IRC-Galleria

matias86

matias86

Fulton Weriluoto

Blogi

- Vanhemmat »
Testitulos
Olet joulukriittinen. Sinua inhottaa joulun kaupallisuus ja hössötys, etkä halua mennä siihen mukaan. Yrität välttää turhaa ostamista ja jos saisit valita, lähtisit jouluksi mieluiten kokonaan karkuun – joko ulkomaille tai töihin pyhien ajaksi. Et jaksa innostua perheesi joulutraditioista, koska ajattelet niistä eri tavalla. Onneksi löydät samanmielisiä tyyppejä esimerkiksi netistä. Sinusta joulun paras puoli on, että se on sitten taas vuodeksi ohi ja elämä palaa normaalitilaan.
Olet joulufani, mutta et kuitenkaan täysin hurahtanut jouluhössötykseen. Sinusta perinteissä ei ole mitään vikaa, mutta vietät joulua mieluiten vähän eri tavalla, kuten ulkomailla tai vaikka syömällä jotain uutta. Lahjoistakin pidät eniten itse tehdyistä tai ainakin vähemmän ympäristöä kuormittavista ideoista. Ilahdut, jos sinut kutsutaan uuteen paikkaan jouluksi tai jos voit itse kutsua teille vaikka uuden poikaystäväsi. Sinusta joulu on ennen kaikkea rentoutumisen juhla: yhdessäolo läheistesi kanssa on siinä kaikkein mukavinta.
Tuloksesi on: 27 pistettä.

Suorastaan rakastat mökkeilyä mökkeilyn vuoksi, vilpittömästi. Osaat kokea ja luoda mökillä miellyttävän rentoa tunnelmaa, säästä riippumatta. Arvostat mukavia puitteita, elämää helpottavia välineitä ja palvelujen läheisyyttä - kaikkea mikä helpottaa vaivattoman letkeää mökkeilyäsi. Osaat kuitenkin lämmittää saunan ja toisinaan innostut rankkoihinkin kunnostustöihin pihamaalla. Mökki on sinulle totaalisen rentoutumisen paikka, missä fiiliksestä riippuen hiljennyt yksin lukemaan tai pelaamaan ja mellastamaan perheen kanssa. Sinua ei omatunto vaivaa, jos heittäydyt riippukeinuun pilviä tuijottelemaan. Saat mökkivaihteen päälle lyhyeksi tai pitemmäksi aikaa, tilanteesta riippuen.
Tuloksesi on: 18 pistettä.

Olet ehkä jo ohittanut villeimmät nuoruusvuotesi, mutta elämäntapasi on varsin nuorekas. Seuraat aikaasi ja vietät aikaa ystävien kesken, kun se vain on mahdollista. Keski-ikäisyyden tylsyys on vielä edessä päin, ja jopa vältettävissä.

[Ei aihetta]Maanantai 20.11.2006 01:28

matias - Teepoo : 62%

Sekä Niko että Timo juhlivat aivonsa narikkaan, eikä fiilistä pilaa muu kuin aamulla odottava kuolettava kanuuna, joka pilaa molempien suunnitelmat.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: joku sikahalpa spurguvalkkari
matias - Cauri : 92%

matias ja Cauri viihtyvät erinomaisesti kimpassa pullot kourassa, kunhan viina ei pääse loppumaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: umpijäinen lager

[Ei aihetta]Tiistai 14.11.2006 00:37

Satutko muistamaan, milloin rekisteröidyit gallerian käyttäjäksi? Tietokannan syövereistä löytyykin tieto! Päivämäärä oli 17.5.2004. Käyttäjänä olet ollut noin 2 vuotta ja 5 kuukautta. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.11.2006 21:36

Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.
- Vanhemmat »