IRC-Galleria

Ssuvina

Ssuvina

Oskari♥ what ever makes you happy♥

xDPerjantai 31.10.2008 23:14

"What's your number on Amerikkaa ja tarkoittaa raha summaa jonka saat eläkkeesi lisäksi.."
Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 21:28

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 15:47

MiikuGoesWild sanoo:
ollaaks vähä hölmöi
xD
Suvi sanoo:
ollaaa me jooo!<sydän>
XD

:)Tiistai 21.10.2008 01:02

Kuinka vanhaksi arvioisit minua käyttäytymiseni, pukeutumiseni ja ulkonäköni perusteella?

Kopioi tämä omaan blogiisi, niin näet kuinka vanhaksi sinua luullaan.

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 23:58

Kai sä mua mietit kai sä mua kaipaat?
Kai sä mua muistellen vietät aikaa?
Ethän koskaan unohda miks me ollaan yhdessä?
Kohti kuolemaa kävellään käsi kädessä

Kai sä mua mietit kai sä mua kaipaat?
Kai sä mua muistellen vietät aikaa?
Mitä enemmän aina vaan mietin rakas sua
Sitä enemmän mä aina alan suhun rakastua

IHMISEN ELÄMÄNKAARISunnuntai 19.10.2008 21:33

Aluksi ihminen on ihan sellainen Teletappi,
kunnes se löytää Pikkukakkosen kautta Salatut Elämät.
Sit tulee hirveetä Rimakauhua ja Rakkautta,
mutta yleensä se päättyy Paritellen ja sitten onkin vaan Aina Mielessä!
Hetken on Elämä Käsissä,
mutta jonkin pituisen Tunteiden ja Tuoksujen jälkeen tullaan
Vaaralliseen Risteykseen Yokotai Selviytyjiin.
Monelle heilahtaa Ruutulippu ja edessä on Eron Lait ja Salaiset Kansiot.
Samalla ihmisen pitäisi haluta Miljonääriksi ja
Matkalle Maailman Ympäri Bonuksineen,
Mutta useimmille paljastuu vain Suuri Kupla ja edessä on
BumtsiBum!
Jos vielä osoittautuu Heikoksi Lenkiksi tipahtaa Giljotiini, eikä sen jälkeen
auta enää edes Teho-osasto vaan
Se On Siinä ja edessä on enää
Mullan Alla.

[Ei aihetta]Perjantai 17.10.2008 22:10

Haluun jäädä tähän hetkeen
Tuntee sun sydämen sykkeen
Hyväillä sun sileetä poskee
Oppii tunteen sun jokaisen kaarteen
Haluun kuulla sun hengityksen
Tuntee sun väristyksen
Haluun laukasta jännityksen
Antaa täydellisen tyydytyksen
Ky-kyl mä tiedän sut,
ky-ky-kyl mä tiedän sut,
sä oot niin täynnä itseäs!

Oispa säkki, jota hakata!!Torstai 16.10.2008 21:57