IRC-Galleria

-nidvek0-

-nidvek0-

kylmästä lämpimää ja takasin kylmään.. siinä on elämän noidan kehä ;)

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

elämän kengätLauantai 28.01.2017 05:38

tässä kaikille ilmoitus luontoista asiaa. jos luulette että olette nähnyt elämän nurjan puolen olette vasta raapaissut pintaa. viimenen muistikuvani parhaasta kaveristani on n.20vuotiaana se että näin hänet sattumalta bussissa ja hän oli päästä varpaisiin piikinjälkiä täynnä. n. vuosi myöhemmin kuulin että hän oli kuollut, mdpvn yliannostukseen. sinä hetkenä aika ja paikka pysähtyi ja mieleeni tuli kaikki ne päivät, hetket ja muistot hänen ja minun yhdessä hengailusta. sen jälkeen olen itse päättänyt taistella loppuun asti kaatu, nousi tai tapahtu mitä tahansa mutta en luovuta. myin itseni paholaiselle joka näytti minulle todellisen helvetin. sen jälkeen näkökulmat eivät olleet koskaan entisisiä. tänä päivä olen käyttänyt n 2 vuotta piriä todella säännöllisesti ja paljon. ihmettelen aina pysähtyässäni että millä helvetillä olen rahoittanut kaiken. olen vääntäny kaikki hanat kurkkua myöten auki jotta mitään ei jäisi jäljelle. parin vuoden aikana opin huomaamaan kuinka piri otti minusta vallan päivä päivältä ja piri oli ainot mitä piti saada ja miettiä onko se kuinka putsia. olen maistanut toisiakin kovia huumeita. olen nykyisin tykästynyt pevekkiin enemmän kuin piriin. siitä saa 100x enemmän euforiaa ja tietynlaista voimaa jotta voi tehdä mitä vain tuntematta sitä. erosin ex-kihlatustani vajaa kolme vuotta sitten todella riitaisesti ja hän vei tyttäreni mukanaan, silloin päätin että pistetää isompi pykälää ja kaasua, mietin että nyt minulta on viety kaikki mitä pidän maailmankaikkeutena. myöhemmin olen päättänyt kun vihdoin kasvoin mieheksi ja aikuiseksi että en ikinä tule kumartamaan ketään enkä enää pelkää ja kipu on minulle pelkkä sana jos sitäkää. minua kidutetaan koko ajan sisäisesti jota vastaan taistelen kaikella voimalla mitä minulla on jäljellä koska en ole luovuttaja, minut saa polvilleni vain murskaamalla polveni muusiksi. ainiin olen espoosta kotoisin syntynyt naistenklinikalla helsingin puolella 1990. nyt olen 26vuotias mies kaikki tiet auki ja enää vain unelmat voivat näyttää tietä.
« Uudemmat - Vanhemmat »