IRC-Galleria

Maailman muuttuessa yhä tasapainottomammaksi huomaan yhä useammin ajattelevani mitä mahdollisuuksia ihmiskunnalla on selvitä, jos kaikki romahtaa. Olemme äärimmäisen riippuvaisia meitä ympäröivästä teknologiasta. Teknologia on oikaissut selviytymisen prosessia huomattavasti ja tehnyt länsimaisesta ihmisestä kärsimättömän huokailijan. Itsekin huomaan pulssini kohoavan, jos Saunalahden full rate mobiililaajakaistayhteys temppuilee tai kirjaston kopiokone ei toimi.

On lähes mahdotonta kuvitella sitä närkästyksen määrää, jos esimerkiksi sähkönjakelu kaatuisi selittämättömästi eräänä keskiviikkona. Kaltaiseni tekniikasta ymmärtämätön nahjus seisoskelisi kaltaistensa joukossa pimeän lampputolpan ympärillä ja keskustelisi siitä miten taskulamppujen paristoja kannattaa alkaa hamstrata ja siitä, että nämä lampputolpat kelpaavat tästä eteenpäin vain niiden ylläpidossa epäonnistuneiden insinöörien viimeisiksi keinupaikoiksi.

Suurinta huolta kannan siitä, että meiltä tuntuu puuttuvan niin sanottu varasuunnitelma. En jaksa uskoa, että elinaikanani nähdään Eero Paloheimon suunnittelemaa yhteiskuntaa, avaruussiirtokuntia tai itsestään hajoavaa muovia. Poliitikot ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat jaksavat juhlapuheissaan kantaa huolta ilmastosta ja väestönkasvusta, mutta kääntävät selkänsä sille tosiseikalle, että globaali superkapitalismi tuhoaa edellä mainittuja aivan avoimesti. Kääntäessään sokean silmänsä superkapitalismin ylivoimalle, aikamme poliitikot ja yhteiskunnalliset vaikuttajat opastavat ja käskevät meitä tavallisia ihmisiä elämään säästeliäämmin ja olemaan solidaarisempia. Huippukokouksia järjestetään ilmeisesti silmänlumeeksi, koska kukaan ei uskalla sanoa, että väestöräjähdyksen hillitsemiseksi kehitysmaiden lapsikuolleisuutta vähentävät projektit ja muut kehitysapumuodot tulisi lopettaa kokonaan. Kukaan ei uskalla sanoa, että maahanmuuttoa tulisi tapahtua yhtä vähän, kuin sitä tapahtuu Suomesta Afrikan maihin, koska se kasvattaa ympäristön ja ilmaston kuormitusta moninkertaisesti.

Olen usein miettinyt miksi päättäjät valistavat kansalaisia elämään vastuullisesti. Vastuullista, solidaarista ja suvaitsevaista elämää suorastaan vaaditaan elämään, mutta samaan aikaan globaaleille suuryrityksille suurimmat "haitat" ovat ympäristökiihkoilijat ja hajanaiset, organisoimattomat boikotit. Miksi päättäjät eivät vaadi globaaleilta suuryrityksiltä samoja asioita? Päättäjät ja vaikuttajat ovatkin pyrkineet vaikuttamaan ainoastaan siihen, että suuryrityksissä työskentelee mahdollisimman monikulttuurinen kirjo työntekijöitä. Globaalille suuryritykselle monikulttuurisuus ei ole arvoasia: sille on aivan sama minkä värinen joukko rahan takoo.

Tietysti me kaikki tiedämme miksi suuryrityksiltä ei vaadita samoja asioita, kuin kansalaisilta. Sitäkään ei kukaan merkittävä puuhasetä- tai täti uskalla sanoa. Suuryritys tarjoaa työpaikkoja, työpaikat tarjoavat verotuloja ja verotulot tarjoavat hyvinvointia. Lopulta keinoilla ei ole merkitystä, ainoastaan lopputuloksella on. Juhlapuheissa kestävästä kehityksestä puhuja tietää, että samaan aikaan Afrikkaa käytetään mikrofonin valmistajan toimesta elektroniikkalaitteiden kaatopaikkana, koska romun myyminen on kehitysmaihin halvempaa. Silti kritisoidaan valmistajan elektroniikkaa ostavaa kuluttajaa.

Länsimainen yhteiskuntamme on kasvanut niin keskivartalolihavaksi ja varmaksi omasta hyvyydestään, edistyksellisyydestään ja suvaitsevaisuudestaan, että se on luopunut ennakkoluuloistaan ja vaistoistaan. 2000- luvun toisella vuosikymmenellä on paheksuttua ajatella, että esimerkiksi keskellä päivää kahvilassa merkkivaatteissaan istuskelevat nuoret somalimiehet ovat todennäköisesti työttömiä tai että kadulla kerjäävä Romanian romani on todennäköisesti pala järjestäytynyttä kerjäysrinkiä, joka on osa itäeurooppalaista järjestäytynyttä rikollisuutta. Yhteiskuntamme on muuttunut niin hyväuskoiseksi, että se on päättänyt rakentaa Euroopan valtiot yhdistävän unionin, joka jakaa rahaa omia sääntöjään vastaan rahaa tuhlaileville jäsenmailleen. Vain länsimaalainen voi uskoa, että tilaisuuden tarjoutuessa kaikista maailman ihmisistä löytyy globaalia solidaarisuutta. Moinen hyvyyden kaivelu näin viheliäisestä olennosta saa minut poistamaan aseestani varmistimen.

Länsimaisen vaikuttajan ollessa niin sinisilmäinen ja itsekäs, että tällaisina aikoina solidaarisuuden, edistyksellisyyden tai esimerkillisyyden nimissä edes ajattelee asevoimien lakkauttamista, rajavalvonnan heikentämistä, tuliaseiden hallussapidon rajoittamista tai humanitaarisen maahanmuuton lisäämistä haluaisin kysyä: miksi. Vastaus on tietysti "jos kaikki tekisivät niin, ei tarvitsisi huolehtia". Näin naiivisti ajattelevia ihmisiä löytyy tusina kymmenestä. Samaan sinisilmäiseen kategoriaan luokittelen edistyksen alttarilla uhrattavat perinteet ja historian.

Kaiken poliittisen rauhantavoittelun mitätöi esimerkiksi länsimaisten poliitikkojen suhtautuminen Tiibetiin. Ehkä maailman rauhanomaisinta maata pitää panttivankinaan Kiinan supervalta, eivätkä länsimaiden silmäätekevät uskalla inahtaakaan tästä suhteellisen härskistä touhusta. Moinen rahan edessä nöyristely ja poliittinen munattomuus saa minussa aikaan äärimmäisen suuren inhoreaktion. Jälleen kerran: kukaan ei uskalla sanoa, että Kiinan tulisi painua helvettiin Tiibetistä. Samalla liittoutuneiden joukkojen tulisi tehdä sama liike ja poistua Irakista ja Afganistanista.

Kukaan ei uskalla sanoa, että nykyinen demokratia on asioiden tehokkaassa hoitamisessa suhteellisen kelvoton väline. Demokratia on kelvoton väline tänä päivänä lähinnä siksi, että politiikkaa tehdään pitkälti vähemmistöjä ajatellen enemmistön kustannuksella.

En jaksa uskoa, että maailmassa olisi olemassa jokin salahallitus, joka pystyisi määrittelemään tai jopa määräämään salaisesti valtioita tekemään tahtonsa mukaan tai jokaisesta narusta nykivä pankkien salaliitto. Siihen uskon, että näiden titteleiden tavoittelijoita on useita ja hämmentäjiä vielä enemmän. Bilderbergin kokoukset toimivat hyvänä esimerkkinä. Salattuun ja yleisöltä varjeltuun kokoukseen kokoontuu vuosittain maailman merkittävimpiä päättäjiä, talousvaikuttajia ja median edustajia. Kaikki tietävät, että noissa kokouksissa pyritään määrittelemään maailman menoa osallistujiensa hyödyksi, mutta uskon silti siihen, että koko maailmaa tämä herrasväki ei hyppysissään pidä. Silti kukaan merkittävä, kokoukseen osallistumaton vaikuttaja ei kyseenalaista tätä salamyhkäistä tapaa toimittaa asioita.

Nykyinen yhteiskuntajärjestyksemme tuntuu olevan edistyksen nimissä itseään purkava järjestelmä, joka katastrofeihin valmistautumisen sijaan avaa uusille katastrofeille avokätisesti ovia ja edesauttaa hidasta ruostumisprosessia Uuden uljaan maailman edessä. Kun patsaat, valtioiden rajat ja kyky puolustautua on revitty alas, on aika kysyä miksi kukaan ei uskaltanut tehdä mitään?

Maailmassa on kolme miljardia köyhää ihmistä. Maailmassa on 5,6 miljardia ihmistä, joiden tulotaso on alhaisempi, kuin keskimäärin Meksikossa. YK:n ennusteen mukaan köyhien määrä lisääntyy vuosittain 80 miljoonalla ihmisellä. Eurooppaan tulee vuodessa vähän alle miljoona "humanitaarisen avun tarpeessa olevaa" muuttajaa. Kanadaan saapuu vuosittain 250 tuhatta maahanmuuttajaa, joista 30 - 120 on "humanitaarisen avun tarpeessa". Yhdysvallat ottaa vuodessa miljoona laillista maahanmuuttajaa köyhimmistä maista. Australiaan saapuu pakolaisia tai humanitaarisen avun tarpeessa olevia 10 - 15 vuodessa. Länsimaiden panostus köyhyyden ehkäisyssä maahanmuuton osalta on siis noin kaksi ihmistä miljoonaa vuodessa.

Alle kaksi dollaria päivässä tienaava köyhä afrikkalainen, kiinalainen, intialainen tai afganistanilainen ei koskaan pääse muuttamaan rikkaaseen länsimaahan. Maahanmuuton järjestäminen länsimaihin on lähtömaissa bisnes. Alle kaksi dollaria päivässä tienaava saisi säästää varovasti laskettuna kolmekymmentä vuotta, että pääsisi edes unelmoimaan muutosta länsimaihin. Alle kaksi dollaria päivässä tienaava on liian kouluttautumaton, eristäytynyt ja tietämätön siitä, että edes humanitaarista maahanmuuttoa on olemassa.

Alle kaksi dollaria päivässä tienaavan köyhän eliniän odote ei ole paljoakaan viidenkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle. Näin ollen houkuttelemme humanitaarisiksi maahanmuuttajiksi kyvykkäimmät, aktiivisimmat ja häikäilemättömimmät ihmiset, usein miehet, jotka pyrkivät aktiivisesti muuttamaan toimintaympäristöään. Nämä ovat niitä ihmisiä, joita lähtömaa tarvitsisi kipeästi muokkaamaan sikäläisestä yhteiskunnasta elinkelpoisen. Ottaen huomioon, että jopa näille kyvykkäimmille Euroopan ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille työn saanti ja kotoutuminen on hankalaa kohdemaissa, koska kaikki maksetaan valmiiksi.

Humanitaarisen maahanmuuton vaikutukset omiin sosiaalisiin palveluihimme, omiin köyhiimme ja työmarkkinoihimme ovat ainoastaan miinusta. Näin ollen humanitaarisesta massamaahanmuutosta ei hyödy kukaan muu, kuin maahanmuuttaja itse ja kourallinen maahanmuutolla elantonsa louhivia virkamiehiä ympäri länsimaailmaa.

Humanitaarisella maahanmuutolla siis ramaputamme omaa järjestelmäämme ja heikennämme lähtömaan prospekteja saavuttaa elinkelpoisia olosuhteita, siis lisäämme ja edistämme köyhyyttä.

Ilmaston ja ympäristön kannalta humanitaarinen maahanmuutto on katastrofaalista. Lähes nollakulutuksesta superkulutukseen siirtyvä ihminen kuormittaa kaikkine tarpeineen yksin lämmityksessä monikertaisen määrän ympäristöä esimerkiksi Suomessa, jossa lämmityskustannukset ja tarpeet ovat satoja kertoja suuremmat, kuin lähtömaassa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että energian tarpeen lisääntyessä ja vaihtoehtoenergian puuttuessa ympäristöä kuormitetaan enemmän.

Maapallon nykyiset ja varsinkin tulevaisuuden ongelmat tulevat liittymään tiiviisti väestöräjähdykseen. Siksi ihmiskunta onkin yhden nykyihmisen suurimman moraalisen dilemman äärellä. Kulutuksen lisääntyessä, humanitaarisen maahanmuuton lisääntyessä ja köyhien eksponentiaalisen kasvun myötä väestöräjähdys ei ainakaan tule ratkeamaan. Kahden miljoonan humanitaarisen maahanmuuttajan myötä, vaikka se tuplattaisiin tai triplattaisiin, emme saa köyhyyttä vähenemään, vaan ainoastaan lisäämme sitä.

Jos todella haluamme olla solidaarisia ja yrittää karsia maailmasta köyhyyttä muuten, kuin ampumalla itseämme jalkaan, meidän on vietävä apu sinne missä apua tarvitaan. Avun keskittäminen (ja sen onnistuminen) ns. "lähtömaihin" edellyttää myös sitä, että kulutuksen ja elintason noustessa kehitysmaissa suljemme silmämme tulevalta väestöräjähdykseltä. No, me olemme tottuneita laittamaan sormet korviin, silmät kiinni ja lällättämään.

Tämä teksti (toimivat linkit) on alunperin julkaistu osoitteessa: tomi-antila.blogspot.com

Ainakin näin voisi hysteerisesti kuvitella vaalien jälkeen Suomen keskustelukulttuurin vallanneen "vihapuhe"- puheen myötä.

"Keskustelulle" on omaleimaisinta "irtisanoutua" ja vaatia "irtisanoutumista" myös muilta. Lukuisia ja taas lukuisia blogeja, kolumneja, uutisia ja tilapäivityksiä on kirjoitettu siitä miten X vihapuhuu Y:stä ja miten Y vaatii Z:lta irtisanoutumista X:stä. Joku viisas voisi todeta tämän olevan loputon suo.

Camp- huumorinkin piirteitä saanut jankkaaminen siitä miten esimerkiksi perussuomalaisten tulisi irtisanoutua kaikenlaisista hullutuksista on ylittänyt parodiahorisontin kirkuen ja vilkkuen kaikissa suvaitsevaisuuden äänissä ja väreissä. Jotakin käytännönälyä omaava ihminen ymmärtää, että on vaikea irtisanoutua jostain, mitä ei ole edes tehnyt. Ruotsalaisen kansanpuolueenkin pitäisi enemmin irtisanoutua syrjinnästä, kuin perussuomalaisten.

Vihapuheista, vihakirjoituksista ja tilapäivityksistä mouhkaaminen luultavasti johtuu "vihapuheista" kirjoittavien Hyvien Ihmisten vihaisesta, sisäisestä, kertoja-äänestä. Siitä, että joku kehtaa esittää eriävän näkemyksen asiasta, joka on Valmis Opin vastaista. Esimerkiksi henkilökohtaisesti en pidä Jyrki Kataisesta ja aina lukiessani miehen lausuntoja, blogeja tai muita kirjoituksia, sisäinen kertoja-ääneni muuttuu ärtyneemmäksi. En silti pitäisi Jyrki Kataisen kirjoituksia tai lausuntoja vihapuheena, vaikka hän selvästi suomalaista veronmaksajaa, jos ei vihaa, niin ainakin pitää typeränä. Tästä suomalainen veronmaksaja voi oikeutetusti pillastua. Samalla tavalla, mutta vähemmän oikeutetusti eliitti pillastuu siitä, että ne samat tavalliset veronmaksajat voivat pillastuksissaan kyseenalaistaan heidän pyyteettömyyttään, kaikkitietävyyttään ja satumaista omnipotenssiaan. Vihapuheista mesoaminen onkin argumenttien puutetta, hiekkalaatikko touhua, sanoakko.

Omaa lajiaan edustavat Jemina Revon kaltaisten SuperIhmisten tyylisuoritteet (Helsingin Sanomissa), joissa syyllistämisen voi hoitaa yhtään sen enempää perustelematta, mutta hienoja sanoja käyttämällä. Siinä aureolat sädehtien keikkuvat, kun siskot laittavat sonnit ojennukseen! Kirjoitusta sen enempää tässä tekstissä paloittelematta voimme todeta siis itsestäänselvyyden, että "äärioikeisto" (johon Jemina Revon kaltaiset SuperIhmiset yleisesti niputtavat iloisesti kaikki junttinatseista maltillisiin konservatiiveihin) koostuu ainoastaan miehistä, koska vain mies voi olla misogyyni.

Yleisen repolaisen paradigman mukaanhan suomalainen mies on syyllinen rasismiin (jota on nykyään kaikki paha), muukalaisvihamielisyyteen, naisvihamielisyyteen, maailman talouskriiseihin ja ilmastonmuutokseen. Miehet, nuo kaksilahkeiset mutkan heiluttajat. Pahimmat heistä keskustelevat netissä. Ne perkeleet luuraavat Homma foorumilla punoen juoniaan naissukupuolen lopullisesti nujertaakseen. Nuo pesää saamattomat hyväkkäät, kelvottomat, rumat juopot.

Huomatkaa muuten tekstin tässä vaiheessa, että kaikki naiset eivät toki ajattele näin, vain ne Parhaat ja Ylevimmät, kumouksellisimmat ja lukeneimmat (ja tarpeeksi lukematta jättäneimmät). Jotenkin kummallisesti repoloiden mukaan on aivan oikeutettua sanoa, että Martti on lihava juoppo, joka ajattelee vain rahaa ja naisten perseitä. Martilla on salainen tarve hakata kännissä, huudella kaupungilla värillisten perään ja käyttää urheiluvarusteinaan verkkareita. Kännätä lomamatkalla ja käyttää vyölaukkuja, ne on Martin juttuja ne. Tämän lausuminenhan on viiltävää kritiikkiä, oivaltavaa keskustelunavausta, sanoakko. Mutta entä Pirjo? Miten on vihapuhetta sanoa Pirjoa lihavaksi, patatukkaiseksi ja kapeatseiseksi, ilkeäksi ja kelvottomaksi akaksi, joka motkottaa ja uhkailee avioerolla. Miksi on vihapuhetta sanoa Pirjoa typeräksi, sulkeutuneeksi, jäkättäväksi ja juoruilevaksi, lehtien kohulööppejä kauhistelevaksi, Big Brotheria seuraavaksi tirkistelijäksi ja viiniä lipittäväksi piilojuopoksi. Toki kaikki järkevät naiset ymmärtävät, että Pirjo ei ole mikään pyhä reliikki. Pirjo on ihminen, siinä missä Martti ja Tomi Antilakin.

Kritiikkiin ei aina sisälly vihaa. Ennen vaaleja ei osattu muusta puhua, kuin siitä miten maahanmuuttokriittisyys on muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia. Se yksiselitteisesti tulkittiin Vääräksi. Yksilöihin tai kansanryhmiin kohdistuvana syrjintänä ja vihaa lietsovana sitä pidettiin kaikkia valtaapitäviä (ja mediaa) myöden. Kävin vaalien alla aiheesta kymmeniä keskusteluja, joita vaikeuttivat yhtenäisen terminologian puute. Sama yhtenäisen terminologian puute riivaa "vihapuhe" keskustelua.

Toki puheissa tai kirjoituksissa voi olla vihaa, mutta vihan ollessa hyvin primitiivinen tila, se tuodaan esiin melko selkeästi. Ihmisellä, joka löytää vaikkapa perussuomalaisten eduskuntaryhmän edustajien julkituomaa vihaa, on varmasti melko vilkas mielikuvitus, joten blogien kirjoittelun sijasta suosittelisin kirjailijan ammattia. Koska yhteinen käsitys asioiden merkityksestä tuntuu puuttuvan esimerkiksi sanojen "rasismi", "viha" ja "vihapuhe" kohdalla, on aiheesta vaikea keskustella rakentavasti. Kirjoitin aiemmin:

Rasismi käsitteenä on niin laimentunut, että sillä voi nykyisin tarkoittaa mitä tahansa työn- tai partnerinhaussa nuoremman suosimisesta, ristin polttamiseen takapihalla huppu päässä.

Sama pätee vihapuheeseen. Kuten aiemmin mainitsin, ei kritiikki tai epämiellyttävien faktojen julkaisu voi olla vihapuhetta. Tai jos näin on, kuka tai mikä on se ylin taho, joka sen määrittää? Väkivallassakaan kyse ei ole aina vihasta. Repo kirjoittaa miten miehet hakkaavat naisia. Voisin kuvitella (minulla tosin ei ole mitään yleismaailmallista, kaikkitietävää tutkaa, kuten vaikkapa sosialisti naisilla, koska sosialisti naiset tietävät aina kaiken, jopa mitä minun kuuluu ajatella), että suomalaisen miehen piestessä vaimonsa kyse on joko a)miehen kyvyttömyydestä hallita impulssejaan, ergo mies pieksee munattomuuksissaan ensimmäisen vastaan laittavan heikomman, tässä tapauksessa naisen tai b)miehellä ei ole pelimerkkejä keskustella perhekriisin syvimmästä olemuksesta, kuten omasta tai vaimonsa pettämisestä muuta kuin nyrkein. Nämä ovat yksinkertaistettuna yleisimmät syyt siihen, miksi virastontädillä, pubiruusulla, Siwan kassaneidillä tai pankkivirkailijalla on silmä mustana. (Jos tämä teksti olisi käsitellyt miehiä, olisivat ammatit olleet putkimies, rekkakusi, pubiruusu ja metallimies)

Minun on vaikea uskoa myöskään siihen, että Revon väitteen mukaan äärioikeistolaisuudella (taas se termi hakusessa) tai Revon siihen liittämillä (kaikilla mahdollisilla hänen kanssaan eri mieltä olevilla) ryhmittymillä olisi suora yhteys naisten hakkaamiseen. Se, että miehet useimmin kuuluvat hakkaavalle osastolle johtuu puhtaasti biologiasta. Se, että naiset ovat taipuvaisempia liberalismiin, miehet konservativismiin on myös (ainakin osittain) selitettävissä biologisesti. Repo kirjoittaa myös siitä miten Pohjoismaissa sukupuolten välinen tasa-arvo on korkealla tasolla, mutta islamia ja naisia vihaavat äärioikeistolaiset yrittävät sitä romuttaa. Mielestäni holtitonta kivikautisesta kunniakulttuurista tänne suuntautuvaa maahanmuuttoa kannattavat jemina revot sitä pyrkivät romuttamaan.

Jään henkeäni pidätellen odottamaan mikä paha meidät voi vallata seuraavaksi. Maahanmuuttokriittisyys on "koventanut asenteita", "äärioikeistolaiset" naisvihaajat ovat vaarallisia ja vaanivat ilmeisesti varsinkin sikarinhuuruisilla mieskerhoilla ja maahanmuutosta negatiivisten faktojen kertomisella tai sen hintaa tiedustelemalla luodaan pelon ilmapiiri. No, kenties Itämeren pohjasta todella löydettiin UFO? Ehkä Perussuomalaiset ovat kutsuneet natsit kylään - sieltä Kuun toiselta puolen.

LUE KOKO MERKINTÄ TÄÄLTÄ:
http://tomi-antila.blogspot.com/2011/07/aari-ihmisia-osa-i.html

(...)

Ääri-ilmiöillä on tapa synnyttää ympärilleen paljon teorioita, yleistyksiä, propagandaa, arvailuja ja ennen kaikkea lisää ääri-ilmiöitä. Yhtenä ääri-ilmiönä voidaan pitää vahingoniloa siitä, että tekijänä eivät olleetkaan fundamentalistiset muslimit, vaan (väitetysti) fundamentaalinen kristitty. Tässä on mielestäni jotain infantiilia ja alkeellista. Käsitellään siis seuraavassa esimerkissä helpot teoriat ja niiden aiheuttamat ilmiöt.


"Jos yksi muslimi räjäyttää itsensä, syy on kaikkien muslimien, mutta jos yksi äärioikeistolainen tappaa 93 ihmistä hän toimii yksin", on nyt hokema ja valitustvirsi joka toisen älykääpiön huulilla, joka toimii puolesta tai vastaan. Tarkoituksenani ei ole missään tapauksessa puolustella veritekoja tai äärioikeistolaisuutta, vaan tarkoituksenani on puolustaa mahdollisesti turhaan julkisesti (tai yksityisesti) ajatustensa vuoksi väärin tuomittavia henkilöitä.

(...)

LUE KOKO MERKINTÄ TÄÄLTÄ:
http://tomi-antila.blogspot.com/2011/07/aari-ihmisia-osa-i.html

Lisää blogeja osoitteessa: tomi-antila.blogspot.com

Olen jostakin syystä keväällä ja kesän alussa joka vuosi samassa tilanteessa; kärsin "an-out-of-money"- experiencestä ja huomaan vuosi vuodelta olevani läskimpi.
En tiedä mistä se johtuu. Tai tiedänpäs. Tapani on, kuten varmasti monen suomalaisen miehen, olla "tietämättä".
Isäni, joka kuudesta tämän maan päällä kuluttamastaan vuosikymmenestä on silti kadehdittavan tiukassa kunnossa, jaksaa muistuttaa minulle aina lempeään tapaansa keräämistäni (tai vähintään säilyttämistäni) kiloista.

Mietin tänään Laukontorilla lueskellessani miksi muka kesällä pitäisi olla hyvässä kunnossa. Ei hyvännäköisyys varmaan edes sopisi minulle. Olen niin imbesilli, että käyttäisin sitä varmasti jotenkin väärin.
"Tähtitiedettä oon, henkimateriaa. / Sisäpuoleleta päänikin on seksikäs", lauloi Juicekin, joten liekö ulkoinen habitukseni ongelma. Tai ainakaan oma ongelmani. Ei minun tarvitse itseäni katsella kuin peilistä, eikä sieltäkään pakosti. Pääni sisustaa kestän ihan mukavasti, varsinkin jos sitä alkoholilla hieman hidastaa - marinoi, sanoakko.

Alkoholi sopii hienosti kesään, jopa liikuttavasti. Silti puhuvat juomisesta, eivät koskaan janosta.
Miksi minusta tuntuu, että aina kun juon, kaikki muut ovat muka raittiita ja reippaita. Ja kun taas puolestaan en juo, tuntuu että kaikki juopottelevat ja katsovat minua kuin köyhää, jolla ei ole varaa.

Pyöräilin tänään pienen lenkin ja tulin lopullisesti siihen tulokseen, että urheilu ei sovi minulle. Siitä tulee paha olo. En ole koskaan löytänyt siitä mitään urheilun, ex post, euforista tunnetilaa. Enkä löytänyt nytkään.
Nytkin vain vitutti, kun paita liimautuin selkään kiinni ja silmälasit meinasivat luiskahtaa hien liuottamina päästä.
En kuitenkaan menisi niin pitkälle, että kutsuisin itseäni patalaiskaksi tai hedonistiksi. Teen kuitenkin kaikkea muuta aikaa ja energiaa vaativaa. En ymmärrä yhteiskunnan glorifoivaa asennetta urheiluun. Itse viihdyn oluttuopin äärellä ajatellen ja ideoita kehitellen vaikka koko päivän.
Urheillessani en pysty ajattelemaan tai keskittymään mihinkään muuhun, kuin selviämiseen kotiin asti. Sitä paitsi urheilu on helvetillisen tylsää. Juostessa tai pyöräillessä ei malta vilkaista kännykän matkamittariin. Sitten kun siihen vilkaisee, huomaa olevansa aivan piipussa ja puolitoista kilometriä takana. Sitten odottaa vain lenkin loppua.
Salilla puolestaan heilutaan, mutta ei liikuta mihinkään. Se on ahdistavaa. Soudat päämäärättömästi, kuin elämässä, mutta et liiku...

Naiset diskuteerasivat Laukontorilla verhoista ja siitä miten niitä oli 16 metriä. Vain naiset voivat puhua kuudentoistametrin verhoista. Itse mietin sivukorvalla kuunnellessani miten noin pieneen muovikassiin voi edes mahtua kuuttatoista metriä verhoa.
Minulle kaikki kuuteentoista metriin mahtuva on jotakin suoraa. Isoa ja kiiltävää.
Naisten kuulee harvoin puhuvan mitään politiikasta tai mistään yhtiskunnallisesti tärkeästä. Mikä on siinä mielessä ihan hyvä. Naiset suhtautuvat niihin usein ylitunteellisesti, joka tekee siitä kamalaa kuunneltavaa. Poislukien muuten erään hyvin läheisesti tuntemani naisen.

Vältän kesäsin liikkumista (varsinkin pyöräilyä) Tampereen (tämän maailman pyöräilyepäystävällisimmän kaupungin) keskikaupungin pääväylillä päiväsaikaan, sillä kadut täyttyvät kerjäläisistä, ja niistä hyväuskoisista hölmöistä rastaituhipeistä, jotka keräävät varoja kaiken maailman huuhaa järjestöille. Feissareiksikin heitä (valitettavasti kai virallisestikin?) kutsutaan.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että jostain Bum-Fuck-Countrysta (=termi viittaa mihin tahansa köyhään maahan) kerjäläinen tulee repimään minua kädestä vain koska olen valkoihioinen, perunanenäinen suomalainen. En ole nimittäin nähnyt kertaakaan yhdenkään kerjäläisen kerjäävän mitään kalliissa farkuissa ja tukka geelillä Taivaaseen asti pystyssä kulkevalta arabinuorukaiselta. En ole myöskään nähnyt feissareiden pysäyttävän yhtään edellä kuvaamaani arabihenkilöä.
Tämä tuli mieleeni, kun Laukontorilla neekeri tuli kauppaamaan minulle piirroksiaan. Miekkonen käyttäytyi siivosti ja kohteliaasti, joten kieltäydyin myös kohteliaasti. Neekeri ei kuitenkaan kaupitellut töherryksiään vähän matkan päässä oleville arabinuorukaisille, vaan heti seuraaville suomalaisille tytöille.

Rannassa istuessani mietin itseäni ja sitä mitä olen ja miksi olen muuttunut.
Olen suhteellisen urheilullisesta pojasta muuttunut huippumyyjäksi, joka on kyynistynyt ja muuttunut paskaksi ja laiskaksi myyjäksi, joka on muuttunut poliitikoksi, kirjoittelijaksi, ajattelijaksi, stand up koomikoksi, käsikirjoittajaksi ja tekoälyköksi.
Olen siis vähäin kuin Kuljun Kartanosta ostettu kokoelma CD; siinä on vähän kaikille kaikkea. Keskinkertaista, suhteellisen viihdyttävää, mutta helposti kyllästyttävää -
kesäbiisi.

Kaikki blogitekstit osoitteesta: tomi-antila.blogspot.com

Koko teksti täältä:

http://tomi-antila.blogspot.com/2011/05/viharikoksista-rikoksista-ja-pelosta.html

Silti Iltalehti täräytti kolme uutista (bingo, bango, bongo) lähes peräkkäin miten rasismia tulee kitkeä. Jopa arvojohtajamme, Tarja Halonen, oli sitä mieltä (taas vaihteeksi), että rasismiin tulee puuttua. Rasismi käsitteenä on niin laimentunut, että sillä voi nykyisin tarkoittaa kaikkea työn- tai partnerinhaussa nuoremman suosimisesta, ristin polttamiseen takapihalla huppu päässä.


Ei sovi käsittää väärin. Kyllä minäkin vastustan rasismia, syrjintää ja väkivaltaa. Minä vastustan myös sananvapauden kaventamista, uhristatuksia, erivapauksia (niille jotka eivät niitä tarvitse), etnopositiivista syrjintää, silmitöntä ryöstelyä ja kiintiöitä. Vihaa on vaikea vastustaa, koska viha on impulsiivista, eikä sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa. Tuomitsen kuitenkin kollektiivisen vihan mitään väestöryhmää kohtaan. Samalla tavalla siis tuomitsen myös Määttäsen kaltaisten toimittajien vihan Suomea ja suomalaisia kohtaan.

Koko teksti täältä:

http://tomi-antila.blogspot.com/2011/05/viharikoksista-rikoksista-ja-pelosta.html

Lisää blogeja osoitteessa: http://tomi-antila.blogspot.com/

Ollessani armeijassa, muistan miten urheilijat saivat erivapauksia toteuttaa harrastuksiaan harjoitteluvapaalla. Silloin ketutti. Yleensä lomanimenhuudon aikaan näiden urheilijoiden ilmeet olivat niin inhimillisen viheliäisyyden tyylinäytteellisesti vahingonilosta virneessä, että kasarmilla kärvistely tuntui vähintäänkin epämukavalta. Epämukavuutta lisäsi esimerkiksi se, että oma harrastetoimintani stand up koomikkona oli Suomen Armeijalle aivan yhtä tyhjän kanssa. Omiin menoihini jouduin aina käyttämään henkilökohtaisia lomiani. Palvelusajan loppuvaiheessa vähän kismitti, kun kaikki muut alijohtajat olivat henkilökohtaisilla lomilla ja itse jouduin viemään pioneerikompaniassamme rötväävää , kädet taskuissa maleksivaa ylijäämä huoltoryhmää kaatosateessa paraatiin, johon osallistui vain kourallinen Panssariprikaatin joukkoja.

Nyttemmin lapselliselta ja ylimieliseltä tuntuva kateuteni tietysti johtui siitä, että oikeustajuni ei hyväksynyt sitä, että minua pääsääntöisesti älyllisesti alemmalla tasolla olevat jääkiekkoilijat saivat erivapauksia. He olivat kuitenkin lähes poikkeuksetta äärimmäisen omistautuneita lajilleen ja tasolla pysyminen sekä kehittyminen vaatii jääkiekon ja muun intervalliurheilun tapaan jatkuvuutta.

Tämä tuli mieleeni lukiessani Iltalehden verkkosivuilta uutisen, jossa Mikko Koivun erivapauksista on aiheutunut monelle mielipahaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tilanne voisi olla nyky Suomessa vielä pahemminkin, jos urheilijat voisivat saada vapauden kokonaan armeijasta pelkän urheilun perusteella.

Se, että erityisvapaudet koskettavat Puolustusvoimissa lähinnä urheilijoita, on mielestäni perusteltua, joskin epäoikeudenmukaista esimerkiksi kulttuuria tai taidetta harrastavia kohtaan. Perusteltua siksi, että jos kaikille jonkinlaista taidetta, tanssia tai kulttuuria jonkinlaisella "seuratasolla" harrastaville jaettaisiin lomia, ei palveluksen suorittamisesta ryhmä- tai kompaniatasolla tulisi yhtään mitään. Armeija ei voi olla demokraattinen.

Yksilöiden tai ryhmien erivapaudet ja etuoikeudet ottavat päähän aina jotakuta. Yksi hyvä esimerkki tästä on tietysti median uusi jahdattava Teuvo Hakkarainen, sahamies Viitasaaresta. Hakkaraiselle on suotu kansanedustajana erivapaus käyttää taksia veronmaksajien piikkiin. Iltalehti teki päätä huimaavaa journalismia ja uutisoi Hakkaraisen suhailleen taksilla 36 kyytiä, vaikka edustajantyö on vasta alussa. Se mitä Iltasanomat ei ottanut huomioon, oli uutinen, jossa eduskunnan turvallisuusosasto kehoitti kansanedustajia, varsinkin niitä uhkailtuja kansanedustajia, käyttämään takseja turvallisuussyistä. Ja ketä olisi uhkailtu enemmän, kuin Hakkaraista. Ehkä Halla-ahoa (nyt vaikuttaakin siltä, että Halla-aho on saanut tahtomattaan Hakkaraisesta ihmiskilven).

Case Hakkarainen, onkin antanut ylimieliselle toimittajalaumalle syyn tuntea itsensä paremmiksi ihmisiksi. Tämän ultrasuvaitsevaisen porukan suvaitsevaisuus loppui yhteen keskisuomalaiseen sahayrittäjään.

Hakkaraisen neekeriukkolausuntojen ja median uupumattoman, pitkällisen kitinän ja painostuksen jälkeen perussuomalaisten eduskuntaryhmä julkaisi paljon mediahuomiota saaneen tiedotteen, jossa se irtisanoutuu rasismista, syrjinnästä ja väkivallasta. Tiedote oli äärimmäisen hyvä, perusteltu ja oikeudenmukainen. Se lyhyesti kuvasi sellaisen Suomen, jossa itse tahtoisin elää.

Kaikki eivät tietenkään asiaa näin nähneet. Kirsi Hölttä näki asian hieman eri tavalla, kuin minä.

"Positiivista syrjintää on, että vammaiset saavat taksimatkoja yhteiskunnan piikkiin. Positiivista syrjintää on, että työllistämistoimissa suositaan vaikkapa ikääntyneitä. Tästäkö perussuomalaiset haluaa sanoutua irti?"

Eivät varmasti halua. Perussuomalaiset haluavat irtisanoutua etnopositiivisesta syrjinnästä, jota esimerkiksi Helsingin kaupunki avoimesti harrastaa. Jos Höltän mukaan maahanmuuttajat ovat esimerkiksi vammaisten kanssa samanlaista erityistarvetta tarvitsevia, tulen syyttämään Hölttää syrjinnästä, rasismista ja fundamentalismista.

Vammaisille tarjottavat erivapaudet ovat ymmärrettäviä ja perusteltuja. Vammainen ei jonkun konkreettisen vammansa vuoksi voi kulkea esimerkiksi julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autollaan tai tehdä työtä. Ihonväri, uskonto, tausta, maahanmuuttajuus, seksuaalinen suuntautuminen tai rotu eivät ainakaan minusta ole vammoja, jotka vaatisivat erityishuomiointia tai etuja vaikkapa työnhaussa.

Lisäksi positiivista syrjintäähän on myös se, että sairaslomalle jäävälle annetaan sama palkka, kuin töissä terveenä olevalle tai se, että opiskelijat ovat ainoita, jotka saavat opintotukea ja ainoastaan työttömät saavat työttömyyskorvauksia. Sitä paitsi, jos Hölttä vakavissaan väittää, että työllistämistoimistossa oikeasti suositaan ikääntyneitä, niin rohkenen epäillä hänen pätevyyttään yhtään mihinkään ajattelua vaativaan. Ikääntyneempien suosimisesta työllistämistoimistossa Hölttä voi käydä kysymässä työstään kolmenkymmenen vuoden jälkeen ulos saneeratulta kuusikymppiseltä isältäni.

Mielestäni demokraattisimmillaan yhteiskunta toteutuu, kun se tunnistaa kaikille jäsenillensä samat oikeudet, tunnistaen käytännön syistä erivapauksia tarvitsevia; vammainen tarvitsee invataksikyydin liikkumiseen, vanhus tarvitsee kunniallisen vanhustenhuollon ja siihen liittyvät palvelut. Lapset puolestaan tarvitsevat koulutuksen ja päivähoitoa. Nämä ihmisryhmät ovat pääsääntöisesti työelämän ulkopuolella ja näiden ryhmien erivapauksista ei tietenkään kukaan halua tinkiä.

Työhönotossa puolestaan ainoastaan pätevyyden ja sopivuuden tulee ratkaista enemmän, kuin ominaisuuksien, kuten maahanmuuttajataustan. Toki maahanmuuttajille on oikeudenmukaista tarjota tarvittaessa esimerkiksi tulkkipalveluita, että hän olisi tasavertainen työnhakija. Mutta positiivisen syrjinnän tarkoituksena onkin saada työpaikoille tasaisesti eri väestöryhmät edustetuiksi. Tämä tarkoitta, että maahanmuuttajuus ominaisuutena ratkaisee työhönotossa. Tarkoittaako positiivinen syrjintä siis sitä, että valkoihoinen suomalainen ei tarvitsekaan työpaikkaa tai tarvitsee sitä vähemmän kuin maahanmuuttajataustainen? Kiintiö siis ajaa ihmisen pätevyyden ohitse. Sama pätee myös ruotsinkielisissä kiintiöissä.

Olen ehdottoman valmis maksamaan verojani, että suomalainen yhteiskunta huolehtii vähäväkisimmistä, vammaisista, lapsista ja vanhuksista. Minä en puolestaan haluaisi maksaa veroja täysin kykeneville ihmisille, joiden työllistyminen kaikista tempuista, positiivisesta syrjinnästä ja median ylistyksestä huolimatta eivät tahdo onnistua. Olen myös valmis sulattamaan helposti sen, että Mikko Koivu saa erillisiä vapauksia loistavan uransa ylläpitämiseen. Se ei ainakaan maksa suomalaiselle yhteiskunnalle (tai minulle) yhtään mitään.

Lisää blogeja osoitteessa: http://tomi-antila.blogspot.com/