IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 28.08.2008 00:27

JES! Psykan essee tehty!
Ne artikkelit? Ei ole, mut ihan sama.
Kirjotin koko paskan käsin, joten saa kelvata.

Huomenta.Tiistai 26.08.2008 23:52

"Tänään mie yritän valvoa koko päivän, että menisin illalla vasta nukkumaan"
Sanoi muuan Riina koulussa tänään.

Riina heräsi juuri. >.<

[Ei aihetta]Maanantai 25.08.2008 22:54

Miun piti taas vaan vähän lepuuttaa silmiä ja nukkua kymmenen minuuttia.
Riina nukkui tunnin. >.< ja miun piti tehä psykologian essee.. Tein?

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.08.2008 15:40

Voi jumalauta.
Koira oli ulkona hihnassa ja päätin sitten ottaa sen sisälle.
Normaalisti kun jätän oven auki niin se juoksee ihan täysillä sisälle.
No, mutta tänään se päättikin kusettaa minuu.
Se lähti aluks juoksemaan sisälle,
mutta sitten jarruttikin ja karkasi.
Se kävi jokaikisen naapurinpihan läpi ja mie jouduin juoksemaan sen perässä
(HUOM! miulla on kipsi jalassa eikä ollu edes kenkää siinä, en ihmettele,
jos kipsi murtui) ympäri katua. Sitten kun se ei tottele kun huutaa sen nimeä.
No sitten kun kyllästyin siihen turhaan huutamiseen, päätin lähteä kävelemään
kotiin päin. Koirakin huomasi sen. Se juoksi ihan miun viereen ja MELKEIN
sain otettua kaulapannasta kiinni. Ja toki tämä koira huomasi sen,
että yritän viiä sen sisälle. Niin eikun pitää lähtee uudelle rundille.
Vittu mie kävin sisältä hakemassa sen vinkulelun ja rupesin sitä
vinguttelemaan niin jopa alko tulla koira kotia.
Helvetti että mie huusin. Kurkku meni kipeäks.
Ja jalka meni vielä kipeemmäksi.
Mie en ennää ikinä päästä koiraa vapaaksi. =.=
Wohoo. Maailman paras aamu.

[Ei aihetta]Lauantai 23.08.2008 22:55

10 FAKTAA

01. syntymäpaikka: Joensuu.
02. hiusten väri: Musta.
03. hiustyyli: Rastat tällähetkellä.
04. lävistykset: Kulma ja huuli. Tulossa nenään ja ehkä niebuhr.
05. silmien väri: Vihreät.
06. kengän koko: 40-41
07. mieliala: Väsynyt.
08. tuoksu: Ei mikään. Nenä on tukossa.
09. mitä vapaus on?: Parasta.
10. oikea vai vasen: Oikea.

ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

Uskotko rakkauteen: Kyllä.
Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: Jep.
Kuinka paljon pidät tämänhetkisestä ihastuksestasi: Mahdottoman paljon.
Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: On.
Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: Olen.
Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: Kyllä.
Pelkäätkö sitoutumista: Välillä.
Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: Mistä mie sen tietäsin?
Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: En.
Oletko koskaan mennyt "naimisiin" kenenkään kanssa?: Häh?
Millainen rakastettusi pitää olla?: Samantyylinen kun mie, pitempi kun mie, huumorintajunen, haluvaa tapella miun kanssa, tykkää tehdä paljon erilaisia asioita, ymmärtää minua ja samanlainen musiikkimaku. Jos osaa soittaa jotain instrumenttia niin se on plussaa. :DD

01. Rakkaus vai raha: Molemmat.
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: Viinat.
03. Hedelmä vai suklaa: Hedelmä.
04. Yhden yönjuttu vai suhde: Suhde.
05. Tv vai internet: Netti.
06. Pepsi vai cola: Molemmat.
07. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: Molemmat.
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: Musta-valkokuvat.
09. Puhelimitse vai kasvotusten: Kasvotusten.
10. Mese vai sähköposti: Öö.


10 OLETKO

01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: Kyllä.
02. oletko iloinen: En.
03. puhutko kenenkään kanssa: En.
04. oletko tylsistynyt: KYLLÄ!
05. oletko saksalainen: En?
06. oletko venäläinen: ÈN?
07. oletko koulussa: En.
08. oletko kynttilöiden polttaja: Jep. <3
09. oletko idiootti: Hä?
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: Kyllä. ^^

SINUSTA

Mikä on horoskooppimerkkisi?: Jousimies.
Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsaa?: Suklaata.
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?: En.
Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella?: En koneella, mut jos pelaan pleikkaria, niin se on asia erikseen. :DD
Omistatko lemmikkejä?: Kyllä. Kissan ja koiran.
Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?: En.

SINUN YSTÄVÄSI

Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa?: No inkan kanssa.
Onko sinulla ylipäätään ystäviä?: Muutama.
Entä kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään?: N. 10 vuotta.
Voisitko lajitella ystäväsäsi parhausjärjestykseen?: En.
Onko sinulla ja parhaalla ystävälläsi eri porukat joissa liikutte?: Ei. ^^

SINÄ & MUSIIKKI

Mielipiteesi Euroviisuista?: Blaa.
Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi jos sellaista on?: jotain 500Mt.
Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi?: Hmm. -90- luvulta.
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?: Auttaa välillä.
Listaapa suosikkiartistejasi/bändejä: Kato yhteisöt.

SINÄ & SEKALAISET

Onko jokin ei-niin-mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi?: On.
Torjuitko hänet vai teeskentelitkö mukavaa?: Yritin olla mukava. >.<
Oletkos urheillut paljon kesälomalla?: No en.
Pitääkö uuden vuoden lupauksesi?: Lupasin etten lupaa mitään.
Mitä teit uutena vuotena?: Olin inkan kanssa ampumassa raketteja. ^^
Oletko suorasanainen vai kiertelijä?: Riippuu tilanteesta.
Oletko ujo?: Kyllä.
Tunnetko Anna -nimisen ihmisen?: Tunnen.
Mitä mieltä olet hänestä?: Hauska.
Miten lähellä sydäntäsi eläimet ovat?: Ne on miun rakkaita.
Katsotko Serranon perhettä?: En.
Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi?: En jaksa hakee puhelinta.

Nukuitko viimeviikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä?: Omassa.
Ärsyttääkö joku asia/ihminen?: Kyllä.
Mikä/kuka ja miksi?: Enpä kerro.
Jutteletko kenellekään?: En.
Montako paitaa sinulla on päälläsi?: 1
Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?: Ilmaisin tatulle tunteeni viestillä. :)
Kuinka pitkän matkan olet juossut pysähtymättä?: Öhm. 400m?
Oletko henkisesti vahva?: Ehkä se miun toinen persoona..

[Ei aihetta]Lauantai 23.08.2008 00:08

Niin kaunis
kiihotun pelkästä katseesta ruumiin
niin kaunis
kevät kun koittaa sen luokseni saan

Huhtikuun aurinko jään pois sulattaa
ja ruumiin turvonneen rannalle tuo
himo kuin liekki mua sisältä polttaa
ja huulille ruumiin suudelman tuon

Kalmankaunista silmäni nuolee
kaikki on hyvin kun omani saa
kevät meidät syliinsä sulkee
ja katsoo kuin mies lempii näin rakastaan

[Ei aihetta]Torstai 21.08.2008 20:12

Minä oon sitä mieltä, että koulun saisi työntää syvälle perseeseen.
Ei sitä hullukaan jaksa.
Ilmastointi ei ees toimi ja tulee rakennuspölyä, niin ompa taas
kiva istua luokassa jossa on 20 henkeä.
Päänsäryn saa muuten ihan varmasti jokapäivä.
Sitten ei ees oo ruokaa missä ei olisi sipulia!
Elelläänpä sitä sitten näkkärillä ja salaatilla (jos
siihen ei ole työnnetty sipulia.)
PASKA KOULU!
Kellotkaan ei oo siellä toiminnassa.
Kontiolahden kunnalla ei ilmeisesti ole varaa pattereihin?

Onneksi on olemassa edes tupakkapaikka. =.=

[Ei aihetta]Torstai 21.08.2008 20:03

Valitse artisti - Mustan Kuun Lapset.

Vastaa ainoastaan valitsemasi artistin kappaleiden nimillä seuraaviin kysymyksiin:

Mies vai Nainen? > Lilith.

Kuvaile itseäsi > Ikävä täältä pois.

Mitä muut ajattelevat sinusta? > Kuka palvoo saatanaa.

Mitä sinä ajattelet itsestäsi? > Maailmani yössä henkien.

Kuvaile unelmiesi poika-/tyttöystävääsi > Kalmankaunis.

Missä asut? > Menetetty Valtakunta.

Missä sinä haluaisit olla/minne mennä? > Taivaan takana.

Mitä haluasit tehdä? > Veritanssi.

Kuvaile kuinka elät > Lyhyesti.

Kuinka rakastat? > Runosydän.

Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi? > Talviyön tanssiinkutsu.

Mitä pyytäisit jos sinulla olisi vain yksi toive? > Morfiinisiivet.

Jaa viisaus kanssamme > Minä olen ensilumi.

Sano heihei > Kaikki päättyy näihin kyyneliin.

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 18:02

SUOMI
[x] Tykkään lihapullista ja perunamuusista
[x] Olen ollut Helsingissä
[x] ja tiedän mikä Helsinki on
[ ] Minulla/perheelläni on mökki järven rannalla
[ ] Olen käynyt Lapissa
[X] Tykkään jääkiekosta
[ ] Talvi on lempi vuodenaikani
[ ] Kuuntelen iskelmiä
[x] Asun omakotitalossa
[x] Olen käynyt Linnanmäellä
Total: 6

RUOTSI
[ ] Heja Sverige!
[ ] Olen vaaleahiuksinen
[x] Olen käynyt Tukholmassa
[ ] Tykkään Basshunterista
[x] Olen ollut Silja ja/tai Viking Linella
[ ] Olen homo
[ ] Olen käynyt Gröna Lundissa
[x] Tiedän Ruotsin rahayksikön
[/] Osaan ruotsia
[ ] Olen prinsessa tai nimeni on Victoria
Total: 3½

ESPANJA
[ ] Olen käynyt Madridissa
[ ] Tykkään paellasta
[ ] Osaan espanjaa
[ ] Tiedän mitä churrot ovat
[x] Tiedän Espanjan lipun värit
[x] Olen käynyt Kanariansaarilla
[ ] Seuraan Los Serranoa
[ ] Tiedän mitä kirjainta käytetään Espanjan ajoneuvojen lyhenteenä
[x] Tykkään yli 30 + asteen lämpötilasta
[ ] Tiedän mikä on Espanjan korkein vuori
Total: 3

AMERIKKA
[x] roskaruoka
[/] Olen hieman lihava
[ ] Olen ollut keltaisen taksin kyydissä
[ ] Olen jättänyt tippiä ravintolassa
[/] Osaan puhua sujuvasti Englantia
[x] Tiedän kuka on Yhdysvaltojen presidentti
[ ] Olen saanut ajokortin 16-vuotiaana
[ ] Olen käynyt Amerikassa
[ ] Vietän kiitospäivää
[ ] Tiedän missä ilmansuunnassa California sijaitsee
Total: 3

EGYPTI
[x] Minulla on tummat hiukset
[ ] Olen käynyt Kairossa
[x] Pidän itämaisesta ruoasta
[x] Haluaisin mennä risteilylle Niilille
[ ] Olen lentänyt yli 6 tunnin lentomatkan
[ ] Olen Islam-uskoinen
[ ] Tykkään poseerata kuten patsaat/kleopatrat
[ ] En pelkää terrori-iskuja enkä sotia
[ ] Tykkään tanssia vatsatanssia
Total: 3

JAPANI
[ ] Olen käynyt Aasiassa
[x] Pidän mangasta
[x] Tykkään riisistä
[ ] Seuraan aktiivisesti sumopainia
[ ] Olen käynyt Tokiossa
[ ] Tunnen buddhalaisen/shintolaisen
[ ] Japanin keisari on idolini
[x] Osaan sijoittaa Japanin kartalle
[ ] Tiedän Japanin rahayksikön
[ ] Tykkään sushista
Total: 3

ISLANTI
[ ] Pidän kylmästä ilmasta
[ ] Olen käynyt Reykjavikissa
[ ] Asun saarivaltiossa
[x] Haluaisin käydä kuumassalähteessä
[/] Viihdyn alueella jossa ei ole korkeita puita
[/] Pidän jäätiköistä
[x] Tykkään hevosista
[ ] Olen nähnyt naalin
[x] Tykkään kalasta
[/] Pidän pienistä valtioista
Total: 4½

[Ei aihetta]Tiistai 12.08.2008 19:54

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä.

1. Decended- Freedom of choise
2. Kamelot- Love you to death
3. Slipknot- Sic
4. The testicle scrapers- Haloo missä?
5. Ajattara- Antakaa elää
6. Anorexia Nervosa- Sister september
7. Decended- Revenge