IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Ah, iniseminen,Lauantai 17.01.2009 00:06

demokratian suola.

Rovaniemen reissu syyslomallaSunnuntai 16.11.2008 00:34

Kävin 23.10.2008 Rovaniemellä. Kirjoitin siellä ollessani päiväkirjaa, jonka olen unohtanut julkaista. Nyt se kuitenkin tapahtuu:

Keskiviikko 22.10

Keskiviikkoiltana päätin sitten lähteä Rovaniemelle katsomaan miltä tämä meidän maa oikein näyttääkään.. Rahat löytyi pienen kiistan jälkeen äitin lompakosta, kun ei alkuperäisistä suunnitelmista poiketen itseltään löytynytkään tarvittavaa rahasummaa. Illalla juna sitten lähti 21.25 Kouvolasta ja edelleen 23.26 Riihimäeltä

Torstai 23.10

Päivä alkoi vaihtelevasti nukutun yön jälkeen varsin mainioissa merkeissä. Heräsin aamulla ehkä hieman turhan aikaisin, koska en innostukseltani ja junan epätasaiselta kyydiltä saanut enempää nukuttua. Niinpä päätin järjestää itselleni hieman tekemistä. Mietin jopa hätäjarrusta vetämistä yleisen sekavuuden aiheuttamiseksi, mutta tyydyin sitten hytin avaimen hävittämiseen. Päästyäni sitten lopulta kilometrien kävelymatkan jälkeen (juna oli tosi pitkä) konduktöörin luokse ja takaisin hyttiin oli matkalta tarttunut mukaan vähän aamupalaa ja aina yhtä laadukas Ilta-Sanomat. Ei löytynyt Lapin kansaa.

Seuraavaksi päiväni jatkuikin mitä legendaarisimmissa merkeissä: Söin hytissäni Reissumiestä, join (HUOM.) appelsiinimehua ja katsoin upean aamuauringon värittämiä lapin maisemia. Satuinpa jopa näkemään Kemijoen. Oli iso. Myöhemmin tajusin, että Rovaniemi oli rakennettu Kemijoen varrelle.

Sitten päätin avata hetkeksi tietokoneen ja kirjoittaa ylös mitä mielessä sillä hetkellä oli(, ei muuten löytyny WLANia). Tässä vaiheessa mieltäni alkoi jo kalvaa hienoinen jännitys siitä, mistä päiväni aktiviteetit lopulta muodostuisivatkaan. Minä kun en oikeastaan tiennyt mitä Rovaniemellä edes voisi tehdä, tai edes että missä se on, tarkalleen.. "No noin tunnin päästähän se viimeistään nähdään." tuumin hytissäni. Kello oli 9.44.

Saavuin Rovaniemelle, jonka asema ei häikäissyt upeudellaan. Asema sijaitsi vähän sivussa keskustasta, jonka tulin myöhemmin huomaamaan. Aluksi rehellisesti ottaen pidin Rovaniemeä vähän tuppukylänä juuri siitä syystä, että kun saavuin ränsistyneelle asemalle en nähnyt mitään erityisen hienoa tai kovin keskustamaista. Seurasin kuitenkin ilmiömäistä vaistoani (kylttejä joissa luki "Keskusta") ja löysin keskustaan.

Kävin hetken haahuiltuani ensimmäisenä R-Kioskilla ja kysyin myyjältä missä Rovaniemellä kannattaisi käydä. Vastaukseksi sain Arktikumin ja Napapiirin. Arktikum ja Napapiiri muodostuivatkin päiväni pääaktiviteeteiksi Lordi-aukion ja satunnaisten kauppojen ohessa. Päätin myös aloittaa pienimuotoisen tutkimuksen: Kysyin jokaiselta, jonka kanssa jonkinlaisessa tekemisissä olin, että sattuvatko he tietämään missä Kouvola on. R-Kioskin myyjä tiesi Tykkimäen, ravit ja ne siitä syystä, että "isännän sisko asuu Kouvolassa". Myös muut tuntuivat tietävän Tykkimäen, jopa joulupukki. No kokonaisuutena Kouvola tuntui olevan ihan yleisesti Rovaniemeläisten tietoisuudessa lukuun ottamatta muutamaa "jossain kaukana etelässä" -vastausta.

Ensimmäinen kohteeni oli tämän epäilyttävän mielenkiintoisen nimen omaava Arktikum. Ensimmäisenä lipunmyyjältä kysyinkin, että mikä paikka tämä oikein on. "blaa, blaa... Lapin maakuntamuseo, blaa blaa...", kuului vastaus ja voittekin kuvitella, että pompin riemusta. No oli se sitten paljon muutakin. Siellä oli yleisesti Arktisia alueita koskevia näyttelyitä mm. revontulista, jotka muuten ovat aika upean näköisiä. Sain myös kokea kuinka paljon purevammaksi tuuli pakkasen oikein tekee.

Käytyäni Arktikumissa päätin noudattaa perinteitä, kävin Hesessä. Että näin.

Sen jälkeen lähdin bussilla kohti Napapiiriä, josta minulle jäi epäselväksi, että vaikka joulupukki siellä olikin ja kaikkea joulukrääsää, niin en nyt tiedä oliko se se kuuluisa Korvatunturi. On se jännä. Napapiiriltä minulle jäi suuhun lähinnä aikamoinen rahastamisen maku. Vaikkei sisäänpääsymaksuja minnekkään ollutkaan, käynti siellä oli tosi kallista ja kaiken päämäärä näytti olevan vain ostaminen. Tämä "ehkä Korvatunturi" olikin vain turha ostospaikka minne ihmisiä huijattiin sillä, että siellä olisi ollut muka jotain muuta nähtävää kuin hintalappuja. Joulupukki oli tosin symppis. Ja mukavaa juttuseuraa. Hänet sai tosin nähdä silleen, että hänen luokse mentiin sitten teistä otettiin kuva ja DVD ja sitten kysyttiin, että haluatko maksaa 25€ halvimmasta kuvasta, vai 113 € muistitikusta, teistä tehdystä taulusta ja DVD-muistosta. Vai oletko maailman tuhoaja, etkä muka osta mitään?!? Mutta jotkut kuulemma selvisivät sieltä maksamatta mitään ja jutellen vaan joulupukille. (Ymmärtäkää tuon kappaleen sisältö, rahastus, vaikka väsyneenä tätä kirjoitankin)

Päästyäni takaisin Rovaniemelle päätin viettää loppuvapaan ennen junan lähtöä kahvilassa, jonka olin spotannut keskustasta. Kahvila oli kiva ja sillee.

Käveltyäni takaisin asemalle mietin vähän Rovaniemeä erityisesti verrattuna Kouvolaan ja tein sellaisen summauksen, että Rovaniemellä taivas on isompi, oikeesti. Maisemat olivat paikoin todella upeita, mutta perusero etelään on se, että pohjoisessa kaikkialle näkee paljon pidemmälle. Siellä tunsi kokoajan olevansa vähän korkeammalla kuin ympäröivät alueet. Ja Rovaniemi oli monelta osin rakennettu tosi avaraksi, eikä talot olleet liian lähellä toisiaan. Tämä kaikki loi sen vaikutelman, että Rovaniemellä taivas on isompi.


-Makke Makuli Makulinen
Ps. Kyl Kouvola silti kivempi on, koska täällä ei olla niin eristyksissä muusta maailmasta.

PPS. Jotta Roopellakin olisi hauskaa, niin käykäähän kaikki katsomassa se mun syyslomalla tehty äänitys, jota popitin tottakai myös rovaniemellä! (Se löytyy osoitteesta: http://shorterlink.co.uk/14696)

Syysloma (2)Maanantai 20.10.2008 02:09

Tänään sitten esiinnyinkin oikein kaksin kerroin. Ja olenkin näin illalla kovin, kovin väsynyt. Sen lisäksi lähinnä olen suunnitellut loppuviikon matkaani ja silleen.

Tänään onnistuin tekemään myös ison virheen, kun menin nukkumaan vasta noin puoli kaksi kun piti herätä jo 7.30, kun 11 piti alkaa esiintyminen. En ollut ajatellut, että lomalla voi tehdä nukkumista koskevia virheitä.

Huomenna vuorossa varmaankin historian lukemista, että näin. Tämä päiväkirjakirjottelu on edelleen tosi jännää..


-Makke

PS. Käykää vielä kuuntelemassa se mun eilinen nauhotus. Olen itse "popittanu" sitä koko päivän nonstoppina... (Se löytyy osoitteesta: http://shorterlink.co.uk/14696)

SyyslomaSunnuntai 19.10.2008 01:50

Ajattelin, että voisin huvikseni pitää päiväkirjaa syyslomastani... Hmm mielenkiintoista.

No eilen syyslomani alkoi lähinnä sillä, että ihmettelin, sitä, ettei ollut mitään paineita koulun jälkeen. Alkoi loma. Aaah.. Kävin sitten vielä Juha Tapion konsertissakin ja silleen. Oli muuten tosi hyvä konsertti.

Tänään päätin säveltää kappaleen. Tai no lähinnä jalostaa ja nauhoittaa erään ideani, koska minulla oli siihen vihdoin mahdollisuus. Olin nimittäin saanut vahvistimen lainaksi kaveriltani, omani ollessa rikki. Tykkään itse biisistä varsin, joten päätin laittaa sen teille ladattavaksi: http://shorterlink.co.uk/14696.

Tänään olin myös KooKoon pelissä, jollaisessa en olekaan päässyt käymään aikoihin, oli ihan jees. Kyllä se aina jalkapallon voittaa......

Huomenna vuorossa on muutama esiintyminen ja sillee.. Hyvää syyslomaa


-Makke

No jo onMaanantai 25.02.2008 23:32

Testasin Hesarilla julkisuuden laatuani ja on se jännä, mitä sieltä tuli. Kyllä se päiväni piristi. :D

"Markiisin alla aina on kesä.."

HeheeLauantai 05.01.2008 17:40

Wuhuu! Jippee! En kirjottanut koko 2007 vuonna yhtään päiväkirjamerkintää! JEE!

RipariltaMaanantai 17.07.2006 17:52

... tulin toissapäivänä ja eilen minutkin konfirmoitiin. Oli ihan jees kivaa sielläkin. Nyt sitten jatkoille ja jatkojenjatkoille ja jatkojenjatkojenjatkoille ja jatkojenjatkojenjatkojenjatkoille, jne.

kyllä se siitä sitten lähti.Sunnuntai 25.06.2006 03:14

Niille jotka ovat huolissaan minun, ja itsensä, terveydestä, ilmoitettakoon: osaan ajaa mopoa. :D

edit. siis paremmin kuin ennen ja siis ihan kohtalaisen hyvinkin :D

MopoLauantai 29.04.2006 17:08

Eilen sain sitten onnellisesti ajettua moponi kotiin... :D Nyt pitäs vaa opetella ajamaan :D:D (no osaanhan mä jo vähän... mut)

MopokorttiTorstai 27.04.2006 21:47

Nyt on sitten mopokortti suoritettu! Kaksi meni väärin koko testissä ja ne oli kummatkin kuvallisissa. Niitä sai mennä väärin kolme. Jeejee nyt vaan pitäs keksii tapa saada mopo kotiin...
« Uudemmat -