IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Vappu vietetty :)Torstai 02.05.2024 05:52

Vappu tuli ja meni arki alkaa taas tuntuu ihan maanantailta. Mulla oli todella kiva vappu hyvässä seurassa syötiin paljon, meillä oli erilaisia pelejä, oltiin paljon ulkona kun oli hyvä ilma täydellinen vappu sää. Nauroin paljon ja ja olin todella iloisella päällä eli oma itseni. Tänä aamuna oli semmoinen fiilis etten olisi jaksanut herätä mutta pääsin onneksi ylös ja nyt kun aamukahvit join äsken niin olen ihan hereillä. Tänään taas siivotaan ja pesen pyykkiä no onneksi on aamu aikaa hoitaa ne ruoaksi teen tänään suikalelihakastiketta ja riisiä huomenna mifukastiketta ja pastaa yritän syödä taas terveellisesti vapun jälkeen söin vappuna pizzaa, munkkeja, nakkeja, ranskalaisia..kaikkea mahdollista roskaruokaa mitä oli tarjolla en miettinyt kaloreita yhtään kun söin. Olo tuntuu ihan hyvältä ollut hyvä viikko tähän asti ei ole onneksi yhtään ahdistanut tai masentanut. Huomenna on taas perjantai ja viikonloppu alkaa olen nyt kotona en ole menossa mihinkään viikon päästä viikonloppuna menen parhaan kaverin luokse. Odotan innolla jo että näemme toivon että on hyvä sää silloin niin istutaan parhaan kaverin takapihalla ottamassa aurinkoa ja juodaan. Huomenna tulee asumistuki mikä on hyvä niin saan ostettua lääkkeet leponexit ja karpalokapselit. Ajattelin ajella huomenna sähköpotkulaudalla sitten kylille pääsee nopeasti joka paikkaan ja nyt olen alkanut säästämään rahaa uuteen sähköpotkulautaan minkä aijon hankkia vuoden päästä keväällä. Ajattelin kun mulla on viikonloppuna aikaa, niin siivoaisin tuon mun vaatekaapin vihdoinkin kaivaa kaikki kesävaatteet esiin ja heittää vaatteita pois mitä ei enää tarvitse. Kesällä shoppailen uusia kesävaatteita lisää löydän varmasti jotain kivoja. Laskin että hyvin on kesällä rahaa shoppailuun. Sen päätin että tässä kuussa en shoppaile vielä mitään vasta kesäkuussa. Tehdään kaverin kanssa shoppailureissu niin ei tarvitse yksin mennä. Otan aamulääkkeet ja vien pyykit. Laitan taas hyvät musat soimaan niin on kivempi siivota uskon että tulee ihan hyvä päivä aurinkokin paistaa taas.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.