IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

the mapTiistai 23.04.2024 20:46

Korjailin. Keltainen pallo alareunassa, siinä mainitut ovat kuussa. Eivät vain pinnassa, vaan suuria ja pitkiä, pintamassassa.
Unohdin kirjoittaa vasemmalle ylös, että "äyriäisiä (ainakin ja varsinkin tässä kohdassa)". Pystyhäntä-äyriäistä lähtee alaspäin valkeasta lappusesta, jossa lukee "BIT". Niitä menee siitä artemian ja CC:n välistä. Ovat saaneet mukaansa vahvistuksekseen noita mustia vasarapäämatoja pintaansa. Tai ainakin vasemman reunan hyönteiset ovat saaneet. Se on samanlaista kuin karhukaisen ja merietanan ympärillä olevien mustien sulautuminen. Kysykää kroteilta ja merituppi-kannuihin liimaantuvilta läpinäkyviltä lehdiltä, kuinka he sen tekevät. Tai mustilta sieniltä, jotka liimaantuivat muinaisten rugosa-korallisarvien yläreunaan.
Sienet ovat kai alkeellisia, ehkä niitä on kaikkialla. Sienijuuri päätynee kasveihin, mutta alkanut ehkä siellä, kun violettia pitkin mennään turkoosia kohti. Yorgia ja CC olivat kiinni jossain limasuonissa. Ja eräs anomalocariksen kuva näyttää siltä, kuin a.L. olisi itse suuri valkea kaksoiskierteinen limasuoni tai sen väliinsä luoma "levy".
Musta sienimäinen mato ei ole vahingossa anomalocariksen ja contracanthuksen välissä. Rykelmä kuvaa lajien yhtymistä, niin että eräs anomalocarikseksi sanottu fossiili näyttää contracanthus-äyriäiseltä. Se musta olento muutti a.L.:n äyriäiseksi. Eikö muuttanutkin?
Ihminen tuli hiukan omituiseen paikkaan... annan olla siinä nyt toistaiseksi. Sellaisen simpukan lähellä, jonka (fossiili?) näyttää minusta imettävältä äidillisyyden perikuvalta, ja kuun lähellä, koska sielläkin on mielestäni se sama näky, ja maan jättiolentojen lähellä, koska ... niilläkin oli kasvot...kädellinen tarsier lienee oikein, emmekä pääse siitä kauas. Lintujen ja muiden tunkeminen tuonne keskelle venytti meidät kauas muista nisäkkäistä kartassani, mutta ei se silti kuitenkaan näytä olevan kovinkaan väärin minusta. (Kilpikonna, T, sijainti on ~ totaalisesti hakusessa.)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.