IRC-Galleria

lumivalko

lumivalko

Miss Lucy le Fay at your service.

Sci-fi-tarinaKeskiviikko 15.07.2009 21:08

Virallisista asiakirjoista ei löydy tietoja hänestä.
Hyvin harva ihminen on koskaan nähnyt häntä.
Imperiumissa on kuitenkin muutamia ihmisiä, jotka ovat tavanneet hänet, jopa seuranneet hänen kasvamistaan.
Läheskään kaikki heistä eivät ole enää elossa.
Uutisissa ja ihmisten arkipuheessa häntä kutsutaan 'Elukaksi'.
Hän itse tuntee parhaiten nimen Richard.
Hänen elämällään on vain yksi tarkoitus.
Kosto.

Tyttö räväyttää silmänsä auki tietämättä mikä hänet on herättänyt. Hän näkee huoneessaan tumman hahmon. Ennen kuin hän edes itse sitä huomaa, hän on ovella. Hän levittää kätensä oven eteen ja painaa samalla oven viereistä valokatkaisijaa. Tumma hahmo muuttuu selkeäksi nuoreksi mieheksi, jonka silmät välähtävät tummina ennen kuin painuvat kiinni.
"Kuka sinä olet? Ja mitä helvettiä teet täällä?" Tytön ääni on matala sihahdus.
Miehen ajatus juoksee. "Olen perhetuttu."
"Ja paskat olet. Aa, en tunne sinua, B, perhetuttu ei kovinkaan suurella todennäköisyydellä tulisi vierailulle keskellä yötä, ja C, en usko että perhetuttu todellakaan tulisi sisään ikkunan kautta." Mies kohauttaa harteitaan ja levittää käsiään hieman.
"Niinhän sitä luulisi," hän ehtii todeta, ennen kuin avaa silmänsä ja näkee tytön takana vanhemman naisen. Muuta hän ei ehdikään nähdä.
Tytön silmät laajenevat kun mies lyyhistyy hänen jalkojensa juureen. Hän käännähtää ympäri ja näkee äitinsä naurettavassa nalleyöpaidassa. Tämä pyyhkäisee välinpitämättömänä paidan helmaa.
Tyttö huomaa tämän kädessä aseen. "En tiennyt että sinulla on tainnutusase", hän toteaa hiljaa lyhyemmälle naiselle.
Hänen äitinsä katsoo hieman yläviistoon tyttärensä silmiin. "Tällaiseen on helppo saada lupa."
"Miksi?"
"Itsepuolustukseksi."
Tytär kohauttaa olkiaan. Hänen äitinsä kiertää tytön ja miehen ja avaa tytön vaatekaapin. Hän kaivaa kaapin alahyllyltä vyön ja vetäisee sen suoraksi. Hän katsoo tytärtään nopeasti alta kulmain. Tämä seisoo tuijottaen miestä.
"Hän sanoi olevansa perhetuttu." Tyttö nostaa katseensa ja katsoo äitiään vakaasti. Tämä vastaa katseeseen ilmeettömänä.
"En ole koskaan edes nähnyt häntä", hän vastaa painokkaasti.
Tyttö kääntää katseensa mieheen ja sitten varpaisiinsa, jotka ovat koko ajan olleet kolmen sentin päässä miehen käsivarresta. Hänen varpaansa kipristyvät.
Hänen äitinsä astuu lähemmäs käsissään kaksi vyötä ja köyttää niillä miehen kädet ja jalat. Tyttö katselee ilmeettömänä vieressä.
Hänen äitinsä ilme on terävä kun tämä kääntää katseensa tyttäreensä. "Liiku!" hän kivahtaa. "Auta minua kantamaan hänet alas."
"Okei", tyttö myöntyy. Koska hän on miehen ylävartalon vieressä hän kumartuu kääntääkseen miehen takaisin selälleen, sillä hänen äitinsä oli kääntänyt miehen vatsalleen köyttäessään tämän käsiä. Tyttö nostaa miehen istuvaan asentoon, kietoo kätensä tämän rintakehän ympärille käsivarsien alta ja laittaa sormensa ristiin tämän rinnalle. Hän yrittää pitää kasvonsa peruslukemilla. Hänen äitinsä tarttuu miehen jalkoihin.
He ryhtyvät kantamaan miestä alakertaan hieman kömpelösti. Päästyään eteiseen äiti tipauttaa miehen jalat ja tyttö laskee tämän varovasti selälleen lattialle.
Hänen äitinsä lähtee etsimään kämmenpäätettään ensin omasta huoneestaan ja sitten keittiöstä, eikä huomaa tytön olevan kyykyssä miehen vierellä ja tuijottavan tämän kasvoja. Tyttö kuljettaa sormiaan kevyesti muutaman millin päässä miehen kasvoista, poskista ja huulista, sipaisee sitten muutaman tumman suortuvan sivuun tämän otsalta ja ponkaisee seisomaan kuullessaan äitinsä astelevan keittiössä kohti eteistä.
Tyttö vahtii äitiään tiiviisti tämän astuessa esiin keittiöstä ja naputellessa numeroa kämmenpäätteeseen.
Äiti vilkaisee tyttöön syrjäkarein ja sanoo: "Minä soitan poliisille. Mene nukkumaan." Hänen äänensä särähtää tytön korvaan.
Tyttö kohauttaa olkiaan ja astelee yläkertaan. Äiti painaa c-merkkiä ja pyyhkii hätänumeron kämmenpäätteen näytöltä.
Tyttö vetää huoneensa oven tiukasti kiinni perässään, sammuttaa valot, sulkee ikkunan – hän huomaa, että ikkunan itikkaverkko on revennyt - ja kömpii sänkyynsä. Hän kietoo peitot tiukasti ympärilleen ja painaa päänsä tyynyyn. Hän sulkee silmänsä ja avaa ne taas kohta häiriinnyttyään äitinsä liikuskelusta alakerrassa. Laitettuaan kämmenpäätteensä soittamaan rauhoittavaa musiikkia vaimeasti hän kääriytyy uudelleen peittonsa ja sulkee silmänsä. Kestää kuitenkin hetken ennen kuin hänen hengityksensä muuttuu tasaiseksi ja rauhalliseksi.
Tytön yö on rauhaton. Hän näkee välähdyksenomaisia unia internetissä ja televisiossa näkemistään silvotuista vartaloista, epätarkoista ja rakeisista valvontanauhaleikkeistä ja lopulta nuoresta miehestä huoneessaan ja äitinsä ilmeestä tämän tärskyttäessä miehen tajuttomaksi. Ja väittäessä ettei ole koskaan nähnytkään miestä. Ja tämän tullessa keittiöstä kämmenpääte kädessä.
Hänen alitajuntansa kertoo hänelle kaiken.
Aamulla hän ei muista mitään. Uni jättää hänelle vain tunteen, joka on jo käynyt tutuksi hänen kuusitoistavuotisen elämänsä aikana. Jokin on pielessä, hän ei kuulu tänne.
Hän avaa silmänsä hitaasti kun kännykän soittama pirteä luritus muuttuu liian ärsyttäväksi ja ikkunoiden valonläpäisykyky on jo kauan sitten muuttunut sataprosenttiseksi. Hän nousee istumaan sängyssään ja hieroo silmiään.
Hän nojautuu koukistuneita jalkojaan vasten. Tyyny pullistuu hitaasti alkuperäiseen muotoonsa kun kehon lämpö ei enää muovaa sitä.
Lopulta tyttö tönäisee peiton päältään ja laahustaa alakertaan kylpyhuoneeseen.
Kylpyhuone on pieni mutta valoisa, pehmeät valot hehkuvat kupujensa takana ja vaaleansinisen, turkoosin ja vaaleanvihreän sävyiset pinnat luovat tilaan rauhoittavan merellisen tunnelman.
Lukittuaan kylpyhuoneen oven tyttö pudottaa niukan yöasunsa yltään ja pujottautuu suihkukoppiin. Hän painelee vedenpitäviä nappeja ja lämmin vesi levittäytyy hänen pitkien jäseniensä ylle leveänä suihkuna. Hän nostaa kasvonsa suihkun suutinta kohti ja antaa veden huuhtoa kalpeille kasvoilleen terveen punan. Lämmin vesi tuntuu taivaalliselta ja saa unen karisemaan tytön silmistä. Hän painaa nappia suihkulaitteessa ja hieroo veden mukana nyt valuvan pesuaineen ihoonsa ja hiuksiinsa. Toinen napin painallus poistaa pesuaineen vedestä ja hän saattaa huuhtoa hiuksensa ja kehonsa.
Peseydyttyään tyttö kietoutuu suureen pehmeään pyyhkeeseen ja painaa jälleen yhtä nappia jolloin seinien puhaltimet hurahtavat käyntiin kuivaamaan veden tytön iholta ja hiuksista lämpimällä ilmavirralla.
Hän tietää että tietyissä suhteissa hänen elämänsä on hyvää vaikka heidän perheensä ei ole kovinkaan varakas. Heillä on varaa perusasioihin. Kalliista vaatteista hänen on kuitenkin turha unelmoida, ja palatessaan huoneeseensa pyyhkeeseen kiedottuna ja etsiessään vaatekaapistaan vaatteita hän näyttää tyytymättömältä vaatteidensa vajavaisuuksiin. Hetken mietittyään hän päätyy tavallisiin kapealahkeisiin mustiin housuihin ja harmaamustaan hihattomaan paitaan.
Hän istuutuu sänkynsä reunalle ja toteaa äitinsä pienen robottipalvelijan käyneen petaamassa hänen sänkynsä.
Tyttö oli itse mukana ostamassa sitä, hieman alle metrin korkuista, suloiseen mustavalkoiseen vanhanajan palvelustytönpukuun puettua robottipalvelijatarta, joka järjestelee taloa itsekseen ilman käskyjäkin. Hän sai keksiä sille nimenkin; valkokasvoisesta, mustahiuksisesta pikku otuksesta tuli hänen toivomuksestaan 5N0W1E Lumikin mukaan (Lumikki on eräs hyvin vanha satu, jonka tyttö sattui kerran löytämään mummunsa kirjojen joukosta). Hän osti spraymaalitölkin ja suhautti sille suloiset punaposketkin. Häntä tosin harmitti, että 5N0W1E:lla on niin lyhyt hiukset, sillä hänestä olisi hauskaa tehdä sille kampauksia. Mutta kaikkea ei voi saada; kaikilla massatuotetuilla kotiapulaisilla on lyhyet muovikutrit.
Alkuun tyttö ihmetteli miten 5N0W1E:n kaltainen pieni kone pystyi hoitamaan esimerkiksi pöydän kattauksen, ja nauroi sitten omalle hölmöydelleen nähtyään 5N0W1E:n leijuvan pöydän ympärillä kahden ilmasuihkun avustuksella samaan tapaan kuin automaattien.
Tyttö nousee seisomaan ja kipittää alakertaan. Vanhempi hänen pikkuveljistään istuu pöydän ääressä ja komentelee 5N0W1E:ta.
"Tee kaakaoita. Tuo paahtoleipää. Voi tänne!"
Tyttö kurtistaa kulmiaan. Hänen pikkuveljensä kohtelee pikku robottia todella törkeästi. Yhteen aikaan heillä oli ulkomaalainen nainen kodinhoitajana ja tyttö itsekin komenteli tätä, mutta ei läheskään yhtä ärsyttävästi kuin hänen veljensä nyt komentelee 5N0W1E:ta. Muutenkin, tyttö on sittemmin oppinut paljon uutta.
Hän hakee kaapista suuren mukin, kävelee juomamaatin luo ja näppäilee sille ohjeet tehdä kermakaakaota.
Hän joutuu itse ostamaan kalliin täysmaidon, kerman ja kaakaojauheen eräästä pikkupuodista keskustasta, sillä hänen äitinsä ei suostu käyttämään rahojaan niihin. Tyttö joutuu siis käyttämään isältään saamansa rahat tähän, sillä hän ei edes saa viikkorahaa. Mutta hän on tottunut siihen eikä se haittaa häntä kovinkaan paljon.
Juomamaatin poristessa ja valuttaessa kaakaota mukiin tyttö hakee jääkaapista vaahtokermaputkilon ja tummasuklaalevyn. Kun kaakao valmistuu, tyttö ottaa mukin suuttimen alta, pursottaa kermaa kaakaon päälle ja raastaa raastinraudalla suklaahiutaleita kaakaon päälle lopuksi. Hän ottaa laatikosta vielä esiin turkoosin pillin ja upottaa sen kaakaoon ennen kuin ryhtyy nauttimaan ylellisestä juomastaan.
Veli on lopultakin tyytyväinen aamupalaansa ja tyttö katselee tätä arvostellen. Hän itse ei kaipaa aamupalaksi kuin kaakaonsa. Hän on pieniruokainen. Kaakaon juotuaan hän huuhtaisee mukin ja pillin ja työntää ne astianpesukoneeseen. Hän ei viitsi vaivata 5N0W1E:ta niin mitättömillä tehtävillä.
Käveltyään eteiseen hän huomaa äitinsä astuvan ulos kellarista. Kellarin ovi suhahtaa kiinni tytön äidin takana. Kellari on äidin aluetta, on aina ollut, paitsi aikana jona he asuivat kerrostalossa. Lapsilla ei ole asiaa kellariin. Se on kirjoittamaton sääntö.
Tyttö kallistaa päätään. "Mitä hänelle tapahtui?"
Äiti katsoo tyttöä. "Kenelle?"
"No sille miehelle", tyttö vastaa itsestään selvästi.
"Ai, sille. Poliisit hakivat sen." Painokasta puhetta. Vakuuttavaa.
"Okei." Tyttö nyökkää ja menee yläkertaan. Liian vakuuttavaa.

Kellariin pääsy on huomattavasti helpompaa kuin voisi luulla. Tytön ei tarvitse kuin vaatia ovikoodi 5N0W1E:lta, ja jostain syystä pieni kodinhoitorobotti paljastaa numeroyhdistelmän kyselemättä.
Robotin poistuttua nurkan taakse tyttö kiirehtii kellarin ovelle ja syöttää ovikoodin numerolevyyn. Ovi suhahtaa auki ja sulkeutuu heti tytön jälkeen jättäen hänet pimeyteen.
"Valot päälle, 50 prosenttia", tyttö tokaisee. Valot syttyivät nopeasti ja pehmeästi, valaisten kapean portaikon. Hän kipittää portaat alas ja huomaa olevansa käytävässä, jossa on yksi ovi käytävän päässä, toinen vasemmalla puolella ja kolmas käytävän oikealla puolella.
Oikeanpuoleisen oven alareunasta kuultava valoraita kiinnittää tytön huomion.
Hän astelee ovelle ja huomaa, ettei ovessa ole lukitusjärjestelmää, vaan pelkkä kahva. Tyttö nykäisee kahvasta ja siristää silmiään kun huoneen kirkas valaistus välähtää hänen silmilleen.
Huoneessa on useita koulun kemianluokasta tuttuja esineitä, mutta myös monia laitteita, joita tyttö ei ole eläessään nähnyt.
Tämä ei kuitenkaan kiinnitä tytön huomiota, vaan huoneen keskellä olevat metallipaarit. Ne on pultattu tukevasti kiinni lattiaan, ja niissä on hihnat, joilla tutkimuskohteen voi kiinnittää paareihin.
Hetken tyttö vain seisoo ja tuijottaa. Pareille on sidottu ihminen, jonka piirteet kylmä kirkasvalo paljastaa täysin.
"No voi sun helvetti", tyttö henkäisee. Hän liikahtaa kohti paareja ja pysäyttää liikkeen painamalla kätensä paarien metallireunaa vasten. Hänen lyhyiden hiustensa pidemmät suortuvat heilahtavat hänen kasvojensa ympärillä. Hän on sataprosenttisen varma, että paareilla makaava mies on mies hänen huoneestaan. Hän oli siitä varma jo ovella, mutta nyt kun mies kääntää hitaasti kasvonsa häntä kohti, hän on vielä varmempi. Miehen silmät ovat suljetut.
Tyttö irrottaa kätensä paarien reunasta ja pudottaa ne sivuilleen.
Hänestä tuntuu pahalta, että tämä mies on sidottu tällä tavalla jonkun - hänen äitinsä - kellariin, kuin jokin tutkimuskohde, jolla ei ole lainkaan ihmisarvoa.
Hän puree huultaan ja katselee silmiään siristäen lamppua paarien yllä. Se tuo hänen mieleensä hammaslääkärin lampun, joka aina häälyi hänen yllään ärsyttävänä, kun hänen silloisiin maitohampaisiinsa oli tullut reikiä. Liian kirkkaana huolimatta hammaslääkärien antamista laseista.
Tyttö ojentaa kätensä ja painaa katkaisijasta. Valo sammuu.
Huone on yhä kirkkaasti valaistu, mutta tämä valo ärsytti häntä eniten.
"Valot. Viidenkymmenen prosentin himmennys", hän sanoo, hieman epäselvästi, tuijottaen yhä miestä ja puristaen käsiään nyrkkiin.
Kattovalot himmenevät hieman, mutta katsoessaan ympärilleen tyttö huomaa, että seinänvarren putkivalot hehkuvat yhä täydellä teholla. Hän astelee seinänviertä pitkin ja painelee valot pois katkaisijoista.
Huonetta kiertäessään hän huomaa miehen tutkivan häntä; tämän kasvot seuraavat tyttöä huolimatta siitä, että silmät ovat suljetut.
Painettuaan viimeisen putkivalon sammuksiin katkaisijasta tyttö huokaisee. Hän käännähtää miestä kohti ja kallistaa päätään. "Ihmettelenpä vain miksi äitini on raahannut sinut tänne."
Mies ei vastaa, katselee vain tyttöä kummallisella suljettusilmäisellä tavallaan.
"No, hänellä kai on syynsä. Sinä näet minut, vaikka silmäsi ovat kiinni." Tyttö on varma tästä. Mies ei vieläkään vastaa. "Osaatko sinä edes puhua?" tyttö tiuskahtaa.
"Osaan."
"Vaaau", tyttö sanoo venyttäen ja ivallisen yllättyneesti. Hän huokaisee. "Kuule," hän sanoo ja kävelee paarien luo, "minä tahtoisin nähdä sinun silmäsi."
Mies kääntää 'katseensa' nopeasti tyttöä kohti. "Täällä on liian kirkasta."
Tyttö suipistaa suutaan. "Valot. Himmennys neljäkymmentä prosenttia", hän sitten sanoo, ja jatkaa: "Olisit voinut himmentää valoja itsekin."
Mies kallistaa päätään. "Ajattelin, että se olisi epäkohteliasta."
Tyttö katsahtaa mieheen kulmiaan kurtistaen, laskee katseensa sormiinsa ja muistaa sitten hihnat joilla mies on kahlittu paareihin. Hän liikauttaa kättään, puree huultaan, siirtää kätensä takaisin ja ravistaa päätään. Lopulta hän ryhtyy hitaasti avaamaan hihnaa, joka sitoo miehen oikeaa kättä. Mies 'katselee' hänen toimiaan huomattavan kummastunut ilme kasvoillaan, saaden tytön suupielet kohoamaan kevyesti.
"Mitä sinä teet?" mies kysyy lopulta.
"Päästän sinut irti", tyttö tokaisee purevasti. "Minusta on niin paskamaista nähdä ihminen toisen kahlitsemana. Ihan kuin niillä ei olisi tarpeeksi ongelmia jo ilman että ne kohtelevat toisiaan kuin sontaa." Hän irrottaa vielä miehen jalat ja toisen käden. Mies makaa aloillaan, seuraten tytön toimia päätään kääntämällä. Avattuaan viimeisenkin hihnan tyttö astahtaa kevyesti taakse.
"No niin", hän aikoo sanoa, muttei ehdi, sillä mies nousee seisomaan ja tarttuu tyttöä ranteista. Tyttö vinkaisee pienesti, sillä miehen sormet puristuvat hänen ranteidensa ympärille niin lujina, että se sattuu. Hän nykäisee käsiään, muttei saa miehen otetta löystymään. Hän ajattelee, ettei kiljumisesta tai huutamisesta ole niin mitään helvetin hyötyä, joten hän vetää henkeä terävästi ja sanoo purevasti:
"Irrota - otteesi - minun - ranteistani." Hän painottaa jokaista sanaa erikseen.
Mies kiertää sormensa auki ja jättää kätensä ilmaan tavalla, joka tuo tytölle mieleen elokuvat, joita hän on nähnyt. Elokuvissa poliisit aina huutavat 'kädet ylös!', ja rosvot joko pinkovat karkuun tai ampuvat poliisit tai nostavat kätensä kuten tämä mies tässä. Tyttö nykäisee kätensä lähemmäs itseään ja hieroo ärtyneenä ranteitaan.
"Mistä hyvästä sinä noin teit?!" hän tiuskaisee. "Minä en ole vielä nähnyt silmiäsi", hän sitten jatkaa. Hän käännähtää ja astelee muutaman metrin päähän ennen kuin kääntyy jälleen katsomaan miestä. Häntä inhottaa ajatus perääntymisestä, mutta selän kääntäminen osoittaa tavallaan itsevarmuutta, 'hän ei puukota minua selkään.'
"Enkä edes tiedä nimeäsi", hän vielä toteaa.
"Richard Connor."
"Minä olen Vyn Smitha." Hän hymyilee ja ojentaa kätensä miehelle. " Hauska - tai jotain muuta, en tiedä - tavata."
Jokin lihas miehen kasvoissa liikahtaa lähes huomaamattomasti kun hän kättelee tyttöä ja avaa silmänsä.
"...Samoin."
Tytön huulet raottuvat hänen hämmästyessään.
"Sinun silmäsi... ovat upeat."
Mies katsahtaa tyttöön ja kysyy huvittuneisuuden ja todellisen yllättyneisyyden sävyttämällä äänellä:
"Todellako? Tuota en ole vielä kuullutkaan. Yleensä ihmiset sanovat niitä oudoiksi tai pelottaviksi."
"Minusta... Minun mielestäni ne ovat upeat." Tyttö räpäyttää silmiään hämmentyneenä. "Kuin sulaa hopeaa. Tai kuunvaloa."
Mies katsoo tyttöä pitkään, katsoo sitten kattoon ja takaisin tyttöön. "Äitisi taisi tulla kotiin."
"Helvetin helvetin helvetin helvetti", tyttö sanoo paljonpuhuvasti. "Tekisitkö minulle palveluksen?"
"Se riippuu..."
"Olen kusessa jos äitini saa tietää minun olleen täällä."
Mies sitoo molemmat jalkansa ja toisen kätensä ripein ottein kiinni paarien hihnoilla. Hän nostaa vasemman kätensä ja heilauttaa sitä tytölle osoittelevasti.
"Tätä minä en sentään saa sidottua itse." Tyttö nyökkää ja vetää hihnan kiinni miehen ranteen ympärille. Hän nousee seisomaan ja kiertää sytyttämässä seinänvarsien lamppuja, kiroten samanaikaisesti manuaalisten katkaisijoiden keksijää. Hän käskee kattovalojen kirkastua sataprosenttisesti samalla kun kävelee napsauttamaan paarien yllä häälyvän kirkasvalolampun päälle. Hän nojaa lampun metallivartta vasten ja katselee miehen suljettusilmäisiä kasvoja pienen hetken.
"Silmäsi ovat taas kiinni."
"Niin."
"Et pidä kirkkaista valoista."
"Ne sattuvat."
"Niin..." tyttö mutisee ja naksauttaa lampun päälle. Hän astelee ovelle. "Kuule..." hän sanoo ennen kuin astuu ovesta ulos. Käytävässä hän käännähtää ja huikkaa ovenraosta: "Seuraavalla kerralla tuon sinulle kaakaota."
Tyttö painaa oven kiinni ja kuulee oven läpi miehen hämmästyneen kysymyksen. "Mitä?"
Tyttö nauraa hiljaa kävellessään kohti käytävän päässä olevaa ovea. Ovesta astuttuaan hän huomaa olevansa heidän kellarissaan - tai oikeammin huoneessa, jonne säilötään kaikki lapsiperheelle vuosien saatossa kertyvä roina. Hän painaa oven kiinni ja vilkuilee ympärilleen.
Huoneen vastakkaisella seinällä on ikkuna.
Tyttö saattaisi mahtua siitä, mutta se on hänen kasvojensa tasolla ja melko pieni; hän tarvitsee tuolin. Tyttö kiertelee huonetta ja kurkistelee laatikoiden taakse. Onnekseen hän löytää vanhan sinisen pallotuolinsa. Se oli hänen lempituolinsa, mutta kun se jäi pieneksi se siirrettiin tänne. Se on mitoitettu lapselle.
Tyttö vetää tuolin ikkunan alle ja nousee seisomaan sille. Hän joutuu kumartumaan, jotta hänen päänsä ei osuisi kattoon.
Nyt hän huomaa, että ikkunan karmissa on kaksi reikää kahvoille, mutta hänellä ei ole kahvaa. Hän ei edes tiedä missä sellainen olisi, sillä tämä on mitä luultavimmin talon ainoa ikkuna johon tarvittaisiin kahva. Ainakin asuintilojen ikkunoissa on vain urat, joihin voi tarttua ja vetää ikkunat auki nykäisemällä. Ulkoapäin niitä ei tosin voi avata, sillä ulkoikkunoissa on pieni vipu, joka täytyy kääntää ylöspäin, jotta ulkoikkunat saa auki.
Tyttö nyrpistää nenäänsä ja hyppää alas tuolilta. Hän avaa lähimmän laatikon, etsien jotain esinettä jolla onnistuisi kääntämään ikkunan auki. Hän tutkailee useammankin laatikon sisältöä, muttei löydä mitään.
Hän istuutuu siniselle pallotuolille lantio kallellaan koska ei muuten mahdu siihen. Hän mutristaa huuliaan yrittäessään keksiä jotain. Häntä ei suuremmin himota ilmestyä kellarista äitinsä huoneen ovelle, jos tämä vaikkapa sattuisi olemaan omassa huoneessaan.
Kuullessaan kellarin oven käyvän hän vetää henkeään ja istuu hiljaa.

Mies kuulee kellarin oven käyvän ja kääntää kasvonsa laboratorion ovea kohti. Hän tunnistaa tytön äidin askeleet tämän astellessa portaita alas ja avatessa laboratorion oven. Hän tietää, että ainakin vielä äsken tyttö oli toisessa huoneessa tässä samaisessa kellarissa, sillä hän kuuli tytön vetävän jotain lattiaa pitkin ja aukovan laatikoita. Tytön äiti seisoo ovella ja näyttää tuijottavan miestä itseään. "Hyvää iltapäivää", mies sanoo monotonisesti.
Nainen katsoo miestä. "Ihmettelen, miten jaksat pitää kirjaa kellonajoista. Ihmisellä ei kestäisi kauaakaan ennen kuin hän menettäisi ajantajunsa."
Mies pysyy vaiti.
"Kerro miten teet sen."
"Kuulen kun sinä yön jälkeen ryhdyt liikuskelemaan talossa ja tiedän että silloin on aamu. Kuulen kun lähdet töihin. Lapsesi heräävät myöhemmin. Kun tulet töistä, tiedän että on iltapäivä ja kun talo hiljenee on yö. Kellonaikojen seuraaminen ei ole kovinkaan vaikeaa, kun on vangittu asuintalon kellariin."
"Eli jos tämä huone olisi äänieristetty, et tietäisi kellonaikoja?"
"Voi olla. Tosin pystyn arvioimaan kellonaikoja, jos minulla on jokin kiintopiste ja jokin jolla mitata aikaa - vaikkapa sydämenlyönnit."
"Kiintoisaa." Nainen kävelee huoneen seinänviertä ja sivelee pöydänreunaa sormenpäillään. "Mutta minulla on järjestelyjä tehtävänä ja tavaroita ostettavana. Olethan kiltisti?"
"Onko minulla vaihtoehtoa?"
"Ei tietenkään. Mutta muista nyt, että jos yrität kiinnittää lasteni huomion, vaikkapa huutamalla, Snowiella on ohjeet hiljentää sinut."
"Muistan."
Nainen astelee huoneen poikki, astuu ovesta ja painaa sen perässään kiinni ennen kuin kiipeää yläkertaan ja syöttää numerolevyyn ovikoodin.

Tyttö istuskelee tuolilla. Hän on kuullut koko keskustelun. Vai on 5N0W1E:lla ohjeet hiljentää Richard? (Onpa outo ja pitkä nimi, Vyn miettii.) Tyttö ajattelee, että tilanne on melko ymmärrettävä; 5N0W1E tottelee vain suoria käskyjä ja häneen valmiiksi ohjelmoituja käyttäytymismalleja. Hänen äitinsä ei ilmeisesti ole suoranaisesti kieltänyt pientä robottia paljastamasta ovikoodia kenellekään, joten kun tyttö kysyi sitä, robotilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa se.
Tyttö kuulee ulko-oven käyvän ja nousee polvilleen tuolille. Hän näkee ikkunasta, kuinka hänen äitinsä astelee autolle ja istuutuu sisään. Auton käynnistyttyä ja kadottua tielle tyttö huokaisee helpotuksesta.
Hän nousee seisomaan ja kiiruhtaa ylös asuintiloihin, sillä vaikka hänen tekeekin mielensä käydä vielä pieni keskustelu miehen kanssa, hän ei ole valmis ottamaan riskiä että hänen äitinsä tulisi takaisin.
Astellessaan huoneeseen tyttö miettii, miten 5N0W1E:n on mahdollista hiljentää mies, sehän sotii robottiin ohjelmoituja sääntöjä vastaan. Hän ajattelee, että kenties hänen äitinsä on väittänyt robotille, että lapset joutuisivat hengenvaaraan jos olisivat miehen kanssa tekemisissä - mutta miten sitten on mahdollista että 5N0W1E ei estänyt häntä menemästä kellariin? Kenties hänen äitinsä on vain sanonut, ettei mies saa kiinnittää lasten huomiota, sillä se saattaisi heidät hengenvaaraan - ei se, että nämä menisivät kellariin itsekseen. Ehkä niin.

Aamulla herätessään kämmenpäätteensä sirkutukseen tyttö kiirehtii suorinta tietä keittiöön valmistamaan kaakaota. Hän kysyy 5N0W1E:lta, paljonko kello on, onko hänen äitinsä jo lähtenyt, ja koska tämä tulee takaisin, ja robotti kertoo kellon olevan 10:27, että tytön äiti on lähtenyt töihin, ja että tämä tulee kotiin noin kello 16:30. Tyttö nyökkää tyytyväisenä asettaessaan toisen kaapista ottamansa jättiläismukin juomamaatin alle ja odottaessaan sen täyttymistä.
Mukin täytyttyä hän laittaa toisen tilalle ja ottaa jääkaapista kermaputkilon, josta pursottaa kermaa kaakaon päälle, ja raastaa kerman päälle suklaahiutaleita ennen kuin laittaa mukiin vielä turkoosin pillin. Hän toistaa saman toisen mukin kanssa ja laittaa mukiin limetinvihreän pillin, mutta hetken mietittyään hän ottaa sen pois ja työntää tiskikoneeseen.
Kaakaoiden valmistuttua hän lähtee eteistä kohti, ja hänen pikkuveljensä tuijottaa häntä mässyttäen paahtoleipäänsä. "Mihin menet?" veli kysyy. Tyttö kurtistaa kulmiaan.
"Yyylös...", hän sanoo hitaasti ja jatkaa: "Menen kirjoittamaan. Älä häiritse."
Hän jättää mukit eteisen pöydälle ja juoksee yläkertaan lukitsemaan huoneensa oven jotta veli luulisi hänen olevan sisällä.
Hän palaa hiljaa alakertaan ja ottaa kaakaomukit käsiinsä ja tarkistaa ettei kukaan näe ennen kuin syöttää kellarinoven numerolevyyn avainkoodin. Hän katoaa kellarin portaisiin ja kipittää ne alas pimeydessä. Hän vetää laboratorion oven auki pidellen mukeja toisessa kädessään. Laskettuaan mukin yhdelle työtasoista hän himmentää kattovalot kymmenenprosenttisiksi ja sammuttaa ärsyttävän kirkasvalolampun ennekuin sammuttelee seinänvierustan valot. Lopuksi hän avaa miehen käsiä kahlitsevat hihnat jotta mies voi itse irrottaa jalkansa. Hän hakee mukit ja ojentaa toisen miehelle, joka kurtistaa kulmiaan. Tyttö heilauttaa kättään. "Minähän sanoin, että tuon sinulle kaakaota."
"Hmm... Ihmettelin vain sinun... Vaatteitasi."
Tytön kasvot menevät kurttuun kun hän katsoo yöasuaan. Hän alkaa hihittämään hillittömästi ajatellessaan, että hän ei edes tajunnut ettei ollut laittanut päivävaatteita ylleen. Ainakaan tällä kertaa hänen yöasunsa ei ole yhtä niukka kuin yönä jona mies törmäsi hänen huoneeseensa. Tyttö kohauttaa olkiaan. "Jos se häiritsee sinua, voin käydä pukeutumassa..." hän toteaa.
"Sama se minulle on", mies sanoo. "Hyvää tämä kaakao - onko tämä aitoa?"
"On", tyttö sanoo ja virnistää. "Äiti ei suostu ostamaan näin kalliita aineksia, joten joudun itse ostamaan ne yhdestä luomuputiikista keskustasta."
"En ole aiemmin juonut aitoa kaakaota, vaan korviketta."
"Pah. Minä en suostu koskemaankaan enää siihen korvikepaskaan."
"En varmaan minäkään - enää..."
Tyttö naurahtaa. "Nyt minä olen tainnut tehdä sinusta kermakaakaoaddiktin."
"Tuskinpa."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.