä näyttää vihdoinkin alkaneen hyvästi lumi ja loska!
Oli todella hauska ja kiva lauantai ilta parhaan kaverin luona juotiin viiniä, siideriä, lonkeroa, kaljaa..istuttiin ulkona takapihalla ja otettiin aurinkoa kun paistoi niin kivasti valvottiin kahteen asti yöllä katsottiin jopa euroviisut suomi oli todella huono saatiin vähiten pisteitä ei mitenkään yllättänyt. Eilenä oli pieni päänsärky ja krapula mutta ei se mitään. Kävin lenkillä eilenä vielä iltapäivällä kun oli niin kiva sää en nukkunut päikkäreitä menin sitten ajoissa nukkumaan, heräsin nyt puoli viisi ja olo sekä fiilis tuntuu ihan hyvältä alan tässä jakamaan taas viikonlääkkeitä dosettiin ei tarvitse hakea mitään lääkkeet riittävät hyvin tälle viikolle. Alan tässä myös hetken päästä pesemään pyykkiä kun on aamu aikaa menen käymään kaupassa tuossa päivällä menen kävellen niin tulee askelia siinä samalla ilmat alkaa vihdoinkin kunnolla lämmetä tällä viikolla luvattu yli 20 astetta se tarkoittaa sitä että kesävaatteet käyttöön. Kesäkuussa aijon sitten shoppailla uusia kesävaatteita tehdään kaverin kanssa shoppailureissu joku viikonloppu. Haluan ehdottomasti löytää todella kivoja mekkoja, toppeja, legginsejä..kaikkea sellaista mikä näyttää kivalta päällä onneksi olen pienikokoinen niin löydän vaatteita aika helposti sekä on rahaa shoppailuun. Onneksi kun sain siivottua vaatekaappia niin löysin monta kivaa t-paitaa mitä voi käyttää kesällä sekä legginsejä. Tuskin käytän kesällä mitään farkkuja mä omistan parit farkut mitä en ole käyttänyt vuosiin ne tuntuu epämukavalta mun mielestä päällä jotenkin kireät. Legginsit on hyviä sen takia koska ne venyy eikä purista pahasti. Saa nähdä tuleeko tällä viikolla se hammaslääkäri lasku heti kun tulee niin maksan pois mulla on rahat siihen laskuun. Tänään on aika rento päivä huomenna menen töihin taas näen kaveria myöhemmin menen sen luokse kylään. Vien pyykit, tiskaan tässä ja alan kuunnella hyvää musiikkia uskon että tulee hyvä päivä aamukahvi herätti keitin aika vahvaa kahvia siitä tulikin mieleen kun menen kauppaan tänään niin ostan kahvia lisää.

Ihanaa nähdä kohta paras kaveri!Perjantai 10.05.2024 05:16

Vihdoinkin alkaa taas viikonloppu ja huomenna parhaan kaverin luokse viettämään iltaa olen odottanut sitä koko tämän viikon ei olla nähty pitkään aikaan tulee varmasti hauskaa. Menen kaupoille tänään ostamaan meidän juomat ja herkut ja käyn alkosta hakemassa sen helmeilevän omenaviinin mikä maksaa sen 9 euroa ainakin tarkistin sen hinnan vielä netistä juon vielä viinin kanssa siideriä ja lonkeroa. En ole juonut alkoholia viiteen viikkoon ja voin sanoa että nyt kyllä maistuu ollut taas tipaton kuukausi välissä olen yllättynyt että pystynyt olla taas niin kauan juomatta mutta tehnyt hyvää ja rahaa olen säästänyt. En ota koskaan silloin lääkkeitä kun juon jos otan lääkkeet alkoholin kanssa niin oksennan on tullut testattua silloin nuorempana heti seuraavana päivänä otan sitten taas aamu ja iltalääkkeet. Laitan kohta sähköpotkulaudan lataukseen ja alan pesemään pyykkiä en eilenä saanut pestyä koska pesukone oli koko ajan varattu no uusi yritys hetken päästä.
Kävin eilenä tokmannilla mun teki mieli jäätelöä ja suklaata niin ostin niitä näin siellä pari ihanaa mekkoa myynnissä, mutta päätin etten shoppaile vielä tässä kuussa kesäkuussa sitten kun tulee enemmän kesävaatteita myyntiin. Sain eilenä siivottua osan mun vaatekaapista mä omistan noin 20 t-paitaa ja toppia sekä vaan kolme mekkoa. Legginsejä oli kauhea kasa niin uusia ei tarvitse ostaa yhtään kesällä pärjää niillä hyvin. Otan aamulääkkeet, hyvät perjantai musat soimaan ja nauttimaan viikonlopusta ja parhaan kaverin seurasta sekä siitä että nyt kesä tosiaan alkaa! Ensi viikolla pitäisi olla lämmintä luvattu yli 20 astetta.

Helatorstai.Torstai 09.05.2024 05:54

Olin taas eilenä kahviossa töissä mun tutun työkaverin kanssa mulle tuli tosi hyvä fiilis siitä että mut haluttiin sinne hommiin päivä meni nopeasti siellä. Asiakkaita oli jonkin verran ja saatiin melkein kaikki pullat, croissantit myytyä ja puolet leivistä. Kahvia jouduttiin keittämään koko ajan koska sitäkin meni kiva määrä harjoittelin kassalla taas mikä on hyvä niin opin sen kyllä sitten jossain vaiheessa. Helatorstai tuntuu ihan joltain sunnuntailta onneksi mulla ei ole mihinkään kiire alan tässä hetken päästä pesemään pyykkiä siivosin jo eilenä niin tänään ei tarvitse.
Olo tuntuu hyvältä edelleen alkuviikko tuntui vähän väsyneeltä mutta piristyin sitten jotenkin tuossa tiistaina kun oli ne paloharjoitukset. Varmaan se raitis ilma pirsti kun olimme iltapäivän silloin ulkona. Huomenna on onneksi taas perjantai ja viikonloppu alkaa mä lähden tosiaan lauantaina parhaan kaverin luokse viettämään iltaa ja olen yötä Juodaan, herkutellaan ja jutellaan menen huomenna kauppaan ja alkoon ostamaan juomat. Ostan sen helmeilevän omenaviinin mikä on meidän lempi viini mä olen juonut viiniä viimeksi tammikuussa kun vietin mun synttäreitä melkein puoli vuotta sitten nyt kyllä taas maistuu. Ajalen mun sähköpotkulaudalla sitten niin sillä pääsee nopeasti edestakaisin otan repun niin saan siinä juomat kuljetettua. Otan hetken päästä nuo aamulääkeet ja join juuri kupin kahvia onneksi herätti oli semmoinen fiilis hetki sitten etten olisi halunnut herätä. Kohta mun pitää hakea taas kolmen kuukauden masennuslääkkeet kesäkuun alussa viimeistään. Sitten on masennuslääkkeet koko kesän ajan. Onneksi mä syön rauhoittavia lääkkeitä todella harvoin niin niitä ei tarvitse koskaan hakea jatkuvasti nyt mulla on ollut kuukauden tauko etten ole joutunut syömään niitä. Vien nuo pyykit ja hyvät musat soimaan tästä tulee hyvä päivä innolla odotan viikonloppua.
Paloharjoitukset meni ihan hyvin siinä oli kolme pistettä mitkä piti sammuttaa. En pelännyt ollenkaan sitä tulta vaan itsevarmasti ja rohkeasti sain ne sammutettua. Palomiehet vähän neuvoi mua jos tein jotain väärin siinä. Pakko sanoa että oli ihan mukavia palomiehiä. Menen töihin tänään taas saa nähdä millainen päivä tulee olo ja fiilis tuntuu hyvältä onneksi viikko alkanut ihan hyvin. Huomaa kun on saanut viikonlopun olla ja levättyä niin jaksaa taas aamukahvi herätti onneksi tänä aamuna ja pääsin ylös kun kello soi. Juon aina joka aamu vaan yhden kupin kahvia ja se riittää hyvin koko päiväksi en juo iltapäivällä tai illalla koska en saisi enää illalla unta ja uni on mulle tärkeää että jaksaa seuraavan päivän. Onneksi mä nukun joka yö sen 8 tuntia oikea määrä unta kun olen ottanut leponex lääkkeen illalla niin se onneksi rauhoittaa.
Syön leponex lääkettä 200mg illalla olen jo monta vuotta syönyt tuota samaa annosta eikä ole onneksi joutunut nostamaan sitä. Huomenna on helatorstai pyhäpäivä tuntuu taas ihan varmasti joltain sunnuntailta päivät menee taas ihan sekaisin. No mulla on huomenna aika rento päivä pitää vaan siivota ja pestä pyykkiä aamulla menen lenkille jos on hyvä sää. Tänään on taas aika viileä päivä muutama astetta vaan pitää pukeutua lämpöisesti. Tulisi jo lämmin ja kesä alkaisi sitten siitä pikkuhiljaa. Katson kohta mitkä vaatteet puen tänään päälle luulen että legginsit ja hupparin ne on aina mun työvaatteet joka kerta rennot ja mukavat. Otan aamulääkkeet ja hyvät musat soimaan niin tulee hyvä fiilis päälle olen oma iloinen itseni töissä tänään ja kivaa nähdä taas kaikki työkaverit. Viikonloppua odotellen niin pääsee viettämään mukavaa lauantai iltaa parhaan kaverin kanssa. Soiteltiin eilenä taas mikä oli kiva. Parhaalla kaverilla oli kaikki ihan hyvin ei tarvitse olla onneksi huolissaan siitä.

Paloharjoitukset.Tiistai 07.05.2024 06:13

Tänään paloharjoitukset yhdeltä paloasemalla niitä on kyllä aina hyvä harjoitella välillä jos joskus vaikka tulee tulipalo. Tänään on paljon viileämpää mitä eilenä jotain 6 astetta vaan lämmintä. Toivon että viikonloppuna on paljon lämpimämpää kun olen menossa parhaan kaverin luokse lauantaina voitaisiin istua ulkona ottamassa aurinkoa. Parhaalla kaverilla on kiva takapiha mihin aurinko paistaa kivasti niin kiva istuskella sitten siellä. Päätettiin että juodaan omenaviiniä, siideriä, lonkeroa ja kaljaa lupasin ostaa meille sen viinipullon mikä juodaan puoliksi. Tänä aamuna heräsin vasta puoli kuudelta vaikka laitoin kellon herättämään puoli viisi no pääsin ylös ja join ison kupin mustaa kahvia nyt olen ihan hereillä otan kohta aamulääkkeet. Olo on ihan ok tällä hetkellä elän taas hetken ja päivän kerrallaan ja koitan keskittyä hyviin asioihin mitä on. En halua miettiä mitään ikäviä asioita koska sitten mulle tulee helposti masentunut ja surullinen olo. Olen siitä todella iloinen ja onnellinen että mun elämässä on paljon hyviä ystäviä ja tuttuja joiden kanssa elän tätä elämää parasta juuri se etten ole todellakaan yksin. Näen paljon muita ihmisiä ihan joka päivä joiden kanssa jutella sekä mulla on yksi ihana tukihenkilö jonka olen tuntenut monta vuotta juttelen sen kanssa aina jos on huolia tai murheita. Mä tarvitsen sellaisen ihmisen mun elämään koska mulla on nää sairaudet. Onneksi olen oppinut elämään skitsofrenian ja masennuksen kanssa sekä mulla on lääkkeitä mitkä auttaa todella paljon. Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja ne kuuluu tähän mun elämään jos välillä maailma romahtaa niin sitten se romahtaa. Tästä tulee varmasti ihan hyvä päivä saa olla isossa porukassa kun ollaan paloasemalla niin päivä menee siinä kivasti saadaan olla paljon ulkona onneksi aurinko edes paistaa vähän niin piristää.
Heräsin tuossa puoli kuudelta vasta en heti jaksanut nousta kun kello soi. Uusi viikko alkaa ja uskon että tästä tulee hyvä viikko innolla odotan viikonloppua kun mä ja paras kaveri näemme. Alan taas jakamaan lääkkeitä dosettiin ja kaikkia on tällä hetkellä ei tarvitse hakea mitään. Huomenna kun tulee eläke niin maksan vuokran pois heti odotan sitä hammaslääkäri laskua myös saa onneksi kaikki heti maksettua pois ja rahaa jää onneksi laskujen jälkeen niin selviää ja sekin kiva kun on säästötili missä jo aika kiva summa rahaa ja se nousee pikkuhiljaa siitä kun saa siirrettyä säästöön jotain. Alan kohta pesemään pyykkiä en eilenä jaksanut pesukone on varmasti vapaa tällä hetkellä. Pesen pyykkiä aina maanantaina ja torstaina. Huomenna on nuo paloharjoitukset paloasemalla aamupäivästä ihan hyvä harjoitella niitä en ole menossa töihin keskiviikkona sitten taas. Ilmat vähän viilenee tällä viikolla mutta aurinko näköjään paistaa mikä on ihan kiva kuulin huhuja että lunta tulisi taas toivon että ei! Talvi saa jo jäädä taakse haluan että kesä alkaa ja on lämmin. Huomenna on sählypelit pitkästä aikaan ja innolla olen menossa peleihin. Ollut parin viikon tauko kun vappu oli tässä välissä. Juoksen huomenna kentällä niin kovaa kun pystyy sekä koitan tehdä monta maalia. Meillä alkaa kohta jalkapallo sählyn sijasta kenttä on ihan tuossa vieressä niin pelaamme siellä mä tykkään pelata jalkapalloa sen on hauskaa hyvässä porukassa olen siinäkin aina hyökkääjä. On ollut muutaman viikon tauko salitreeneistä ja ajattelin aloittaa treenaamisen uudelleen mikä tekee vaan hyvää taas kropalle. Menen lenkille taas päivällä kun on noin hyvä sää olin eilenäkin lenkillä. Juon tuossa hetken päästä aamukahvit ennen sitä vien pyykit pakko sanoa että on hyvä fiilis nyt ja mä nautin siitä.

Auringonpaiste piristää niin paljon!Sunnuntai 05.05.2024 05:57

Viikonloppu on mennyt kivasti olin eilenä aamulenkillä, nukuin pienet päikkärit, kävin lidlissä kaupassa ja katsoin loppillan netflixiä vielä voi ottaa tämän päivän rennosti ennen kun alkaa uusi viikko fiilis on hyvä tällä hetkellä odotan jo innolla ensi viikon viikonloppua että mä ja paras kaveri näemme soitin eilenä sille kyselin miten viikonloppu on mennyt.
Tänään aijon mennä lenkille iltapäivällä koska on luvattu hyvää säätä alan pesemään pyykkiä hetken päästä niin huomenna ei tarvitse. Laskin eilenä mun rahatilanteen ja sain siirrettyä 70 euroa säästöön nyt olen parissa kuukaudessa saanut säästöön 140 euroa jos olisin päässyt desucon tapahtumaan niin nuo rahat olisivat menneet siihen. Alan nyt säästämään laivareissuun mikä tehdään tuossa syksyllä kavereiden kanssa mä olen niin paljon kaivannut laivalle toivon että tänä vuonna päästään sinne on sitten shoppailu ja juoma rahat valmiina mä luulen että laivareissuun saattaa mennä noin 200 euroa? Tai vähemmän no sen näkee sitten. Juomiin pitää riittävästi olla rahaa juon sitten vaan lonkeroa siellä ja viiniä poikaystävälle pitää ostaa laivalta tuliaisia ajattelin jonkun viinapullon ja suklaata sille. Kävin eilenä tokmannilla nyt on 7 paria mustia sukkia maksoi 10 euroa. Sukat menee niin nopeasti rikki että niitä pitää ostaa melkein jatkuvasti onneksi asuu ihan tokmannin vieressä niin sieltä saa heti ostettua nuo sukat. Ensi viikon keskiviikkona mulla on taas verikokeet aamupäivästä ajattelin ajella pyörällä sinne terveyskeskukseen niin sillä pääsee nopeasti
täytyy laittaa ilmaa renkaisiin jossain vaiheessa. Aamukahvi herätti onneksi otan hetken päästä aamulääkkeet masennuslääkettä haen seuraavan kerran kesäkuun alussa se resepti on uusittu niin saa haettua ne. Todella hyvä asia on se etten ole joutunut syömään yhtään rauhoittavia lääkkeitä niitä menee onneksi todella harvoin. Otan sen lääkkeen siinä kohtaa jos ahdistus vaan pahenee eikä mikään muu keino auta. Aijon nyt keskittyä hyviin asioihin mitkä tuo mulle iloa elämään tällä hetkellä pakko sanoa että tuo aurinko piristää todella paljon mun mieltä ihanaa, kohta on kesä!

Aloin ajamaan taas pyörällä.Lauantai 04.05.2024 04:56

Heräsin tuossa neljän jälkeen ennen herätyskelloa mä en ymmärrä miten mä herään aina välillä silloin? No nousin vaan ylös ja aloin keittämään aamukahvia nyt kun kahvit on juotu olen hereillä myöhemmin tässä aamusta olen menossa lenkille on luvattu taas että aurinko paistaa ja on lämmin. Kävin eilenä kaupassa ja apteekissa nyt on lääkkeitä taas ja ostin vähän jäätelöä ja suklaata. Kaivoin pyörän varastosta esiin ja ajattelin ajella nyt sillä renkaisiin pitää laittaa jossain vaiheessa ilmaa muuten pyörä on hyvässä kunnossa se on vihreän värinen ja todella vanha hyvin pääsee sillä vielä kulkemaan. Aina kun olen menossa verikokeisiin kesällä niin pyörällä pääsee sinne nopeammin ei tarvitse kävellä. Eilenä olo ja fiilis tuntui edelleen väsyneeltä, mutta nukuin pienet päikkärit kun tulin kaupasta ja apeekista pikkasen piristi. Olo tällä hetkellä on ihan ok onneksi kun on viikonloppu niin ei ole kiire minnekkään. En ole vielä mennyt käymään tokmannilla ajattelin huomenna mennä kun on aikaa pitää ostaa lisää sukkia mulla on melkein kaikki sukat rikki mä en ymmärrä miten ne menee niin nopeasti aina rikki? Onneksi asun melkein tokmannin vieressä niin sieltä saa aina ostettua sukkia ja alusvaatteita jos tarvitsee. En ole menossa ensi viikon tiistana töihin koska mulla on paloharjoitukset silloin paloasemalla yhden porukan kanssa aamupäivästä olen monta kertaa tehnyt nuo harjoitukset joka vuosi aina tähän aikaa keväästä sekä muistan jo mitä pitää tehdä siinä. Mun keittiö on ihan räjähtänyt pakko kohta siivota se sekä tiskata. En jaksanut ihan kaikkea siivota kun tein ruokaa eilenä no nyt on aamu hyvin aikaa. Lasken kohta rahatilanteen sekä sen että saanko siirrettyä jotain taas tuonne säästötilille? Mikä olisi ihan kiva niin summa nousisi vähän. Viime kuussa siirsin 70 euroa katsoo saako saman summan nyt siirrettyä. Otan aamulääkkeet nyt ja alan kuunnella samalla hyvää musiikkia päivä lähtee sillä mukavasti.