IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Laskuhumalan runouttaLauantai 12.05.2007 14:28

Silmäni suljen kesken hsynkkenevän yön
on aamu huominen alkava päivän työn
perkele mun selkää riipii
piru otsalleni hiipii
saa hiisi kiinni hirrestäin
on ahti kiinni kurkussain

kylmät kourat koskettaa
krapulaista kaulaa
hien hiisi heikottaa
sitä ken viel heikosti pumppaa
olen saava kituvan keskiyön
olen ansainnut sen niin
vereni seisonneen hyytyvän
maalataanko pipariin

ja kun silmäni suljen
en näe kipua kurjuudelta
niin olen yksin
niin jäätynyt
valmis uhrilammas herralle itselleen

Ja vereni vaik olis väkevää
et sinä tiedä kai koko totuutta
et osaa lukea
et osaa kuunnella
ja vielä väität että kaiken tietäisit

Kai olen päättänyt kuolla
eräänä päivänä
silloin kun en kuule liverrystä parvelta
kun en näe siipiäsi vaikka sinulla ei ole räpylöitä

Mutta minä en tarvinnut siihen sinuakaan
minä selvisin
kaiken sen läpi
eikä kukaan minua auttanut
siksi minusta tuli katkera
koska minut hylättiin
aina.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10Sunnuntai 28.01.2007 03:49

No niin, numeroilla ei ole väliä. Laita kymmenen ihmisen nimeä josta pidät.

1.Paulina
2.Olli
3.Pia
4.Laura
5.Iki
6.Jari
7.Jenna
8.Matti
9.Hanna
10.Heidi

A) Oletko koskaa ollut ''tappelussa'' numero 1 kanssa?

Löin unissani Paulinaa turpaan, kun näin unta että löin Pinjaa, joka on siskoni eikä mahtunut listaan..(Olipa typerää eritellä pitämiäni ihmisiä koska pidän aika monestakin..)

B)Oletko koskaan sanonut numero 2 että tykkään sun bebasta?

Kyllä Ollilla on hyvä perse<3

C) oletko koskaan numero 8 kanssa halannut ja sen jälkeen nauranut?

En. Olen kyllä kätellyt ja nauranut..

D) Oletko koskaan kiusannut yksin numero 5?

En minä osaa kiusata, mutta jos kiusaisin niin kyllä se Iki olisi:P (Mitä ihme kysymyksiä nää on.. onko nää koululaisille?)

E) Missä viimeksi näit numero 9?

Ottopojassa - selvin päin

F) Oletko numero 3 kanssa ikinä ihmetelly jotakin ihmistä, ulkonäön tai asenteen perusteella?

Ei vittu mitä kysymyksiä:D Mut joo, no jos jonkun kanssa sitä harrastan niin se on kyllä Pia! :D Ehdottomasti:D

G) Asuuko numero 4 lähelläsi/naapurissa?

Ei lähelläkään.

H) Missä päin numero 7 asuu, ja mitä hän harrastaa?

Asuu puolen kilsan päässä, harrastaa samoja kuin minäkin: kuvataidetta, ihmissuhteita, elämän analysoimista, kuppiloita, miehiä, kehittäviä keskusteluja, isoja tuoppeja, kuvataidetta, itsensä kysennalaistamista, kuvataidetta. Lisäksi hänellä on hamsteri, hän pitää merirosvoista ja -onneksi- meillä on IHAN erilainen miesmaku, hänellä on paljon sexymmät vaatteet ja parempi tyyli, kuin minulla ikänä. Lisäksi hän pitää kuvataiteesta ja suorapuheisuudesta. Jenna on fiksu, tumma ja tulinen. Hän on myös siinä määrin sinkku että JOS olet maailman tasokkain poikamies, voin ehkä parittaa Sinut hänelle:P

I) Oletko koskaan sanonut numero 6 mitään pahaa, jos olet niin tietääköhän?

Tää kysely on OIKEESTI tehty koululaisille.. Joo sori Jari, mä oon kyllä kerran tainnu sanoo, että olet vähän laiska käymään töissä..No nytpähän tiedät senkin:P

J) Onko mielestäsi numero 10 ihan sekopää. hyvällä?

Jesh, Heidi! POROMIEHET ROCKS! Hullu sä oot;) Se on huippua. Ensi kerralla mennään traktorilla.

Kirjoita kommentti
<Huvi> En minä nyt.


S I N Ä
- Nimikirjaimesi? - S.K
- Montako syksyä olet elänyt? - 20
- Minä viikonpäivänä synnyit? - Sunnuntai
- Opiskeletko jotain? - En.
- Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - Olen pissinyt housuuni kännissä, unissani. Minusta se on todella vakava onnettomuus.

M I E L I P I T E E T
- Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta? -Lumi.
- Mistä musiikista pidät? - hyvin tehdystä
- Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? - kesä, koska on lämmintä ja valoisaa.
- Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - Varmasti, mutta en uskalla vielä eritellä, minkä, koska tiedä tarpeeksi eri kulttuureista.
- Minkälaisista elokuvista pidät? - Kauheat trillerit.

U L K O N Ä K Ö
- Kuinka pitkä olet? - 158,2cm
- Pidätkö hymystäsi? - No se on mikä on.
- Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? - Jesh! Tätä erittelyä en ole tehnytkään aikoihin!
..Enkä kyllä kerrokkaan, sillä te ette ehkä nää sitä, minkä minä. Yleisesti ottaen olen liian lyhyt, tahtoisin olla hoikempi ja kiinteämpi ja haluaisin että minulla ei olisi otsaryppyjä. En myöskään pidä huulistani enkä nenästäni, mutta elettävä niillä on kun ilmankaan en pärjää. Tykkään varpaistani, koska ne ovat hauskat. Päänmuotoni surettaa minua kaikista eniten, mutta siitä on kuulemma vastuussa huono tyynyni, jota vauvana pääni alla pidin.

S U H T E E T
- Ketä perheeseesi kuulu? - Kaksi kissaa.
- Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - Hmh. Periaatteessa ilman itseäni en voisi elää mutta ilman toistakaan en voisi elää. Toivon, että se ihminen ilmoitta jonakin päivänä olemassaolostaan ja kertoo että sellainen haluaa olla.
- Minkälaisessa seurassa viihdyt? - Fiksussa, typerässä, hauskassa, erilaisessa. Lähinnä pitää olla älliä ja huumoria.
- Tunnetko paljon ihmisiä? - En tarpeeksi mutta liikaa.

R U O K A
- Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - Ei tule äkkiä mieleen.
- Onko sinulla erikoisruokavalio? - ei.
- Mistä juomista pidät? - Coca-cola, punaviini, olut, minttuviina, energiajuomat, kaakao, kahvikin.
- Mitä ajattelit syödä tänään? - En mitään enää ennen nukkumaanmenoa.
- Pidätkö ruuanlaitosta? - Pidän.

F R E E T I M E
- Pidätkö piirtämisestä? - KYSYTKIN!
- Pyöräiletkö paljon? - Toivottavasti saisin taas kohta pyörän, varmasti kun saan!
- Mitä musiikki merkitsee sinulle? - Olisin mieluummin kuuro, kuin sokea, mutta kyllä musiikkin on minulle tärkeää. Se on taidetta -parhaimmillaan.
- Harrastatko mitään vakituisesti? - Piirrän ainakin.
- Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - No heti kun jään työttömäksi tai saan aikavarkaan kyvyt.

K O T I
- Asutko vanhempiesi luona? - En.
- Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - En.
- Onko kotisi kodikas? - Ei.
- Mitä muuttaisit kodissasi? - Kaiken paitsi kissat, verhot ja punaisen värin.
- Millaisessa talossa asut? - Kerrostalossa.

Y K S I T Y I S E L Ä M Ä
- Seurusteletko? - Liian vaikeita kysymyksiä..
- Jos et, haluaisitko? - Se ei ole niin yksiselitteistä. Haluan ennemminkin toimivan parisuhteen jonka loppumista ei ole ennalta ainakaan valmiiksi suunniteltu.

H A A V E E T
- Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - Elän muissa maailmoissa.
- Mihin suurin haaveesi liittyy? - Elämään
- Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - Se työpaikka...

T A I D E
- Oletko taiteellinen? - En tarpeeksi.
- Minkälaisesta taiteesta pidät? - Ilmaisullisesta.
- Käytkö näyttelyissä tms? - mielelläni.
- Tahtoisitko itse olla taiteilija? - Tahtoisin. Enemmän kuin mitään muuta.

T U R H A T
- Onko sinulla hyvä ryhti? - Just valitin viimeksi tänään ettei ole.
- Oletko onnellinen? - Maailman toisella puolella ihmisiä kuolee nälkään ja jossakin kellarissa varmasti viruu nyktin joku pakkohoro raakalaisten raiskattavana. -En, mutta varmaan vähän enempi ku annan olettaa.
- Nautitko olla yksin? - Kun se on oma valintani.
- Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - Valoisasta.
- Kuka on hienoin ihminen jonka olet tavannut? - Kaikissa ihmisissä lienee jotain hienoa ja huonoa. Se on suhteellista. Yksi parhaista on isäni.

LauantaivapaapuuhaaLauantai 20.01.2007 16:51

Vapaapäivät ovat siitä ihania, ettei ole pakko tehdä mitään tärkeää. Kuitenkin, kun istun lattialle ja jään katselemaan ympärilleni, voin tehdä havaintoja, joiden perusteella minulle ei tule tylsä vapaapäivä:

-Kissa on tehnyt neljät paskat olohuoneen nurkkaan
-Sillä on ripuli
-Olen unohtanut kastella Jukkapalmun, se on ollut kevyt kaataa, kissa on kaatanut sen ja repinyt puolet lehdistä pois
- Puolet Jukkapalmusta on mädäntyneet, mutta toinen puoli on vielä pelastettavissa jos tartun heti työhön

Tässä vaiheessa suihkutan olohuoneen nurkan täyteen puhdistusainetta ja kerään kakkakeitot pois. Lisäksi istutan Jukkapalmun elävän osan uudestaan ja heitän mädänneen kissankakkakeittoon.

Istun jälleen matolle ja huomaan että se on kissanhiekan peittämä. Tartun imuriin ja imuroin itselleni puhtaan alueen, josta voin tarkkailla maisemia:
-Vessapaperirulla, joka äsken jäi minulta lattialle, kun siivosin kissankakkoja, on silppuna sipellyksenä sohvan nurkalla ja Valo syöksyy minua kohti metrinpituinen riekale suussaan.
-Väistän ovelasti kynnekkään karvakasan ja kellahdan Vapun hännälle sen rääkäistessä riettaasti.
-Sillä välin, kun olen siivonnut vessapaperisilpun, Valo on repinyt auki roskapussin, koska siellä oli tyhjä kissankalatölkki, ja se lipittää onnellisena sardiinilientä roskapaperien ja mädänneen jukkapalmunlehtien keskeltä.
(Ja se, että tässä vaiheessa Vappu kaatoi suolapurkin hypätessään pöydälle, ei aiheuttanut minussa juurikaan enempää harmistuksen tunteita, sillä tässä vaiheessa sen huomatessani tiedän, että ehdin siivoamaan suolat ennenkuin ne kantautuvat olohuoneeseen, kuten toissapäivänä kotiintullessani 400g:lle mysliä oli käynyt)
-Itku pääsee vasta, kun huomaan rakkaiden sipeltäneen myös piirustuspaperini, johon olin aloittanut muotokuvaa kisumirreistäni. Tästä johdosta heitän jaloissa kiehnäävän kissani viiden metrin kaaressa eteistä kohti, ja se putoaa tumpsahtaen jaloilleen.

Loppujen lopuksi, hieman järjestystä kotiini saaneena ja suihkussa käyneenä, Seison vessan peilin edessä ja nypin kulmakarvojani. Valo on kumman hiljainen. Leppyneenä kutsun sitä kerran. Silloin karvainen valkea pallo ampaisee kuin luoti suoraan kylpytakkini liepeen kautta vessanpöntön kannelle - joka on auki - ja kissa humpsahtaa vessanpönttöön loiskahtaen...
Enkä ole varma olenko siitä vahingoniloinen vai vittuuntunut, mutta nyt täällä haisee kissanpaskan lisäksi kuselle.

Valvetilan varjossa..Maanantai 15.01.2007 02:05

Ennen kuin minä nukahdan,
ennen kuin kuulen kaupungin uupuvan;
Mietin elämää, tätä outoa ja kummaa,
vaivaa mieltäni; on täällä kirkasta ja tummaa.

En ole muita mä kummempi kulkija,
en piikaa parempi panija.
En voi kehua että kurjuudest oisin,
vain tavallisuuttain kai hehkuttaa voisin.
Kun synnyin, enpä lusikkaa suuhuni ottanut,
vaan tuttia olen vuosia kaivannut.

En kai enkeliä ehtinyt tilaamaan,
tällä passilla vain meno manalaan.
Pääsyvaatimukset kovat on taivaanrantaan,
paljon helpompi astua hevosen lantaan.

Ui onnellisesti vesilasissani kärpänen,
nauraa makeasti minulle moinen veikkonen.
Sitä huvittaa, on vesi makeaa,
eikä janota kohdata kuolemaa.

Pehmoisesti olemme ihmiset tyhmyyteen tuuditettuja.
Moneen kertaan laskettuja ja unohdettuja.
Olis iilimatona helpompi elää,
vain muitten suonista verta kerää.

Mieluusti olisin aivoton yksilö,
ehkä ameeba, ehkä alkueliö.
Toisaalta taas tällä virkkeen visaisella virinällä,
voisi valkopaitaa pyytää kimakalla pirinällä.
Ei juuri hääppöinen ole, ei runo ei ihminen,
paljon helpompi vaipua paskaan ja unehen.

Viimeisenä aamuna..Keskiviikko 10.01.2007 11:42

Tämä on viimeinen aamuni nykyisessä työpaikassani. Oveemme on teipattu tyly A4. Postinkuljettaja on ainoa, jota lappu ei käännytä ovelta. Hän koputtaa kolmesti, ja avaan hänelle oven ja vastaanotan keltaisen laatikon. Laatikossa on yhä Kauppalehti, pari väärään osoitteeseen tullutta kirjettä, kirje pomolle ja seinille ripustettavaa mainosmateriaalia. (Just joo. Sitähän tässä vielä tarvittiinkin). Hyvästelen ystävällisen postimiehen viimeisen kerran.

Ehdin työskennellä näissä tiloissa vaivaiset 372 päivää.
Vaivaiset 372 päivää, joista kesälomalla olin 5 ja sairaslomalla yhteensä 10 päivänä.
Kun mietin takaperin, mitä niinä päivinä tuli tehtyä tai opittua, jää käteen yksi sana: Ihmisiä.
Helvetisti ihmisiä. Oli toinen toistaan mielenkiintoisempia tai tylsempiä, tyhmiä tai erikoisia, jokainen oli silti oma turha ja tärkeä persoonansa.
Heidän - korjaan Teidän - takia tämä työ on ollut oikeasti kivaa.

Mieleenpainuvimmat asiakkaani ovat olleet joko uskomattoman ihania ja persoonallisia tai sitten äärimmäisen törkeitä, hekin persoonallisia, sikoja:

Olin ollut hädin tuskin kolme viikkoa töissä, kun sain ensimmäisen kerran konkreettisen kiitoksen työstäni. Rouvaihminen lahjoitti ystävällisesti joulusta ylijääneen suklaarasian kiitoksena palvelusta. Nam nam. Onneksi en silloin ollut tehtyt typeriä uuden vuodenlupauksia laihdutuskuureista.
Toisen kerran Toimitusjohtaja Kari Koppava mittasi minut päästä varpaisiin ja tuhahti ettei tällainen tytönrääpäle voi ymmärtää kertakaikkiaan mitään koko tietoliikennealasta.
Noniin...no, ei siitä sen enempää.
Seuraavaksi kerron mieluummin siitä keväisestä perjantaista, jolloin meillä oli aivan valtava ruuhka ja yritin palvella yhtäaikaa kolmea piste kahta eri asiakasryhmää. Kesken kaiken siihen vielä kehtasi sitten survoa joku saa****n lähetti pistämään pasmat minulta ihan sekaisin. Kuittasin lähetyksen ja huomatessani sen olevan minulle, unohdin kaikka maailman myyntikikat ja mitä olin myymässä ja menetin hetkeksi otteeni kaikista asiakkaista. No, ymmärtäväiset asiakkaat lähinnä huvittuivat punastumistani ja ostivat kuitenkin tuotteensa ilomielin ja vitsailivat vain että joku on tainnut olla "palveluun" tyytyväinen.
"On nimesi kesäinen ja tapasi liikkua niin keväinen. *Jotakin luki myös tässä ja sen myöhemmin muistaissani korjaan...*..Toi raikas tuulahduksesi. Kompuroiden kuljin läpi unettoman yön." -X-
Wow. Olin saanut ihailijan. No, siinä olikin se mielenkiinoisin siitä, näin hänet kerran, en enää toiste. Oli oikein fiksu ja mukava mies, ei mikään sekopää eikä epätoivoinen luuseri kuten helposti olisi kuvitellut, näköjään ripaus ritaria löytyy nykyajankin uroista.
Sitä vastoin seuraava asiakas sai minut itkemään. Tämä hyvä herra tuli huutamaan minulle kun hänen vehkeensä eivät toimineet. Syytäkö minä siihen. Mutta hän huusi minulle kuin hyeena, että olen tyhmä ja tietämätön pikkulikka enkä tajua elämästä mitään. Muuta siihen ei sitten tarvittukaan, kuin että menkat oli just alkamassa, ja minä aloin sopertaa itkuisesti pomolle että tee jotakin...Pomo ärjäisi kerran ja johan oli ukko hilijoo. Vehkeet jäi meille tarkistettavaksi ja munaton mies paineli tiehensä, enkä häntä sen koommin nähnyt.
Paras asiakas oli ehdottomasti se vanha mies, joka innostui kun kerroin hänelle, että pidän mustekynistä. Seuraavana aamuna hän marssi liikeeseemme valtavan muovikassillisen kera ja ojensi minulle ystävällisesti reilut 300 markka-aikaista mustekynää. Kuulemma hänelle jäi vielä muutama tuhat, joten en pode niistä huonoa omaatuntoa. Vaan vähänkö olen ylpeä kokoelmastani:)
Tämän väliin en oikeastaan enää keksi yhtään kamalan kehnoa asiakasta. Lukuunottamatta sitä, jolta kyllä toisen kerran sain ruusulähetyksen työpaikalleni, mutta se johtuikin siitä, että se oli mukiloinut minut edellisenä viikonloppuna mustelmille. Näinollen en näe näillä ruusuilla juurikaan arvoa vaan odotan yhä, että oikeden kautta saan hieman paremmat korvaukset kuin kimpullisen piikkikukkia.

Näin päättyy päiväni tässä talossa. Monenlaista mukavaa muukalaista olen täällä tavannut. Vielä muutama laatikollinen törkyä ja olen valmis pakkaamaan kansioni ja kassini. Huomenna aloitan niiden kanssa uusissa tiloissa. Kollegoita jää hiukan ikävä, ja vessaa, kun sitä ei kerran uudessa paikassa ole, mutta olo on silti kummallisen helpottunut. Saan aloittaa puhtaalta pöydältä!

Ja Kas - ei kahta ilman kolmatta;
Joku koputti juuri oveen kolme kertaa? kuka kumma? Ahhaa, saimme juuri kolmannen kukkakimpun!
Kiitoksena posti-merkillisestä yhteistyöstä. Postimies koputtaa aina kolmesti.

[Ei aihetta]Tiistai 09.01.2007 03:53

Nimi: Suvi
Lävistyksiä: Korvissa
Tatuointeja: Jos tykkään jostain kuvasta niin en laita sitä selkääni, ainakaan ennukuin evoluutio kehittyy siten, että kasvatan silmän takaraivolleni.
Pituus: 158,2cm
Kengännumero: 38
Hiustenväri: tällä hetkellä musta kolmella vaalealla raidalla

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit?: Stephen Kingin klassikkokauhusetin
...Kappale, jonka kuuntelit?: Nelly Furtonia tais just pyöriä MTV3:lla ennenku suljin toosan..
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: ärsyttävä diskopimputus
...CD, jonka ostit?: Tyhjän
...Henkilö, jolle soitit?: Isi
...Henkilö, joka soitti sinulle?: Olli
...TV-show, jonka katsoit?: Se oli eilen Dr.Phil ja ihan vahingossa siihen jumahdin...
...Henkilö, jota ajattelit?: Dr.Phil?

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Tuskin ryhtyisin. Eriasia jos ensin tutustutaan ja sitten väliaikaisesti matkustellaan.. Mutta siitä vaan!
Itsemurha: Mielenheikkoutta. Tuskin kivaa kenestäkään.
Ihmisten tappaminen: Ehdottomasti vastaan. Jopa Saddamista.
Teinitupakointi: Ei se minua häiritse, mutta ei se minua palkinnutkaan.
Rattijuopumus: Eikös siitä ihmisten tappamisesta ja itsemurhasta jo kysytty?
Homo- ja lesbosuhteet: Saatte olla.
Saippuasarjat: Aivoja voi nollata myös näin.. Minulla ei ole mitään niitä vastaan, mutta mielestäni puolituntia salkkareiden ääressä jokapäivä on silkkaa ajanhukkaa.

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: Toki
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: ja miehen.
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: Luulisin että sitä voi kutsua sellaiseksi..
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: En
...Rauhallinen?: suorastaan levottoman rauhallinen.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?: Ainakin kerran, korkeintaan kolme.

...Kertaa sydämesi on särkynyt?: Ei ole jäänyt arpia, joita enää hoitaisin.
...Sydäntä olet särkenyt?: Säröille saattanut. Yksittäistapauksia..
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?: Vaikea kysymys.. Ainakin neljän.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: Ehkä kahdesti.
...Arpea on kehossasi?: Aika säälittävän pieniä, että niillä kehtaisi kehuskella:P
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: Olisin voinut jättää ainakin yhden asian tekemättä.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma?: En. Onpas ärsyttävä sana.
...Hauska?: Vähintään huvittava.
...Kiihkeä?: En muista mitä se tarkoittaa.
...Ystävällinen?: Ajattelen kyllä olevani.
...Huvittava?: Vähintääkin 8)
...Rakastettava?: En kuvailisi itseäni tuolla sanalla, mutta kissat tykkää.
...Huolehtiva?: Heikommille.
...Suloinen?: Ainakin olin vuonna 1988.

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: Punaviini, kylmä olut.
...Nelikirjaiminen sana: Valo.
...Viikonpäivä: Lauantai
...Inhokkipäiväsi: Maanantai tai torstai.

Erikoiskyvyt / -lahjat: Pitkä kieli. Osaan tunkea Snör -lakun nenään ja vetää sen suusta pois. Silmäni pilistelevät eripuolilla päätäni.
Kesä / talvi?: Kohti kesää
Tramboliini vai uima-allas?: Molemmat

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: Olli
...Näki sinun itkevän?: Olli, se oli vain yksi kyynel. Muuten EN itke.
...Sai sinut itkemään?: Kollegani. Kertoi minulle että saan jatkaa töitäni.
...Oli kanssasi elokuvissa?: Jari
...Huusi sinulle?: Hapi
...Lähetti sinulle sähköpostia?: Erään firman sihteeri, Satu nimeltään.

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: Olen kyllä.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: No minä luulin sitä kesämekoksi..!
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: Enpäs kerro!
...Itkenyt elokuvan aikana?: Tuulen viemää - aivan taatusti (ainiin minä en itke)
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: Toivottavasti en.
...Ollut esiintymislavalla?: Joulupukkina, prinsessana, oravana ja joukahaisena.
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: Kyllä, nuorempana ihan vakavissani. Onneksi kaikkia toiveita ei voi toteuttaa.

Paljonko kello on?: 01:27
Omenat vai banaanit?: Omena.
Sininen vai punainen?: Punainen
Kevät vai syksy?: Kunhan e ole kylmää.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Heittää Valon (kissan) seinään että sekin nukahtais. Sitten minäkin. Se kiusaa minua.
Minkä aterian söit viimeksi?: Söin hedelmäsalaattia.
Lukio vai yliopisto?: Yliopisto?
Oletko tylsistynyt´?: En ikinä
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Valo kehrää

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: Rakkaus on vähän turhan vahva sana. En usko. Silmänsä voi iskeä johonkuhun, mutta sekö olisi rakkautta?
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Haluan. Kolme vois olla ihan kiva.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Vilpittömyys

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: Joo, olen Venäjän Mafian päällikön pojan exän verisukulainen ja olen kalastanut sammakolla ahvenia.
Mitä kieliä osaat?: Perussetin
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Punainen, pehmeä, hämärä. (Lisäisin mieluusti tähän myös rakastelun, mutta makuuhuoneeni on siveellinen ja pyhitetty maksimissaan esileikille...)
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Kokonaisuudessaan olen turhan suurpiirteinen ja se heijastuu elämässäni siisteydestä ihmissuhteisiin. Lisäksi oikuttelen. Luultavasti eniten itselleni.
Ketä rakastat: Läheisiäni. Heitä keihin luotan. Ja Valoa ja Vappua:)
Ketä kaipaat: Vappua tähän tyynylle. Se makaa jaloissa...
Lempinimet?: Suhvi, Suhvero, Huvi..
Mikä saa sinut noloksi?: Tänään menin noloksi kun sokea asiakas soitti ja kertoi tulevansa käymään liikkeellämme neljältä. Minä sanoin että "Selvä, nähdään silloin!"
Mikä saa sinut onnelliseksi?: Hymy. Se kun sinä olet onnellinen:)
Mikä huolestuttaa sinua?: Pelkään että olen ollut liian onnekas ja eräänä päivänä se kostautuu.

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: Kuvittelen usein millaista se olisi. Jos on tylsää, kuvittelen että Kuopioon tulisi sarjamurhaaja ja ottaisi minut panttivangiksi ja sitten se ryöstelisi kaupunkia ja olisi paha setä. Lopulta minäkin kuolisin ja mietin mitähän iltasanomat kirjoittaisi....:P
...Halunnut karata?: Jos joku etsisi? Tuskin. No ehkä kuvittelin sellaista teininä.
...Kokeillut huumeita?: Sen verran että pysyn erossa. Pysy sinäkin.
« Uudemmat - Vanhemmat »