IRC-Galleria

Kaksisataa lihasta aktivoituu
kaartuvat juonteet muodostavat jokia
Siinä ilmassa on sadepäivän surua, masennuksen rippeet
Kunhan hän, pieni suuri valopallo, vaan jaksais sykkii
Se makaa tietokoneen näytöllä saivartelijan orpolapsena
Tahto ei oo apu tähän hätään, mikroavaruuskin sulkee portit meille
Luen sen uudestaan, ja kerran koiralle. Ja sit ääneen huoneelle:

"Silmillä hymyily on aidompaa"

Miksi se ei itke kun oma äiti lepää arkussaan. Nostaa savukkeen huulilleen, sytyttää sen. Poistuu konfliktista. Miksi se kieltää rakkauden, kulkee valitsemallaan tiellä, valitsemillaan kivillä. Auta, mikä sitä vaivaa?
Ei mikään. Se on elämäntapa, salaa selviytymiskeino.

Ne puhuu ylijumalten kieltä, hyppään rivistä ennenkuin se tarttuu. Purppura ja violetti pariutuvat suihkulähteessä, minä katselen.
Syntytapahtuma on bluffia, värit sihisevät harmauden kustannuksella, nokkelaa.
Valmis hääpuku hävisi yölle ulottuvuuksia, kertoo taru.
Toivon tarinan kulussa miehen irroittavan joskus otteen helmastani.
Ne ei luovuta, ei ennenkuin katkon ne miekalla toisiksi.
En ole niin alhaalla... päättämään näinkin rumaa satua.

Äänekkäät kriisit puhuivat aina päälleni
Siksi pieni pellavapää oli niin hiljainen
Sireeni ulisee ja paniikki kuristaa. Kuolema oli kai sittenkin kynnyksellä
Elämänlanka kasvaa yhden mittaiseksi, nuorempi leikkii puutarhasaksien kanssa
Vieraat tädit pyörivät ympyrää eivätkä tiedä mihin katsoa
Opin tavoilleni. Opin pysäyttämään levottomuuksia ja lukemaan ajan kulkua

"Hiljainen lapsi on nyt kriisejään äänekkäämpi, aikuinen."

Oma mieli, mä tiiän. Mut kuuntele hetki munki kieltä

Tähän asti mä jaksan, sit se on siinä ja kyttää kierouttaan

Nokisii valheit on vaa nii pirun vaikee siirtää

Jos me yritetää yhessä, nostetaa ne tohon lavalle

Joskus mun skolioosi vaa vittuilee, sit pitää stoppaa

Urakan loputtuu ollaa saavuttu avaruuden ikkunalle

Mä nään täält aina syntiset, itseni lisäks kaikki muut,

seittemä miljardii hairahdusta

Ei helvetti, ja toi nokikasa, se vaa jaksaa kasvaa

Hei, moi mikä se oli?
En tiedä.
Kesti selvän päivän.
Huomio, olen täällä? Päivää.
Moi taas. Iltaa, mitä kuuluu?
Kolme rakeista kuukautta.
Moi, miten menee? Mee pois.
Kyllästyminen.
Hei, pitkästä aikaa. Pelle.
Kirosana taikasana riita rummut.
Moi. Moi. Mit... Älä vastaa.

Lupaukset jotka päättyivät kerran kuorrutettuina kyyneliin:
1. Käytä jalkojasi vielä kun voit
2. Älä anna saatanalle kivääriä
3. Rakasta herraa, kuin myös piikaa.

Viides kuppi espressoa
teelusikallinen hunajaa, kookosöljyä huulilla
siivet pituutta kasvavat sentin tällaisina aamuina
Peilaat liikkeeni, nimetön pelastajani
Halu laskea käteni alas uuvuttaa, äärettömyys näyttää punaista
Älä koskaan puhdista, sydän saa pölyttyä rauhaa
Tiedät, he eivät osaa katsoa
Siniset silmät sulkeutuvat jossain, uskothan?
Kunhan maltat, juoda mustan kahvisi, yhä yksin.

Nikama kerrallaan tarrautuu aina
väsymykseen sairastunut toivoo taikasanaa
Kipuaa vaikka kuollut oli ennen Jeesuksen ylösnousemusta
Reunan vartija, koulutus rinnassaan hoitaja, katosi
Salasana halussa poimii itsevarmuutta epävarmasta puusta
Painoina vaalla pala pilven reunaa ja toisella puolella soraa
Havahtuminen. Jos vartija ei palaa...
Kirottu painava sora.

Huokaus, huokaus, huokausko?
Taikausko laukoo karmalle ostoslistaa
Ohuet sormet solmivat niin vikkelään
Solmut valkoisissa lenkkareissa lukittuvat,
nauha silti tietää, tarkalleen joka mutkan
Arjen näyttelijä taitaa kyyneleiden laskemisen, kautta
harmaan pohjan
Sanotaan, älä katso olkasi yli, vastaan:
Virheet on tehty toteutettaviksi