IRC-Galleria

Oja1987

Oja1987

jos sitä sit!!!???

Blogi

« Uudemmat -

Baarista naisen kämpille jatkoille:Maanantai 14.09.2009 18:39

Naisen tarina:

Kun tulimme kotiini hän himmensi romanttisesti makuuhuoneen valon puolipimeäksi. Sitten hän kiusoitteli minua riisumalla vaatteeni todella hitaasti. Hän ei rynnännyt sisääni vaan käytti kauan käsiään ja suutaan tyydyttäen minut useaan kertaan. Kun hän lopulta tuli sisääni, hän työskenteli kauan ja rauhallisesti, kiusaten minua pikku tauoilla ennen kuin hänkin tuli.


Miehen tarina:

Ei olisi pitänyt vetää kaksin käsin viinaa valomerkkiin asti. En saanut sen muijan kämpässä edes valoja sammuksiin ja enkä känniltäni meinannut saada häntä edes riisutuksi. Ja sitten ei ottanut pitkään aikaan eteen, oli pakko keksiä muita juttuja ettei hän olisi huomannut noloa tilannetta. Loppujen lopuksi pääsin pukille, mutta nalli ei meinannut palaa ollenkaan, taisin jopa torkahtaa kesken aktin ennen kuin sitten loppujen lopuksi sain homman pelatuksi kotiin.

oli ihan pakko....Perjantai 11.09.2009 08:11

Vuonna 1993 pieni tyttö joutui murhan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä,toistaen sanoja:''toma sota balco''.Nyt kun olet toistanut nämä sanat mielessäsi, tulet tapaamaan murhatun tytön. Tänä yönä kun olet nukahtanut, tyttöilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut niin kuin hänet tukehdutettiin. Jos kirjoitat tämän tarinan omaan sivuusi, niin hän jättää sinut rauhaan...

Nonnii!!!!Tiistai 24.03.2009 19:14

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen? Vastaa kommenttikohtaan ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit.

Totta tämäkin tarina!!!Tiistai 24.03.2009 19:09

> > Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7
sekuntia

> > Ihmisen hius kestää 3 kilon
painolastin .

> > Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo .

> > Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin
sementti .

> > Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän

> > Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria

> > Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies

> > Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä .

> > Naiset ovat jo lukeneet tämän meilin mutta miehet
tuijottavat vieläkin

> > peukaloaan :-)
> Alkoholivero laski Suomessa ja seuraava asteikko on luotu mittaamaan sen vaikutuksia.
> Kännilista
>
> Seuraavana aaumuna voi sitten miettiä, että minkälainen känni ja krapula tulikaan koetuksi...;-) Onneksi ei ole meillä ollenkaan mahdollista... eihän ?!?
>
> Tuhkimo -känni:
> Tulee kotiin ilman toista kenkää.
>
> Ruusus -känni:
> Sammuu sadaksi vuodeksi.
>
> Pieni Merenneito -känni:
> Jalat ei irtoa toisistaan ja haisee silakalle.
>
> Lumikki -krapula:
> Herää aamulla seitsemän miehen kanssa.
>
> Punahilkka -krapula:
> Herää isoäidin kanssa samasta vuoteesta.
>
> Keisarin Uudet Vaatteet -krapula:
> Herää aamulla alasti kadulta.
>
> Ruma Ankanpoikanen -krapula:
> Aamulla on vierellä väärät munat.
>
> Nalle Puh -krapula:
> Aamukankeudessa ei saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia, kuin olisi pessyt ne hunajalla.
>
> Roope Ankka -krapula:
> Olet hommannut ilman housuja ison kasan rahaa.
>
> Mikki Hiiri -krapula:
> Korvat ovat turvonneet palloiksi, käsissä on valkoiset käsineet, mutta frakista ei ole enää tietoakaan.
>
> Iso Paha Susi -krapula:
> Henki haisee niin pahalle, että puhaltamalla kaataa ladon.
>
> Hannu ja Kerttu -krapula:
> Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä oksentamaasi vanaa seuraillen.
>
> Historian suurmiehiä -traumatologia:
>
> Hitler -känni:
> Sammuu bunkkeriin
>
> Kristoffer Kolumbus -känni:
> Ei tiedä mihin on menossa, eikä perille päästyään tiedä missä mahtaa olla, mutta koko reissu menee valtion laskuun.

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 01:13



kopioi tämä päiväkirjaasi 20 sekunnin sisällä muuten et saa pimppiä/pippeliä rakastamaltasi henkilöltä ja hän pettää sinua kolmen muun kanssa ja rosvo pöllii rahasi ja talosi räjähtää ja saat kokeista nelosen etkä pääse mihkää jatko opiskelemaa ja kaverisi jättävät sinut ja yksisarviset raiskaavat lemmikkisi ja tulee maalimanloppu ja JOKU MUU SYÖ AINOT JA VIIMEISET KEKSISI SATANA


luulenpa että tää kopiointi ei hyödytä mitään :DD

Pitää paikkansaSunnuntai 08.03.2009 16:07

mitä yhteistä on
miehellä ja hiirellä?
- molemmat löytävät rei'än
pimeässä.

Säännöt ovat seuraavat:Tiistai 03.02.2009 01:52

1. Voi sanoa vain kyllä tai en!
2. Et saa selittää mitään, ellei joku kysy sitä sinulta!
3. Älä sano MITÄÄN muuta kuin KYLLÄ tai EN!!!

Oletko..
Suudellut jotain hyvää ystävääsi? - Kyllä
Kertonut koskaan valheita? - Kyllä
Suudellut valokuvaa? - Kyllä
Nukahtunut koulussa/töissä? - Kyllä
Pidellyt oikeaa käärmettä? - kyllä
Juossut punaisia päin? - Kyllä
Tullut erotetuksi koulusta? - kyllä
Tuhonnut autosi/moottoripyöräsi onnettomuudessa? - kyllä
Laulanut karaokea? - Kyllä
Tehnyt jotain, vaikka vannoit ettet koskaan tekisi? - Kyllä
Nauranut niin, että purskautat ulos jotain, jota olit juuri juonut? - Kyllä
Napannut lumihiutaleen kielelläsi? - Kyllä
Suudellut sateessa? - Kyllä
Laulanut suihkussa? - kyllä
Istunut katolla? - Kyllä
Muistellut katumuksella jotain menneisyydestäsi? - Kyllä
Joutunut työnnetyksi altaaseen vaatteet päällä? - En
Murtanut luusi? - En
Ajanut pääsi? - kyllä
Nukahtanut juotuasi liikaa? - Kyllä
Omistanut salikortin? - kyllä
Ollut bändissä? - kyllä
Ampunut aseella? - kyllä
Tykännyt jostakusta ilman, että kukaan tietää? - Kyllä
Pelannut räsypokkaa? - kyllä
Luovuttanut verta? - En
Tykännyt jostain kenestä sinun ei pitäisi? - Kyllä
Ottanut tatuointia? - kyllä
Ottanut lävistystä muualle kuin korviisi? - en
Muhinoinut täysin tuntemattoman kanssa? - Kyllä
Saanut jonkun kiinni pettämässä sinua? - en
Jäänyt kiinni poliiseille? -Kyllä
Liftannut? - kyllä

enklanti - suomi ja ihan tarkotuksella...Sunnuntai 01.02.2009 13:17

Sanokaa seuraavat englanninkieliset lauseet selvästi ja mahdollisimman hyvin äännettynä.Sana kuulostaa samalta kun sanoisit seuraavat suomenkieliset lauseet.


HIGH STUCK ARE WITH TO - Haistakaa vittu

RICE COUSIN KISS SUNNY - Raiskasin kissani

RA PICK ARE PEAR SET TANNY - Raapikaa persettäni

TO LIP US CUT HOSE SOON - Tuli paskat housuun

NINETY MICE TOO - Nainti maistuu

PEN IS CAR WHAT - Penis karvat

NICE TEN RICE COWS - naisten raiskaus

« Uudemmat -