IRC-Galleria

Yolko

Yolko

I'm all the days you choose to ignore
Minulle kuuluu hyvää!

Oli hirveän mukava päivä, oli toisen ihmisen syntymäpäivä mutta tämän päivän hyvät fiilikset taitavat voittaa useamman oman synttäripäivän. Yeahh.

Koulussa nyt on mukavaa, vaikka oppitunneilla saattaa välillä iskeä tylsyys tai jopa turhautuneisuus, nautin edelleen suurissa määrin kotiryhmäni ihmisten seurasta ja tänäänkin nauroin monta kertaa. Etenkin kun teen edelleen jatkuvasti GOOOOD NIIIGHT DING DING DING DING :iä ja ainakin minua jaksaa se vieläkin naurattaa. : DD Haha. (jos hämmentää niin katsokaa merkinnän lopussa oleva video) Sen lisäksi että koulussa oli mukavaa, nautin jopa bussimatkasta kotiin, koska löysin aamulla kuulokkeeni ja iPodissa on yhä enemmän hyvää musaa. Sain tehtyä myös kemianläksyt matkalla. Kotona ehdin käväistä koneella ja hymähdellä perjantain naamiaisasulle. Sitten menin sen toisen ihmisen luo kahvittelemaan, hymyilytti edelleen koska hän oli kauhean iloinen muun muassa minun antamastani lahjasta ja muusta (ja koska kakku oli hyvää). Kahvihetkillä minulle myös annettiin idea siitä, että kysyisin paikallislehdestä kiinnostaisiko niitä minä Japanin-kirjeenvaihtajana, siis jos kirjoittaisin silloin tällöin Japanissa ollessani juttua lehteen. Huomenna selvitän asian. Sitten menin taas koneelle ja sain laitettua monta levyä hyvää musiikkia iPodiin (mm. Björkiä, Emiliana Torrínia, Cee-Lo:ta ja Egotrippiä). Ja sitten eräs ihminen jutteli Facebookissa ja sekös vasta alkoikin minua hymyilyttämään. AAAA. Mutta joo. Kauhean kiva päivä.

Ja sitten vielä loppukevennys ja -selvennys:

GLOEPPTTiistai 12.10.2010 00:00

Turhauttavat asiat tällä hetkellä TOP 5
1) Rokotteet on kalliita
2) Iho tykkää koulun uimahallitunnista + suihkusta kotona
3) Huomenna ja torstaina pitää mennä 6.35 lähtevällä bussillä
4) Mulla ei tällä hetkellä ole kameralle johtoa
5) Asioita kasaantui syyslomalle niin paljon että ärsyttää kun osasta on pakko jäädä pois.

PS. DS vähän piristää. Pääsin Devil Survivorissa siitä ärsyttävästä tappelusta eteenpäin ja Rhythm Tengokun pääsin läpi. Oh yeah.

and if we could reachTiistai 21.09.2010 23:37

Tänään tuli AFS:ltä sähköpostia, muistuttivat rokotuksista ja passin voimassaolosta huolehtimisesta sekä infosivat orientaatioleiristä. Lisäksi kerrottiin, että lennot on varattu ja lähtöpäivät ja -ajat on nähtävissä vaihtarien omassa ekstranetissä. Ja siellähän ne oli. Kummasti asiat konkretisoituu: 22.3.2011 klo 17.20 lähtee lento Japaniin.

Ja 4.-7.2.2012 välisenä aikana palaan takaisin Suomeen.

Huhhuh.

HulloMaanantai 20.09.2010 20:22

Joo moi. Ennen saatoin kirjoittaa tänne muutaman blogimerkinnän päivässä, mutta näköjään tahti on hiipunut. No, Facebook koukuttaa enemmän vaikka en olisi kyllä uskonut että niin kävisi.

Mutta joo. Lyseossa on mukavaa. Luokka on kiva ja eka jakso oli tosi jees. Koeviikkokaan ei näillä aineilla aiheuttanut suurempaa stressiä, huomenna vielä viimeinen ponnistus (vaikein ekan jakson aineista, maantieto) ja se on sitten siinä. Filosofian kokeet saatiin tänään takaisin ja ihkaensimmäisestä lukion kokeesta sain 8½:n, mikä oli paljon parempi kuin odotin. Eli hyvin menee, jos vähän unohdetaan se, että olen kaksi kertaa hukannut lompakkoni niin, että se on pitänyt hakea kansliasta ja kompuroinut kuviksenluokassa kunniakkaasti. :
D

Lopuksi vielä hassu, ehkä vähän häiritseväkin kuva.

BuhboredSunnuntai 29.08.2010 23:31



KAKSITOISTA LEFFAA JOISTA PIDÄN:
01. Fight Club
02. Sauna
03. Ystävät hämärän jälkeen
04. Pan's Labyrinth
05. Blindness
06. Science of Sleep
07. Pulp Fiction
08. Tekkonkinkreet
09. Imaginary Heroes
10. The Village
11. Prinsessa Mononoke
12. Inception
YKSITOISTA LEMPIPUUHAANI:
01. Dataus
02. Lukeminen (kirjat + manga)
03. Rahojen tuhlaaminen
04. Piirtäminen
05. TV-sarjojen ja elokuvien katsominen (including anime)
06. Nukkuminen
07. Valokuvaaminen
08. Tanssiminen + muu random häröily
09. Syöminen
10. Pelaaminen (DS, GameCube, Tanssipelit..)
11. Fanityttöily
KYMMENEN ASIAA ULKONÄÖSTÄNI:
01. Vihreät silmät
02. Kiharat hiukset
03. Usein tummat silmänaluset
04. Luomi vasemmassa poskessa
05. Pienet kädet (meaning kämmenet + sormet)
06. Random clothes
07. Usein ihottumaa (naamassa, taipeissa, millon missäkin)
08. Pulska
09. Kengänkoko 36
10. Melko lyhyt
YHDEKSÄN BÄNDIÄ/ARTISTIA JOISTA PIDÄN:
01. Radiohead
02. Björk
03. Sia
04. Muse
05. Elbow
06. Queens of the Stone Age
07. Boom Boom Satellites
08. Mew
09. Basement Jaxx
KAHDEKSAN LEMPIJUOMAANI:
01. Jäätee
02. Punaviinimarjamehu
03. Capuccino
04. Tee
05. Vesi
06. Greippijaffa
07. Tuoremehu
08. Pirtelö
SEITSEMÄN TÄRKEINTÄ TAVARAANI:
01. Tietokone
02. Puhelin
03. Kamera
04. Lompakko
05. Vaatteet
06. iPod
07. Kuulokkeet
KUUSI ASIAA JOTKA ÄRSYTTÄVÄT TÄLLÄ HETKELLÄ:
01. En saa mitään järkevää tehtyä
02. Pitkät koulumatkat
03. Olen hemmoteltu paskiainen..
04. ..jolla ei ole minkäänlaista itsekuria
05. En voi käyttää iMaciä viikolla nyyh
06. Suunympärys on hiton kuiva mitä rasvaa siihen sitten laitankin
VIISI ASIAA JOITA KOSKETAN JOKA PÄIVÄ:
01. iPod
02. Kännykkä
03. Vaate
04. Jääkaappi
05. Tietokone
NELJÄ TV-OHJELMAA JOITA KATSON:
01. Shiki
02. Kuroshitsuji
03. Kolmas kivi auringosta
04. Terapiassa
KOLME PAIKKAA JOISTA MINUT LÖYTÄÄ:
01. Tietokoneen äärestä
02. Koulusta
03. Kotoa
KAKSI ASIAA JOITA ODOTAN:
01. Paikallinen
02. Vaihtovuosi
YKSI RANDOM:
Can I get get get to kno-kno-kno-know you better better baby? (damn I'm hooked)

RUAAAGGHHHRHRH KURKKUUN SATTUUTorstai 26.08.2010 22:10

GGHHAA NONI UHMASIN NYT SITTEN TÄTÄ ORASTAVAA NUHAA JA LÄHDIN JUOKSULENKILLE KUN PORIN VAPAA-AIKAVIRASTO KÄSKI JA SITTEN JUOKSIN TON BIISIN TAHTIIN PLUS 30 SEKKAA JA SUKKA TIPPU JONNEKIN MATKALLE JA OLI VAAN YKSI SORMIKAS JA PIPO JA KAULALIINA JA NYT ON KYLLÄ VÄHÄN KUOLLUT OLO

honestlyKeskiviikko 18.08.2010 20:17

I wish I could say that I've got no regrets
But saying that would be one more to pile on my desk

there's a beat in all machinesTiistai 10.08.2010 13:35

Gotta face it: Tässä on juuri meneillään viimeinen lomapäivä ja huomenna alkaa lukio. Feels unreal. En vieläkään ole kovin varma siitä onko toi mun kouluvalinta ja -järjestely kovin järkevä, mutta yritetään nyt kuitenkin. Katsoo sitten miten menee.

Kesä on ollut kyllä aika jees, vaikka ehkä vähän on kuitenkin 'miksen tehnyt tuota tai tätä'-olo. Mutta joo, tuli käytyä parissa conissa, keikalla, kavereilla, uimassa (sekä meressä että järvessä), hengattua paljon kotona ja suunniteltua ja vedettyä leiri. Viimeksi mainitustahan kotiuduin vasta eilen, en ole vieläkään saanut kaikkia univelkoja nukuttua pois ja on aika jännä olo muutenkin mutta joo. Leiri oli.. No ei ainakaan täysin semmoinen mitä olisin ehkä odottanut, mutta en mene yksityiskohtiin ettei joku siellä olleista löydä tätä ja loukkaannu. :---D Ömm joo. Mutta hyviä hetkiä ehdottomasti oli, ja kiitos yhden apparitoverini innostuin Vetosta, jota nyt innoissani kuuntelen. Yeah.

If you take one more step,
I'll be behind you to put my foot where yours were first
If you say one more clever thing
I'll just repeat it and act like I said it first

From A to ZTiistai 20.07.2010 23:11

Kirjoita jokaisen kirjaimen kohdalle artisti/bändi, jonka musiikkia kuuntelet.
A: abingdon boys school
B: Boom Boom Satellites
C: capsule
D: Depeche Mode
E: Elbow
F: FLOW
G: Gorillaz
H: hitomi
I: Infected Mushroom
J: Jem
K: Kana Hanazawa
L: LAST ALLIANCE
M: Muse
N: Nine Inch Nails
O: ORANGE RANGE
P: Plaid
Q: Queens of the Stone Age
R: Radiohead
S: Sia
T: T.M.Revolution
U: Ucchies
V: Venus Hum
W: White Lies
X: XL
Y: Yousei Teikoku
Z: Zektbach

aivanSunnuntai 18.07.2010 23:05

Oho, tajusin tässä että toi Musen keikka on huomenna. Woah. : DD Mutta jee, vihdoin näen Musen livenä ja bändipaitaankin mulla jopa on rahaa. Niin ja kyllä ne näistä kesäkeikoistakin on tehnyt kuulemma näyttäviä kun olen haastetteluja ja muita juttuja lukenut. Can't wait! *3*