IRC-Galleria

vicky_nurzi

vicky_nurzi

The sister of mercy

Blogi

« Uudemmat -

selkäydinvammaKeskiviikko 22.01.2014 23:31

Monet ei sitä pahemmin mieti. En itsekkään, ennen kuin se sattui omalle kohdalle.

Viime viikon alussa sattui onnettomuus, jossa ikävä kyllä minulta murtui selkäranka, 12 nikama. Onneksi suomen parhaat selkäkirurgit minut leikkasivat ja korjasivat sen, mitä oli korjattavissa. Ikuisesti olen kiitollinen heille. Ollut nyt "vuodepotilaana" kohta 2 viikkoa. Liikkuminen tapahtuu eräänlaisella "eveliina" telineellä sekä pyörätuolilla. Jalat kyllä kantaa, mutta hatarasti. Ilman tukivälineitä pystyn jo kävelemään pikkuaskelilla hipsuttaen viitisen metriä. Alle kahdessa viikossa. Se on todella hyvin. Treenaan ja jumppaan minkä kerkeän, mutta väliin tulee täysi väsähdys. On vaikea antaa itselleen lupa levätä, kun on nii kova hinku paranemiseen.

Tässä on ollut ja tulee olemaan aikaa miettiä asioita. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole masistellut, vaan oikealla asenteella pääsee jo pitkälle, näin olen ajatellut ja tällä mennään. Vaikeinta oli kertoa läheisille ja ystäväpiirille. Juurikin siksi, että mietti ja suorastaan pelkäsi, miten suhtautuminen muuttuu. Olen kuitenkin sama vanha oma itseni, tällä hetkellä vain vähän huonokuntoisempi, mutta olen varma että aika, juurikin aika parantaa haavat ja kova työ ja treeni.Sairaala jakso on 3kk-2 vuotta, näin viisaat minulle kertoivat. On niin tapauskohtaista. Lomille kuitenkin pitäisi jo pian päästä, kunhan pääsee kuntoutusosastolle.

Näin alkoi oma 2014 vuoteni. pysäyttävää, jos en sanoisi. Tästä ei suunta ole kuin "ylöspäin" osuvasti sanottuna. Halusin nyt jakaa tämän asian teidänkin kanssa. Koskaan ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan, se voi tapahtua tänään, huomenna, tai muutamassa sekunnissa. EN tällä hae sääliä, se on asia jota en kaipaa ja jota pidän loukkaavana, jos sellainen säälin tunne mielessänne käy tätä lukiessa. Puhtaasti halusin vain jakaa ja kertoa, että en ole ihmisenä miksikään muuttunut. Kiitos.

MusicKeskiviikko 23.05.2012 12:04

The sister of mercy - temple of love
The sister of mercy - Lucretia, My Reflection
Clan of Xymox - Jasmine and Rose
Faith and the Muse: Battle Hymn
Faith and the Muse- Cantus

GoottiRock/MetalMaanantai 15.02.2010 03:40

Goottirock:
Sisters of mercy
bauhaus
siousxie & the banshees
joy Division

goottimetalli:
type o negative
sentenced(jotkin levyt)
paradise lost
moonspell

Lempparit Emilie AutumnTiistai 17.11.2009 12:46

  • 4 O´Clock
  • Swallow
  • Rapunzel
  • Juliet
  • Rose Red
  • Opheliac
  • Liar
  • Misery Loves Company
  • Gothic Lolita
  • Dead is the New Alive
Lainaus Pakanaverkko RY:n sivuilta:
http://www.pakanaverkko.fi/
Satanisti on itse oma jumalansa. Saatana symboloi satanistille synkkää, kehitysopillista entropian voimaa sekä ihmisen ylpeää ja lihallista luontoa. Saatana ei siis ole mikään tiedostava kokonaisuus, jota tulisi palvoa - pikemminkin jokaisessa ihmisessä itsessään oleva voimavaranto.
Satanismi on uniikki sekoitus, joka lainaa monien eri uskontojen ja filosofioiden symboliikkaa ja ajatusmalleja, muttei kuitenkaan ole suoraan rinnastettavissa yhteenkään toiseen uskontoon.
Yhdeksän Saatanallista julkilausumaa
1. Saatana edustaa nautintoa pidättyväisyyden sijaan!
2. Saatana edustaa elintärkeää konkreettisuutta hengellisen haihattelun sijaan!
3. Saatana edustaa tahriintumatonta viisautta tekopyhän itsepetoksen sijaan!
4. Saatana edustaa ystävällisyyttä sen ansaitseville rakkauden kiittämättömiin haaskaamisen sijaan!
5. Saatana edustaa kostoa toisen posken kääntämisen sijaan!
6. Saatana edustaa vastuuta vastuussa oleville psyykkisistä vampyyreista huolehtimisen sijaan!
7. Saatana edustaa ihmistä vain yhtenä eläimistä, toisinaan parempana, useammin huonompana kuin nelijalkaisia, koska hän on “jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä” ansiosta tullut eläimistä häijyimäksi!

8. Saatana edustaa kaikkia niin kutsuttaja syntejä, koska ne kaikki johtavat ruumiilliseen, älylliseen tai emotionaaliseen mielihyvään!

9.
Saatana on ollut paras ystävä joka kirkolla on koskaan ollut, koska Hän on pitänyt sen toiminnassa kaikki nämä vuodet!
Yhdeksän Saatanallista syntiä
1. Tyhmyys - ensisijainen saatanallisista synneistä. Satanismin perisynti. Harmillista ettei tyhmyys satu. Tietämättömyys on asia sinällään, mutta yhteiskuntamme elää yhä enenevässä määrin tyhmyydestä. Se on riippuvainen siitä, että ihmiset tekevät mitä tahansa heidän käsketäänkin tehdä. Media mainostaa sivistynyttä tyhmyyttä ajattelutapana, joka ei ole ainoastaan hyväksyttävä vaan jopa kiitettävä. Satanistien on opittava näkemään temppujen läpi eikä heillä ole varaa olla tyhmiä.

2. Teeskentely - katteeton rehentely voi olla äärimmäisen ärsyttävää eikä se noudata Alemman Magian pääperiaatteita. Se pitää, yhtälailla tyhmyyden ohella, rahan kierrossa nykypäivänä. Jokainen saadaan tuntemaan itsensä isoksi kihoksi olipa hänestä sellaiseksi tai ei.
3. Solipsismi - voi olla erittäin vaarallista satanistille. Reaktioittesi, vastareaktioittesi ja tunteittesi heijastaminen johonkuhun, joka luultavasti on itseäsi paljon sopeutumattomampi. On virhe odottaa ihmisiltä samankaltaista tahdikkuutta, kohteliaisuutta ja kunnioitusta kuin mitä itse heille luontaisesti osoitat. He eivät sitä tee. Sen sijaan, satanistin tulee pyrkiä soveltamaan sanontaa “Tee toisille kuten he tekevät sinulle”. Suurimmalle osalle meistä se käy työstä ja vaatii jatkuvaa valppautta, ettet pääse vaipumaan miellyttävään illuusioon siitä, että kaikki ovat kaltaisiasi. Kuten sanottu, tietyn kaltaiset utopiat olisivat ihanteellisia filosofien kansakunnassa, mutta valitettavasti (tai ehkäpä onnekkaasti machiavellistisesti ajatellen) olemme kaukana tuosta tilanteesta.
4. Itsepetos - tämä löytyy “Yhdeksästä saatanallisesta julkilausumasta“, mutta ansaitsee tulla toistetuksi tässäkin. Toinen perisynti. Meidän ei tule osoittaa kunnioitusta yhdellekkään meille esitetyistä pyhistä lehmistä, joihin kuuluvat myöskin roolit, joita meidän itsemme odotetaan esittävän. Itsepetokseen tulisi vaipua vain silloin, kun se on hauskaa ja se tulisi tehdä tietoisesti. Mutta silloin se ei ole itsepetosta!

5. Laumaan mukautuminen - tämä kohta on ilmeinen saatanallisesta näkökulmasta. On hyväksyttävää taipua jonkun muun toiveisiin, jos se loppujen lopuksi hyödyttää sinua itseäsi. Mutta vain hölmöt seuraavat laumaa antaen persoonattoman kokonaisuuden määrätä tekemisistään. Avainasia on valita hallitsijansa viisaasti sen sijaan, että tulee monien eri ihmisten päähänpistojen orjuuttamaksi.
6. Perspektiivin puute - tämäkin voi tuottaa satanistille paljon tuskaa. Sinun ei tule koskaan päästää unohtumaan kuka ja mikä olet, ja millainen uhka voit olla, perimmäiseltä olemukseltasi. Teemme historiaa juuri nyt, joka päivä. Pidä aina laajempi historiallinen ja sosiaalinen kuva mielessäsi. Se on tärkeä avain niin Alempaan kuin Ylempäänkin Magiaan. Huomaa millaisen kaavan mukaan asiat kulkevat ja muokkaa se mieleiseksesi. Älä anna lauman rajoitusten vaikuttaa itseesi - tiedosta, että työskentelet täysin toisella tasolla kuin muu maailma.

7. Entisten oppien unohtaminen - tiedosta, että tämä on yksi tapa aivopestä ihmiset hyväksymään jotakin uutta ja erilaista, kun se todellisuudessa onkin jotakin, joka joskus oli laajalti hyväksyttyä, mutta joka vain tuodaan nyt esille uudessa pakkauksessa. Meidän odotetaan ylistävän tällaisen pakkauksen luojan nerokkuutta ja unohtavan alkuperäisen. Tällainen johtaa kertakäyttöyhteiskuntaan.
8. Haitallinen ylpeys - ensimmäinen sana on tässä tärkeä. Ylpeys on hienoa siihen pisteeseen asti, kun alat heittää vauvaa pois kylpyveden mukana. Satanismin sääntö on: Jos se toimii sinulle, hienoa. Kun se lakkaa toimimasta; kun olet maalannut itsesi nurkkaan ja ainoa keino selviytyä tilanteesta on sanoa: “Olen pahoillani, tein virheen, toivoisin, että voisimme sopia tämän jotenkin”, tee se.
9. Estetiikan puute - tämä on Tasapainotekijän fyysinen sovellus. Alemmassa Magiassa estetiikka on tärkeää ja sitä tulisi kehittää. On selvää, ettei kukaan voi kääriä rahaa suurimmasta osasta klassisen kauneuden ja muodon osoituksia, joten niiden arvoa vähätellään kulutusyhteiskunnassa, mutta se, että omaa silmää kauneudelle, tasapainolle, on olennainen saatanallinen väline ja sen käyttäminen on magian maksimaalisen tehokkuuden edellytys. Kyse ei ole siitä, minkä pitäisi olla miellyttävää, vaan siitä, mikä on. Estetiikka on henkilökohtainen, jokaisen omaa luonnetta heijastava, asia, mutta on olemassa universaalisti miellyttäviä ja harmonisia rakenteita, joiden olemassaoloa ei tulisi kiistää.
Maan yksitoista Saatanallista sääntöä
1. Älä jaa mielipiteitä tai neuvoja ellei sinulta niitä pyydetä.
2. Älä kerro huoliasi muille ellet ole varma, että he haluavat kuulla niistä.
3. Ollessasi toisen asumuksessa, osoita hänelle kunnioitusta tai älä mene sinne.
4. Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti.
5. Älä tee seksuaalisia lähestymisyrityksiä ellet saa parittelukutsua.
6. Älä ota sitä, mikä ei sinulle kuulu, ellei se ole toiselle taakka, josta hän selkeästi tahtoo tulla vapautetuksi.
7. Tunnusta magian voima, jos olet käyttänyt sitä saadaksesi haluamasi. Jos kiellät magian voiman kutsuttuasi sitä onnistuneesti, menetät kaiken saamasi.

8. Älä valita mistään, minkä ei tarvitse olla sinun asiasi.
9. Älä vahingoita pikkulapsia.

10.
Älä tapa ei-ihmis-eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi.

11. Liikkuessasi puolueettomalla maaperällä, älä häiritse ketään. Jos joku häiritsee sinua, pyydä häntä lopettamaan. Ellei hän lopeta, tuhoa hänet.

MaailmaTiistai 06.10.2009 21:26

Kirja nimeltä Helvettiin ja takaisin, marilyn manson & Neil Strauss

Kirja pistää todella miettimään, ja huomaamaan, kuinka mätä helvetti tämä yhteiskunta on. Ja siihen ei ole kukaan muu syyllinen kuin itse ihmiset. Ihminen on yleisesti katsoen minusta tyhmä. Tästä kertoo jo sekin, että mitä vähemmän ihmiset tajuavat jotakuta, sitä fiksumpana häntä pidetään. ( Siksi kaikesta maailmanmenosta päättääkin sellaiset torvet, jotka eivät oikeasti mistään mitään tiedä) Tästä hyvänä esimerkkinä voisi toimia "tohtori" eli Anton Szandor LaVey, Cgurch Of Satanin perustaja ja ylipappi. Hänestä ei tiedetty paljoa, sillä häntä pelättiin. Pelon ansiosta hän oli saanut kaiken valtansa. LaVey on kirjoittanut; "ihmiset vihaavat sitä, mitä pelkäävät." Mansonilla on niin paljon asiaa kirjassaan, lyriikoissaan, hänen sanomassaan, että kaikki tämä ei vain voi mahtua yhdellä kertaa pääni sisään, minun on sisäistettävä se hitaasti, venyttämällä, etten räjähtäisi.
Kirjassa puhutaan paljon Kristinuskosta. Tämä lause jäi minun päähäni kuin takiainen ;

"Satansimissa on kyse oman itsensä palvomisesta, koska ihminen on itse vastuussa omasta hyvästä ja pahastaan. Kristinuskon sodankäynti paholaista vastaan on aina ollut taistelua yksilön luonnollisimpia vaistoja - seksiä, väkivaltaa, omaa mielihyvää - vastaan, ja se on kieltänyt ihmisen kuuluvan eläinkuntaan. Käsitys taivaasta on vain Kristinuskon tapa luoda helvetti maan päälle."

Mietin, kuinka vastaanottavainen persoona olen, kuinka kaikki jää mieleeni ja jäävät sinne kiusaamaan minua niin pitkäksi aikaa, että teen asian eteen jotain. Samalla tavalla aivopestään lapsia kristillisessä merkityksessä. Jos ei ole kiltisti, Saatana tulee, ja kidut ikuisesti helvetin liekeissä. Ja ei niin kristillisessä perheessä lapsia pelotellaan pesemään hampaansa hammaspeikon avulla. Eli toisin sanoen Saatana on Hammaspeikko ja Jumala hammaskeiju.

Miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia? Mutta mietin, kuinka määritellään erilainen? Kaunis? Ruma? Laiha? Lihava? Friikki? Hullu? Psykopaatti? Henkisesti tasapainoinen? Persoonallinen?
Ehkä kaikkien tulisi vain kehitellä oma näkemyksensä maailmankaikkeudesta ja rumuudesta. Unohtaa edes hetkeksi rajat, ja kehitellä kokonaan oma maailmansa, sellainen kuin itse sen haluaisi olla, vaikka lopputuloksena olisikin vain kuolemaa ja kaikkien yhtäläinen kärsimys.

Tuparit Tiistai 04.08.2009 05:36

Tuparit meni ihan hyvin sittenkin, vaikka aluksi luulin, ettei porukkaa tulis ollenkaa, kun tuli sählinkiä tuossa kun piti kutsua porukkaa, ja sitten piti perua, ku mulla epäiltiin sika ifluenssaa jnejne, ja sitten piti miettiä, pitääkö niitä ollenkaan, kun puolet porukoista ei päässykkää, yks meni festareille, yks oli juonu ittellensä haima tulehduksen, yks joutu polvileikkaukseen, yks joutu olee laitokses sen vkn lopun, yhellä oli koe aika laitoksesta jnejnejne.

Mut kyllä se siitä, kyllä sitä porukkaa ihmeellisesti sinne kuitenkin ilmaantu :) Eikä mitää menny rikki !

---Tiistai 28.04.2009 14:12

Väsyneenä näkee omiaan..
outoja hahmoja kulkemassa käytävillä,
kulkemassa ihmisten läpi..

pelottavaa..

kuinka näkee asioita, joita muut eivät näe..
Kuinka jotkut asiat koittavat kertoa itsestään unien kautta.

Se on pelottavaa.

Ja junan äänen kuuleminen puhelimessa, kun toinen näkee siitä välähdyksenä unta.

huh

Lasketteleminen on ihanaaTorstai 19.03.2009 14:05

Se on hauskaa.
Ylhäällä kun katsoo kauas horisonttiin.. Tuntuu kuin omistaisi koko maailman.
Se vauhti mäessä.. Tietää, että sattuu jos kaatuu..
Kaikki. Se on ihanaa, ja kukaan ei sitä multa koskaan vie!

...Mitä...Maanantai 16.03.2009 17:13


Sosiaalisiin toimintakykyihin liitetään ihmisen kyky luoda ystävyyssuhteita, samoin siihen liitetään sosioemotionaaliset taidot, kuten luottamus;
kokemus siitä, että minuun voi luottaa ja minä voin luottaa

Puuttuuko minulta siis osaksi sosioemotionaalisia taitoja?

Emotionaalinen eli tunneterveys näkyy siinä, että ihmisellä on taito ilmaista tunteita ja lukea toisten tunteita.

Taito ilmaista tunteita... Ainakin se taito minulla on, mutta kun ilmaisen tunteeni, minut teljetään valkoiseen, pehmustettuun huoneeseen.

Mentaalinen terveys on kyky oppia uusia asioita.

Henkinen terveys on sitä, että ihminen kokee oman elämänsä merkitykselliseksi ja arkielämän mielekkääksi. ymmärtää omaa elämäänsä ja tuntee, että pystyy vaikuttamaan siihen.
(elämänhallinta, koherenssi)


« Uudemmat -