IRC-Galleria


Larry Normanin haastattelu Hollannissa kolmannen sydänkohtauksen jälkeen 1993. I Wish We'd All Been Ready on Normanin biisi vuodelta 1969 ja hänen parhaitaan, toimii edelleen. Sairaalassa lyhyenä versiona vähän uusin sanoin. Alkuperäisestä biisistä on olemassa myös suomenkielinen versio.

¤

Olen ollut niin monenlaisissa hautajaisissa... Parhaita ovat uskovien hautajaiset, kun vielä perheenjäsenet ja suuri osa ystävistäkin on kristittyjä. Surusta ja kaipauksesta huolimatta hautajaisissa on silloin juhlan tunnelmaa. Elämä ei pääty kuolemaan. Jumalan läsnäolo tunkeutuu surun ja kysymysten läpi lohduttavana.

Muistelen erästäkin ystävääni, nuorta perheenäitiä, joka menehtyi syöpään. Hän oli palavasieluinen evankelista loppuun asti. Suuren ystäväjoukon lisäksi kaipaamaan jäi aviomies ja kolme pientä lasta. Muistotilaisuuden tunnelman olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla syvästi lohduton. Leskeksi jääneen puolison johdolla siellä kuitenkin naurettiin, laulettiin kauniita hengellisiä lauluja ja ylistettiin Jumalaa.

Mies on nyt uusissa naimisissa ja uskoisin että lapsilla on hyvä kristitty äitipuoli.

Suru on todellisuutta, kyllä kristitty saa ja kuuluukin surra, mutta ei suru ole itsessään yhtään sen hurskaampaa ja hengellisempää kuin ilokaan. Kummallakin on paikkansa. Raamattu sanoo kauniisti "murheellisina, mutta aina iloisina" (2.Kor.6:10). Inhimillisen surun keskellä ja silloinkin kun emme ymmärrä miksi asioita tapahtuu saamme kristittyinä iloita pelastuksen sanomasta.

¤

Larry Norman helmikuussa 2008 muutamia hetkiä ennen menehtymistään sydänsairauteen. Toivon että näemme taivaassa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.